Nordean vuosiraportoinnin kokonaisuus 2021 on julkaistu – sisältää vastuullisuusraportoinnin

Varsinainen yhtiökokous | 02-03-2022 09:00

Nordea Bank Oyj
Pörssitiedote – Tilinpäätös ja toimintakertomus
2. maaliskuuta 2022 klo 9.00 Suomen aikaa

Nordean tänään julkaisema vuosikertomus vuodelta 2021 sisältää tilintarkastetun tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen sekä selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. Vastuullisuusraportointi sisältyy nyt ensimmäistä kertaa Nordean vuosikertomukseen, joten erillistä vastuullisuusraporttia ei enää julkaista. Nordea on julkaissut tänään myös toimielinten palkitsemisraportin vuodelta 2021.

Englannin- ja ruotsinkielisen vuosikertomuksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä toimielinten palkitsemisraportin voi ladata osoitteesta nordea.com. Toimielinten palkitsemisraportti on lisäksi saatavilla suomeksi. Nordea on julkaissut vuosikertomuksen ruotsiksi myös eurooppalaisessa yhtenäisessä sähköisessä raportointimuodossa (ESEF). Tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy on toimittanut riippumattoman tilintarkastajan rajoitetun varmuuden antavan varmennusraportin koskien Nordean ESEF-tilinpäätöstä ruotsiksi. Varmennustoimeksianto on suoritettu kansainvälisen ISAE 3000 (uudistettu) -varmennustoimeksiantostandardin mukaisesti.

Asiakirjat:

Nordean hallitus on ehdottanut vuoden 2022 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiökokous vahvistaa neuvoa-antavalla päätöksellä toimielinten palkitsemisraportin vuodelta 2021.

Lisätietoja:

Matti Ahokas, sijoittajasuhteet, 09 5300 8011
Konserniviestintä, 010 416 8023 tai press [at] nordea.com
 

Tässä pörssitiedotteessa annetut tiedot on annettu julkistettavaksi yllä mainittujen yhteyshenkilöiden välityksellä 2. maaliskuuta 2022 kello 9.00 Suomen aikaa.

 

Nordea on johtava pohjoismainen yleispankki. Olemme auttaneet asiakkaitamme toteuttamaan unelmiaan jo 200 vuoden ajan. Haluamme olla vahva ja henkilökohtainen kumppani raha-asioissa ja tarjota merkityksellisiä palveluita sekä asiakkaillemme että yhteiskunnille, joissa toimimme. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Documents