Nordea: Vuokramarkkinat tasapainottuvat syksyllä kysynnän piristyessä

Lehdistötiedote | 28-08-2021 09:00

Vuokrattavana olevien asuntojen määrä on kasvanut huomattavasti korona-aikana. Opiskelijat ovat loistaneet poissaolollaan vuokra-asuntomarkkinoilta, mikä on johtanut vapaiden vuokra-asuntojen määrän kasvuun. Samoin myös palvelusektorin heikko työllisyystilanne on vähentänyt vuokrakysyntää kaupungeissa. Asuntosijoittamisen suosion kasvu on puolestaan tuonut markkinoille lisää tarjontaa, samoin kuin lyhytaikaisvuokrauksen väheneminen. Nordea ennakoi tilanteen ennustetaan tasaantuvan syksyllä.

Vuokrattavana olevien asuntojen määrä on kasvanut huomattavasti korona-aikana. Monia lyhytaikaisvuokrauksessa olleita asuntoja on laitettu pitkäaikaisvuokralle. Alhainen korkotaso on myös lisännyt asuntosijoittamisen suosiota viime vuosina, mikä on osaltaan kasvattanut vuokratarjontaa. Tilastokeskuksen kokeellisen tilaston perusteella vuokrailmoituksia oli kesäkuussa 34 000, joka on peräti 10 000 asuntoa enemmän kuin kaksi vuotta sitten kesäkuussa. Eniten vapaiden vuokrakohteiden määrä on kasvanut pääkaupunkiseudulla, jossa vuokrakohteiden määrä on lähes tuplaantunut kahden vuoden takaisesta.

”Korona-aikana vuokra-asuntojen kysyntää ovat vähentäneet etäopiskelu, etätyöt sekä palvelualojen heikko työllisyystilanne.  Korkeakouluopiskelijat ovat palaamassa osittain lähiopetukseen kahden uuden ikäluokan voimin ja palvelualojen työllisyys on parantanut huomattavasti tämän vuoden aikana. Näiden pitäisikin kasvattaa vuokra-asuntojen kysyntää loppuvuonna. Etätyöt jatkuvat kuitenkin monella, mitä osaltaan jarruttaa kaupunkiasuntojen tarvetta”, sanoo Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.

Vuokralle voi päästä nyt edullisemmin

Uusissa vuokrasopimuksissa onkin nähty vuokratason maltillista laskua tänä vuonna. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kasvanut tarjonta on näkynyt Tilastokeskuksen mukaan uusien markkinaehtoisten vuokrasopimusten maltillisena 1,7 prosentin laskuna vuoden takaisesta. Muualla Suomessa uudet vuokrahinnat ovat kääntyneet jo nousuun.

”Vaikka omistusasuntojen kysyntä on ollut vahvaa, ei asuntohintojen nousu ole näkynyt vuokrien nousuna, kun vapaita asuntoja on ollut vuokramarkkinoilla runsaasti tarjolla. Vuokra-asuntojen ylitarjonnan ennakoidaan olevan suurimmaksi osin väliaikaista, mutta uudessa tasapainossa vuokrien nousu voi olla aiempia vuosia maltillisempaa kasvaneen tarjonnan ansiosta. Jos vuokra-asuntojen ylitarjonta jatkuu ennakoitua pidempään, saattaa osa vuokra-asunnoista siirtyä omistusasunnoiksi, joissa näyttäisi kysyntää riittävän”, Kostiainen pohtii.

Ekonomistin vinkit vuokralaiselle ja vuokranantajalle

Vuokramarkkinoiden runsas tarjontaa parantaa vuokralaisen asemaa. Valinnan varaa on entistä enemmän ja vuokratessakin voi olla paikoin neuvottelun varaa. Markkinat ovat kuitenkin hyvin paikallisia, joten kysynnän ja tarjonnan tasapaino voi vaihdella voimakkaasti kaupunkien välillä, mutta myös kaupunkien sisällä eri alueilla.

”Vuokranantajien kannattaa pyrkiä pitämään kiinni vuokralaisista, sillä uuden vuokralaisen löytäminen voi kestää aiempaa kauemmin. Tyhjät kuukaudet voivat tiputtaa vuosituottoa selvästi enemmän kuin esim. vuokrankorotuksista pitäytyminen tai jokin muu pieni vastaantulo vuokralaiselle”, Kostiainen muistuttaa.

Lisätietoja:

Juho Kostiainen, ekonomisti, Nordea, p. 040 7098 531

Nordea, viestintä, media [at] nordea.fi,  p. 09 4245 1006

Oma talous