Happy male and female computer programmers at desk in office

Pandemia ei hidastanut tahtia – Nordea rahoittanut startupeja ennätysvauhtia

Lehdistötiedote | 30-03-2022 08:03

Nordea on myöntänyt pohjoismaisille startupeille kiihtyvässä määrin kasvulainoja koronavuosien aiheuttamista haasteista huolimatta. Vuonna 2019 startupeille myönnettävä rahoitus oli Nordean osalta Suomessa 95 miljoonaa euroa, kun vuonna 2021 kasvulainoja myönnettiin jo 135 miljoonan euron edestä. Kasvaneen rahoituksen taustalla on digitalisaation kiihtyminen koronan johdosta ja startupien merkittävä rooli digitaalisten palveluiden tuottamisessa ja innovoinnissa. Lisäksi yhä useampi kasvuyritys pyrkii liiketoiminnallaan ratkomaan ESG-liitännäisiä haasteita. Tällaisten yrityksien kysyntä on sijoittajien keskuudessa selkeässä kasvussa.

Nordea toimii alkuvaiheen kasvuyrityksille neuvonantajana ja rahoituksen järjestäjänä. Yritysten alkutaipaleella vakuudet ja ennustettava kassavirta voivat olla tiukassa ja tarve pääomalle ja myöhemmin vielä uusille rahoituskierroksille ovat vahvasti läsnä yritysten arjessa.

”Rahoitus on aina yksi kasvuyritysten suurimmista haasteista. Kasvuyrityksiin erikoistuneena pankkina pystymme kanavoimaan yritysasiakassuhteisiimme kokemuksemme ja osaamisemme, markkinatuntemuksemme ja verkostomme. Voimme rahoittaa yrityksiä itse ja auttaa hankkimaan lisää pääomia niin kotimaisilta kuin kansainvälisiltä pääomasijoittajilta”, kertoo Nordea Kasvuyrityspankin johtaja Vesa Riihimäki.

Nordea on pystynyt viimeisen kahden vuoden ajan lisäämään kasvurahoitusta startupeille huomattavasti. Vuonna 2019 määrä oli 95 miljoona, vuonna 2020 sata miljoonaa ja vuonna 2021 peräti 135 miljoonaa. Vuosi 2022 näyttää jo tässä vaiheessa siltä, että kasvu jatkuu vahvana vaikeasta maailmantilanteesta huolimatta.

”Koronavuodet ja myös tämänhetkinen Ukrainan sota ovat saaneet lähes kaikki kasvuyrityslainoja tarjoavat toimijat varovaisemmalle kannalle niin Pohjoismaissa kuin maailmanlaajuisestikin ja lupaavien startupien on ollut entistä vaikeampaa saada rahoitusta. Olemme iloisia, että Nordeassa olemme voineet vauhdittaa rahoitusta haastavista markkinaolosuhteista huolimatta. Näin pystymme omalta osaltamme tukemaan sitä ekosysteemiä, joka innovoi ja kehittää Suomen kilpailukykyä ja sitä kautta kasvua ja työllisyyttä”, Riihimäki toteaa.

Pankki yhdistää lupaavimmat kasvuyritykset ja isot pääomasijoittajat

Rahoitushankkeiden lisäksi Nordean kasvuyrityspankki toimii startupeille neuvonantajana ja tuo niin paikallisia kuin kansainvälisiäkin sijoittajia tapaamaan lupaavimpia yrityksiä.

”Meillä on pankkina ainutlaatuinen tilaisuus tarjota maailmanlaajuinen sijoittajaverkostomme paikallisten startup-yritysten käyttöön. Lukuisat suomalaiset ja pohjoismaiset yritykset ovat löytäneet rahoitusta myös tätä kautta ja suuret sijoittajat ovat löytäneet hyviä sijoituskohteita. Tilanne on win-win kaikille”, Riihimäki iloitsee.

Vuodesta 2018 asti toteutetut Nordean Investor Speed Dating -tilaisuudet ovat mahdollistaneet jo yli 1300 tapaamista kasvuyritysten ja sijoittajien välillä. Yhä useampi näihin tapaamisiin osallistuvista kasvuyrityksistä ratkoo liiketoiminnallaan jotain ESG-liitännäistä haastetta, ja nykyään Kasvuyrityspankin jokaisella asiakasvastuullisella on useita tällaisia asiakkaita vastuullaan.

”ESG-asiat ovat nyt vahvasti tapetilla. Tulevina vuosina odotamme jo nyt nähdyn kansainvälisten sijoittajien mielenkiinnon kasvun edelleen jatkuvan tällä saralla. Lisäksi Nordean kyky olla mukana yhä suuremmissa ESG-liitännäisissä rahoituskierroksissa erilaisilla rahoitusratkaisuilla on toimintamme kärkitavoitteita”, Riihimäki päättää.

Lisätietoja:

Vesa Riihimäki, p. 040 826 2009

Nordean viestintä, 09 4245 1006 tai media [at] nordea.fi

Lehdistötiedotteet