Ursäkta...

Den här sidan finns tyvärr inte på svenska.

Stanna kvar på sidan | Gå till en relaterad sida på svenska

Suomalaisten kesälomabudjetti on 1 200 euroa

Lehdistötiedote | 20-06-2019 10:22

Nordean teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset suunnittelevat käyttävänsä kesälomaan tänä vuonna keskimäärin noin 1 200 euroa kotitaloutta kohden. Tämä on vähemmän kuin aiempina vuosina.

Suomalaisten kesälomabudjetti jatkoi laskuaan verrattuna aiempiin vuosiin, sillä viime vuonna budjetti kesälomalle oli noin 1 300 euroa ja vuonna 2017 puolestaan noin 1 400 euroa. Tämän vuoden noin 1 200 euron budjetti on laskenut huippuvuosista melko kauas, sillä vuosina 2006 ja 2009 kotitalouksien kesälomabudjetti oli keskimäärin noin 1 600 euroa.

- Heikentynyt kuluttajien luottamus voi osaltaan pienentää lomabudjetteja tänä vuonna. Epävarmojen uutisten lisääntyessä ja talouskasvun hidastuessa kuluttajat ovat siirtyneet hieman varovaiselle kannalle, ja samalla kotitalouksien säästämisaste on kääntynyt nousuun. Kotitaloudet näyttävät kiristävän kukkaronnyörejään myös kesälomia suunnitellessa, kertoo Nordean analyytikko Lotta Lähteenmäki.

Lähteenmäen mukaan viime kesän helteiset säät ovat mahdollisesti lisänneet kotitalouksien halukkuutta viettää lomiaan kotimaassa ja mökeillä, jolloin ulkomaanmatkojen suunnittelu on voinut jäädä vähemmälle.

- Ensi vuonna lomabudjetit saattavat taas nousta, kun julkisen sektorin työntekijöiden lomarahaleikkaukset päättyvät, Lähteenmäki arvioi.

Kyselytutkimuksen mukaan nuoremmat ikäluokat budjetoivat kesälomiinsa vanhempia ikäluokkia enemmän, ja myös lapsiperheet erottuvat suuremmalla budjetilla. Kyselyssä korostuivat lisäksi alueelliset erot, sillä pääkaupunkiseudulla lomabudjetti on keskimääräisesti suurempi muuhun Suomeen verrattuna.

Suurin osa rahoittaa lomamenoja palkkatuloilla ja säästöillä

Kesäloman rahoittamistavat ovat pysyneet melko samanlaisina viime vuosina. Tänäkin vuonna suurin osa suomalaisista suunnittelee rahoittavansa lomamenoja palkkatuloilla ja säästöillä. Joka viides puolestaan aikoo rahoittaa kesälomaansa ainakin osittain lomarahoilla, kun taas keskimäärin joka kymmenes turvautuu lainarahoitukseen.

- On mahdollista, että kesäloman loppua kohden suurempi osa menoista rahoitetaan luotolla kuin alun perin oli suunnitelmissa, varsinkin jos kesälomabudjetti ylitetään. Tämän vuoksi kotitalouksien kannattaakin seurata lomabudjetin tilannetta tietyin väliajoin, jottei loman jälkeen luottokorttilasku pääse yllättämään, Lähteenmäki toteaa.

Lisätietoja:

Lotta Lähteenmäki, analyytikko, p. 040 5453091
Nordean viestintä, p. 09 42451006

Kyselytutkimuksen Nordealle toteutti Kantar TNS internetpaneelina 31.5.-10.6.2019 välisenä aikana. Vastaukset on painotettu haastateltavan ikä, sukupuoli ja asuinpaikka huomioiden. Kyselyyn vastasi 1070 18–79-vuotiasta suomalaista.

Documents