Beklager...

Denne siden findes ikke på norsk

Bli værende på denne siden | Fortsett til en lignende side på norsk

Personal Bankingin johtaja Topi Manner lähtee Nordeasta

Lehdistötiedote | 04-09-2018 08:30

Personal Bankingin johtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen Topi Manner lähtee Nordeasta vuoden 2018 loppuun mennessä. Hän siirtyy Finnairin uudeksi toimitusjohtajaksi.

Topi Manner (44) aloitti työt Nordeassa vuonna 1997. Hän on näiden vuosien aikana toiminut useissa tärkeissä johtotehtävissä Suomessa, muun muassa Nordea Pankki Suomi Oyj:n toimitusjohtajana sekä Suomen ja Baltian maiden vähittäispankin vetäjänä. Vuodesta 2016 lähtien Topi on johtanut henkilöasiakkaiden palvelusta vastaavaa liiketoiminta-aluetta kaikilla markkinoilla ja ollut konsernin johtoryhmän jäsen. Lisäksi hän on toiminut Nordea Bank AB:n (publ) Suomen sivuliikkeen johtajana. Topin seuraajan haku on käynnistetty sekä sisäisesti että ulkoisesti. Topi jatkaa Nordeassa vuoden 2018 loppuun saakka ja siirtyy Finnairille 1. tammikuuta 2019.  

- On ikävää, että Topi lähtee. Olen samalla kuitenkin ylpeä siitä, että hän on pystynyt kehittämään osaamistaan Nordeassa sille tasolle, että hänet on nyt valittu toimitusjohtajaksi todella kiinnostavaan ja arvostettuun yhtiöön, kuten Finnair on. Topi on kahden vuosikymmenen aikana vaikuttanut Nordeaan merkittävästi ensin Suomessa ja myöhemmin konsernitasolla sekä edistänyt vahvasti konsernissa käynnissä olevaa laajaa muutosta. Topi on rakentanut liiketoiminta-alueelleen vahvan johtotiimin kaikissa neljässä Pohjoismaassa, Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull sanoo. 

- Olen työskennellyt Nordeassa ja pankkialalla kaksi vuosikymmentä. Kun nyt katson näitä vuosia taaksepäin, olen ylpeä kaikista saavutuksistamme ja siitä, että olemme rakentaneet tulevaisuuden pankin. Päätös lähteä Nordeasta oli erittäin vaikea. Olen viettänyt Nordeassa koko aikuisikäni ja työurani, ja yhtiö on minulle erittäin läheinen ja tärkeä. Mahdollisuus kehittää Finnairia eteenpäin oli kuitenkin tarjous, jota en voinut vastustaa. Jään kaipaamaan suuresti työtovereitani Nordeassa ja luomaamme yrityskulttuuria, Topi Manner sanoo.  

Lisätietoja:
Kati Tommiska, konserniviestintä, 050 382 1391

Documents

Lehdistötiedotteet