Nordea Bank Oyj – Pörssitiedote – Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus
Nina Arkilahti on nimitetty Business Banking -liiketoiminta-alueen johtajaksi. Hänestä tulee myös konsernin johtoryhmän jäsen.
Nina Arkilahti, 52, toimi Handelsbankenin Suomen maajohtajana vuodesta 2010 vuoteen 2020. Ennen tätä hän työskenteli useissa johtotehtävissä Handelsbankenissa, muun muassa liiketoimintajohtajana Saksassa. Ninalla on valtiotieteiden maisterin tutkinto Turun yliopistosta.
– Olen iloinen voidessani kertoa, että Business Bankingin uudeksi johtajaksi on nimitetty Nina Arkilahti. Nina tuntee pohjoismaisen finanssialan perin pohjin ja hänellä on mittava kokemus johtamisesta sekä yritysasiakassuhteiden rakentamisesta ja ylläpitämisestä. Haluamme olla asiakkaillemme vahva ja henkilökohtainen kumppani, ja tässä Ninalla tulee olemaan merkittävä rooli, konsernijohtaja Frank Vang-Jensen sanoo.
– Olen ylpeä mahdollisuudesta siirtyä Nordeaan sen uuden vaiheen alkaessa. Nordeassa on paljon potentiaalia, joten päätös oli helppo. Odotan pääseväni johtamaan Business Bankingia ja työskentelemään konsernin johtoryhmässä, Nina Arkilahti sanoo.
Nimitys edellyttää viranomaishyväksyntää.
Nina Arkilahti aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään 1.8.2020. Suomen maajohtaja Ari Kaperi toimii siihen saakka Business Bankingin väliaikaisena johtajana.
Business Banking palvelee pieniä ja keskisuuria yritysasiakkaita. Sillä on noin 550 000 asiakasta Nordean neljällä kotimarkkina-alueella.
Lisätietoja:
Sara Helweg-Larsen, Head of Group Communication and Branding, +45 22 14 00 00
sara.helweg-larsen [at] nordea.com
Tässä pörssitiedotteessa annetut tiedot on annettu julkistettavaksi yllä mainitun yhteyshenkilön välityksellä 29. tammikuuta 2020 kello 21:55 Suomen aikaa.
Nordea panostaa tiiviisiin asiakassuhteisiin. Haluamme olla olennainen osa yhteiskuntaa. Tarjoamme pankkipalveluja, joiden avulla ihmiset voivat saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa unelmiaan. Olemme Pohjoismaiden johtava pankki. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.