Nordean asiakkaat voivat nyt vastaanottaa reaaliaikaisia maksuja eurooppalaisista pankeista. Uudella SEPA pikasiirto -palvelulla rahat siirtyvät saajalle muutamassa sekunnissa mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, vuoden kaikkina päivinä.
Nordea tarjoaa SEPA pikasiirtoa suomalaisille asiakkailleen ensimmäisenä pohjoismaisena pankkina ja yhtenä ensimmäisistä pankeista Euroopassa.
SEPA pikasiirron ansiosta Nordean kotimainen reaaliaikaisten palveluiden tarjonta tulee kattamaan myös rajat ylittävät euromaksut.
Entistä nopeampi tapa maksaa Euroopassa
Tähän saakka pankkien väliset SEPA-maksut on käsitelty normaaleina pankkipäivinä. Asiakkaat ovat joskus joutuneet odottamaan tunteja tai jopa kokonaisen viikonlopun yli saadakseen maksun omalle tililleen. Uuden palvelun avulla eurojen siirtäminen pankkien välillä onnistuu yhtä nopeasti kuin käteismaksun saaminen vieressä seisovalta henkilöltä.
Uusi palvelu otetaan käyttöön Nordeassa vaiheittain. Tällä hetkellä Nordean asiakkaat voivat vastaanottaa Suomessa euromääräisiä pikasiirtoja muista eurooppalaisista pankeista, jotka ovat ottaneet palvelun käyttöön. Seuraavassa vaiheessa asiakkaat voivat lähettää euromääräisiä pikasiirtoja.
Nordea investoi reaaliaikaisiin palveluihin
SEPA pikasiirto on tärkeä lisä Nordean reaaliaikaisiin palveluihin Suomessa, Siirron lisäksi. Siirto-palvelussa kuluttajat voivat maksaa ostoksia ja siirtää rahaa reaaliaikaisesti kotimaisille tileille. Yritykset voivat puolestaan maksaa Siirto-palvelun kautta asiakkaille reaaliaikaisesti ja tarjota Siirtoa maksutapana kivijalka- ja verkkokaupoissa.
- Asiakkaat ovat tottuneet tekemään ulkomaisissa verkkokaupoissa ostoksia, jotka he maksavat kortilla. SEPA pikasiirto mahdollistaa rahojen reaaliaikaisen siirron tililtä toiselle. Kansainvälisille yrityksille uusi palvelu tuo vaihtoehtoja kiireellisiin maksuihin, eurooppalaisen maksamisen asiantuntija Erkki Poutiainen Nordeasta sanoo.
SEPA pikasiirron käyttöönotto on vapaaehtoista pankeille. Arvion mukaan useimmat eurooppalaiset pankit SEPA-alueen 34 maassa ottavat palvelun käyttöön vuoteen 2020 mennessä.
Faktalaatikko: SEPA Pikasiirto
Pankkitilien väliset reaaliaikaiset pikasiirrot Euroopassa (SEPA-alue) :
- Palvelu on käytettävissä vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä
- Rahat siirretään maksajalta saajalle alle 10 sekunnissa.
- Tällä hetkellä yksittäisen maksun enimmäismäärä on 15 000 euroa.
- SEPA pikasiirto on ollut käytössä Euroopassa marraskuusta 2017. Palvelussa tällä hetkellä mukana olevat pankit näet täältä.
Lisätietoja
Nordean viestintä, p. 09 4245 1006
Nordea.fi-tuotesivuilla on lisätietoa uudesta palvelusta sekä henkilö- että yritysasiakkaille:
https://www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/palvelumme/tilit-maksut/sepa-pikasiirto.html
https://www.nordea.fi/yritysasiakkaat/palvelumme/tilit-maksut/sepa-pikasiirto.html