Maksupäätteen koskettamisen voi välttää – hygieeniset maksamisen vaihtoehdot kiinnostavat nyt

Lehdistötiedote | 26-03-2020 13:55

Mobiili- tai lähimaksua käyttämällä voi välttää maksupäätteen koskemisen. Kiinnostus näitä maksamisen tapoja kohtaan on ollut Nordean havaintojen mukaan selvässä kasvussa koronatilanteen kärjistymisen jälkeen. Nordea suosittelee kaikille asiakkailleen maksukortin hankkimista mahdollisimman turvallisen maksamisen varmistamiseksi.

- Ihmisillä vaikuttaa olevan suuri tarve muuttaa nyt myös maksamisen käytäntöjään poikkeusolojen myötä. Verkkosivujemme kävijämäärät osoittavat, että kiinnostus lähi- ja mobiilimaksamista kohtaan on moninkertaistunut viimeisten viikkojen aikana, kertoo Nordean korteista vastaava johtaja Valtteri Korhonen.

Mobiilimaksaminen omalla älylaitteella – älypuhelimella tai älykellolla – toimii koskettamatta maksupäätettä lainkaan. 

Nordeassa mobiilimaksaminen onnistuu omalla älylaitteella, kun käytössä on Nordean pankki- tai luottokortti sekä Apple Pay- tai Google Pay -sovellus. Maksu hyväksytään viemällä älylaite maksupäätteen lähelle ja vahvistamalla summa esimerkiksi sormenjäljen avulla omalla laitteella. Mobiilimaksamisessa ei ole ylärajaa, eli sillä pystyy maksamaan kaiken kokoiset ostokset.

Lähimaksu toimii kaikilla Nordean uusilla korteilla

Kosketusta kauppojen maksupäätteisiin voi vähentää myös käyttämällä lähimaksua. Lähimaksu vahvistetaan viemällä kortti maksupäätteen lähelle. Viime vuonna Suomessa toteutetun lähimaksurajan noston myötä lähimaksua voi käyttää enintään 50 euron suuruisissa ostoksissa. Kaikissa Nordean myöntämissä uusissa ja uusittavissa korteissa on lähimaksuominaisuus, jonka tunnistaa kaarisymbolista kortin etupuolella.

- Lainsäädäntö vaatii turvallisuussyistä tunnusluvun näppäilemisen tasaisin väliajoin kortin lähimaksua käytettäessä, joten mobiilimaksaminen omalla älylaitteella on kaikkein hygieenisin maksamisen tapa, Valtteri Korhonen kertoo.

Maksukorttia suositellaan kaikille – asiointi mieluiten puhelimitse tai verkossa

Erityisesti ikäihmisissä on vielä monia, jotka käyttävät pelkästään käteistä. 

- Jotta maksaminen sujuisi mahdollisimman turvallisesti, suosittelemme kaikille asiakkaillemme maksukortin hankkimista, Korhonen sanoo.

Nordea neuvoo nyt henkilöasiakkaitaan hoitamaan päivittäisiä pankkiasioitaan muissa kanavissa kuin konttoreissa. Ajanvarauksella voi edelleen asioida konttoreissa, joskin verkkotapaamisia suositellaan. Joustavin tapa hoitaa pankkiasiat on asioida puhelinpalvelussa tai itsepalveluna verkko- tai mobiilipankissa.

 

Lisätietoja:

Valtteri Korhonen, korteista vastaava johtaja, puh. 050 433 3457
Nordean viestintä, puh. 09 4245 1006