Nordea on ainoana finanssialan edustajana mukana Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja Oikeusministeriön toteuttamassa Olen Antirasisti -kampanjassa. Kampanjaan osallistumalla Nordea haluaa viestiä yhdenvertaisemman ja moninaisemman yhteiskunnan tärkeydestä ja levittää tietoisuutta siitä, mitä jokainen voi tehdä antirasistisen toiminnan eteen.
Pohjoismaiden suurimmassa pankissa Nordeassa puhutaan yli 50 kieltä ja pankin työntekijät edustavat lähes sataa kansalaisuutta. Yhdenvertaisuus ja moninaisuus ovat Nordean arvojen ydintä. Pankki tukee näitä arvoja kaikin mahdollisin keinoin ja näemme myös monimuotoisuuden hyödyt niin asiakkaillemme, liiketoiminnallemme kuin ympäröivälle yhteiskunnallekin. Uskomme, että luovuus ja tehokkuus kasvavat, kun työyhteisössä on erilaisia ihmisiä ja jokainen pystyy olemaan oma itsensä ja siten antamaan parhaansa.
”Ei kuitenkaan enää riitä, että rasismia vastustetaan passiivisesti, vaan jokaisen vastuulla on aktiivinen rasismin vastainen työ ja teot. Olemme halunneet lähteä mukaan Olen Antirasisti -kampanjaan kannustaaksemme jokaista toimimaan antirasistisesti omassa arjessaan”, sanoo Victor Brück, yhdenvertaisuus- ja monimuotoisuusasiantuntija Nordeassa.
Yhtenä Suomen suurimmista työnantajista Nordealla on useita keinoja toteuttaa rasismin vastaista työtä. Nordea järjestää esimerkiksi koulutuksia tiedostamattomista ennakkoluuloista ja miten ne voivat vaikuttaa rekrytointiin, johtamiseen, viestintään, yhteistyöhön tai arviointiin. Nordean vapaaehtoistyömahdollisuuksiin kuuluu muun muassa maahanmuuttajanuorten auttaminen työelämä- ja talousasioissa sekä yritystoiminnassa. Lisäksi työntekijämme ovat perustaneet erilaisia vapaaehtoisvoimin toimivia työryhmiä, jotka pyrkivät edistämään erilaisten vähemmistöjen näkökulmaa. Suomeen perustettiin joulukuussa 2021 uusi ryhmä, joka pyrkii huomioimaan ulkomaalaistaustaiset kollegat sekä erilaiset kulttuurit paremmin Nordeassa, jotta voimme entistä paremmin vaalia erilaisia kulttuuritaustoja.
”Muutos lähtee meistä kaikista. Rasismiin ja syrjintään puuttuminen ei ole vain etniseen tai uskonnollisen vähemmistöön kuuluvien vastuulla: meillä jokaisella on vastuu asiasta”, Brück toteaa.
Lisää tietoa kampanjasivuilla: www.olenantirasisti.fi
Lisätietoja:
Nordean viestintä, 09 4245 1006 tai media [at] nordea.fi (media[at]nordea[dot]fi)