Nordean talousennuste: Usko huomiseen palautettava

Lehdistötiedote | 28-01-2019 10:00

Maailmantalous ei ole matkalla taantumaan, eikä Suomikaan. Kasvu kuitenkin hidastuu merkittävästi, koska epävarmuus syö investointeja. Suomen kasvu hidastuu tänä vuonna 1,5 prosenttiin ja ensi vuonna prosenttiin. Suomen tulevan hallituksen on jatkettava väistyvän hallituksen linjalla. Julkisessa taloudessa on säästettävä, työllisyysastetta nostettava ja hintakilpailukykyä parannettava. Ennen kaikkea usko tulevaan on palautettava.

Maailmantalouden kasvu on hidastunut jyrkästi usean epävarmuutta lisäävän tekijän käännettyä varsinkin teollisuuden tunnelmat laskeviksi. Tämän kevään kehitys riippuu kauppasodasta, Kiinan elvytyspolitiikasta sekä Euroopan kasvua painavien tekijöiden helpottamisesta.

- Vaikka Yhdysvaltojen ja Kiinan väliset kauppaneuvottelut ovat viime viikkoina tiettävästi edistyneet, kauppasodan riski on yhä olemassa. Suomen talouden kannalta erityisen haitallista on kauppasodan toteutuminen varsinkin EU-USA -akselilla, pääekonomisti Aki Kangasharju sanoo.

Vähemmän koronnostoja

Kun kasvu hidastuu, koronnostojen tahti hidastuu. Aiempaan ennusteeseen verrattuna Nordea on poistanut sekä Yhdysvaltojen että Euroopan keskuspankilta kaksi koronnostoa tältä ja ensi vuodelta.

- Yhdysvaltain keskuspankki nostaa korkoa kerran ja EKP kaksi kertaa ennen vuoden 2020 loppua. Nyt miinuksella oleva asuntolainojen yleisin viitekorko, 12 kuukauden euribor on nousemassa positiiviseksi tämän vuoden puolessa välissä, ekonomisti Tuuli Koivu kertoo.

Suomen kasvu hidastuu tänä vuonna prosenttiyksiköllä 1,5 prosenttiin ja ensi vuonna prosenttiin.

- Kasvua pitää yllä kotitalouksien kulutus, jota ruokkivat kohentunut työllisyys, ansiotaso ja alhainen inflaatio. Sen sijaan viennin ja investointien kasvu pysähtyy, Koivu sanoo.

Kannusteita investoinneille

Suomen tulevalla hallituksella on vanhat ongelmat.

- Vientikysynnän heikkeneminen yhdessä hintakilpailukyvyn laskun kanssa voimistaa tarvetta parantaa vientimenestystä. Suomen kone- ja laiteinvestoinnit sekä tutkimus- ja tuotekehitys suhteessa talouden kokoon ovat olleet laskutrendillä ja kilpailijamaita matalammat. Suomi tarvitsee uskonpalautuksen, joka lisäisi investointiaktiivisuutta, Aki Kangasharju toteaa.

- Investointeja lisää myös näkymä työvoiman riittävyydestä. Siksi työn tarjontaa lisääviä toimia on jatkettava. Työn tarjonnan kasvu helpottaa tehokkaimmin myös julkisen sektorin kestävyysvajetta. Lyhyellä tähtäimellä on myös saatava alijäämä kontrolliin. Viime aikoina kuntien ja valtion menot ovat alkaneet uudelleen kasvaa samalla, kun näkymä verotulojen kasvusta on hiipumassa, Kangasharju sanoo.

Lue koko ennuste täältä 

Lisätietoja:
pääekonomisti Aki Kangasharju p. 050 5838573
ekonomisti Tuuli Koivu p. 0400 655967
lehdistöpäällikkö Satu Malkamäki p. 050 4481182
    
   
Nordea luo kiinteitä suhteita asiakkaisiin ja yhteiskuntaan vahvan sitoutumisen kautta. Tarjoamme pankkipalveluja, joiden avulla ihmiset voivat saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa unelmiaan. Nordea on Pohjoismaiden suurin pankki ja markkina-arvolla mitattuna yksi Euroopan 10 suurimmasta finanssipalveluyrityksestä. Nordealla on noin 11 miljoonaa asiakasta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Documents