Nordea edeltäjäpankkeineen on toiminut sähköisen asioinnin edelläkävijänä jo vuosikymmeniä. Nyt Nordea on tuonut Suomen 2,5 miljoonalle henkilöasiakkaalleen helppokäyttöisemmäksi ja visuaalisemmaksi uudistuneen verkkopankin. Kuten palkittu sisarensa mobiilipankki, myös verkkopankki tähtää markkinoiden parhaaseen käyttäjäkokemukseen. Mobiilipankin tavoin suunnittelutyö on tehty kokonaan talon sisällä.
Nordean henkilöasiakkaat ovat hoitaneet eturintamassa pankkiasioitaan verkossa jo 80-luvulta lähtien. Nordean edeltäjä Suomen Yhdyspankki oli koko maailman mittakaavassa edelläkävijä. Automaattisena puhelinpankkina aloittanut KOTISYP kehittyi 1986 verkkopankiksi, jota aikanaan seurasi vuonna 1997 käyttöön otettu nykyinen verkkopankki. Vuosikymmenten aikana asiakkaiden tarpeet ja verkkoasiointi ovat muuttuneet.
- Vaikka suurin osa asiakkaistamme käyttää nykyisin mobiilipankkisovellusta, myös selaimella toimivalla verkkopankilla on laaja käyttäjäkuntansa. Vanha verkkopankkimme otettiin käyttöön jo 1997, kun internet yleistyi suomalaiskodeissa. Se on pitänyt pintansa kauan, koska se on ollut toimiva, vakaa ja luotettava. Verkkopankkia on toki matkan varrella kehitetty, mutta tarve oli nyt suurelle uudistukselle, sillä tänä päivänä käyttäjät kaipaavat modernimpaa käyttöliittymää sekä miellyttävää visuaalisuutta, henkilöasiakkaista vastaava johtaja Jani Eloranta sanoo.
Visuaalinen ilme yhteinen palkitun mobiilipankin kanssa
Pankkiasioinnin tulee kiireisessä arjessa olla mahdollisimman sujuvaa ja helppoa.
- Haluamme tarjota markkinoiden parhaan käyttäjäkokemuksen. Laadukas käyttäjäkokemus tuottaa tyytyväisiä asiakkaita. Mobiilipankkimme palkittiin vastikään käyttökokemuksestaan parhaan mobiilipalvelun Grand One -tunnustuksella, ja käyttäjät ovat arvioineet sen sovelluskaupassa jopa 4,3 tähden arvoiseksi, Jani Eloranta kertoo.
Uutta verkkopankkia on kehitetty samassa hengessä käyttäjälähtöisesti asiakaspalautteiden pohjalta, ja se muistuttaa visuaaliselta ilmeeltään pidettyä mobiilipankkia. Kuten mobiilipankin, myös verkkopankin suunnittelutyö on alalle poikkeuksellisesti tehty täysin Nordean omien suunnittelijoiden voimin.
Skaalautuvuuden ansiosta uutta verkkopankkia voi käyttää helposti kaikenkokoisilla laitteilla. Sivustolla liikkumista on yksinkertaistettu ja toimintoja automatisoitu, jotta asiakkaalle jää mahdollisimman vähän tehtävää.
Uusi verkkopankki ei ole vielä lopullinen versio: alkuvaiheessa osa toiminnoista, kuten valuuttamaksu, ohjautuu vanhaan verkkopankkiin. Nykyinen verkkopankki säilyykin toistaiseksi uuden verkkopankin rinnalla. Kun kaikki toiminnot on saatu käyttöön, vanha verkkopankki sulkeutuu kokonaan.
Käyttökokemuksestaan voi jättää helposti palautetta suoraan verkkopankista.
- Toivomme, että asiakkaat kertovat avoimesti tarpeistaan, sillä huomioimme palautteita edelleen jatkuvasti verkkopankin jatkokehityksessä. Asiakkaat itse ovat oman käyttökokemuksensa parhaita asiantuntijoita.
.
Tunnuslukukortti ei enää käy uudessa verkkopankissa – kaikkien siirryttävä vahvaan tunnistautumiseen
Tunnuslukukortin käyttö jää pian lopullisesti historiaan, sillä uuteen verkkopankkiin ei sillä enää pääse.
- Nyt viimeistenkin tulisi vaihtaa vanha tunnuslukukortti uuteen, turvallisempaan tunnistautumisvaihtoehtoon. Kun ottaa uudet tunnistautumisen välineet käyttöön ajoissa ennen vanhan verkkopankin sulkeutumista, jatkuu pankkiasiointi sujuvasti ilman katkoksia, Jani Eloranta sanoo.
Älylaitteisiin asennettavan tunnuslukusovelluksen lisäksi Nordean asiakas voi ottaa käyttöön joko tunnuslukulaitteen tai suuremman, puhuvan tunnuslukulaitteen, joka on kehitetty yhdessä Näkövammaisten Keskusliiton kanssa.
Nordean yritysasiakkaat luopuivat tunnuslukukorteista jo huhtikuun lopussa. Myös Nordean yritysasiakkaiden verkkopankki uudistettiin viime vuoden lopulla, ja uuteen Nordea Business -verkkopankkiin kirjaudutaan vain vahvan tunnistautumisen välineillä.
Nordean verkkopankki
Nordean mobiilipankki voitti parhaan digitaalisen palvelun Grand Prix -palkinnon (tiedote 24.4.2020)
Lisätietoja:
Jani Eloranta, henkilöasiakkaista vastaava johtaja p. 09 4245 1006
Nordean viestintä, p. 09 4245 1006