Kuluttaminen ei ole vähentynyt joulukuussa lähellekään samaa tahtia kuin kuluttajien luottamus talouteen, selviää Nordean korttidataan perustuvasta Kulutusmittarista. Kuluttajien luottamus on lähellä historiallisia pohjalukemia, mutta kulutuksessa näkyi merkittävän heikentymisen sijaan vain lievää hidastumista.
Nordean Kulutusmittarin mukaan rajusta hintojen noususta huolimatta suomalaiset jatkavat kuluttamistaan. Esimerkiksi tavaroiden ja ruoan kulutus on pysynyt lähellä edellisvuosien tasoa, ja erityisesti urheiluvälineet kävivät joulukuussa kaupaksi. Erilaisissa palveluissa, kuten kulttuuritapahtumissa, ravintoloissa ja liikuntapalveluissa, kulutus on kehittynyt tätäkin vahvemmin muutamaan edelliseen vuoteen verrattuna.
Hintojen nousun vaikutus näkyy reaalisesti mitattavan kulutuksen heikentymisenä, mutta nimellinen kulutus on kasvanut selvästi. Tämä tarkoittaa sitä, että hyödykkeitä ostetaan vähemmän, mutta hintojen nousun takia rahaa käytetään kuitenkin aiempaa enemmän.
”Kulutus ei ole tippunut lainkaan samaa tahtia kuin historiallisia pohjalukemia lähellä oleva kuluttajien luottamus. Kulutuksessa ei ole näkyvissä merkittävää heikentymistä, vaan ennemminkin pientä hidastumista. Ihmiset ovat käyttäneet säästöjään ylläpitääkseen kulutustaan, kun hinnat ovat nousseet selvästi tuloja nopeammin”, sanoo Nordean analyytikko Lauri Vepsäläinen.
Sähköautojen osuus alkaa jo näkyä bensatankilla
Tuore korttidata korreloi hyvin Nordean joulukuun puolivälissä julkaiseman Joulubudjetin kanssa. Sen mukaan hieman yli puolet suomalaisista suunnitteli käyttävänsä jouluun yhtä paljon rahaa kuin edeltävänä vuonna. Joululahjoihin ja muuhun joulun viettoon aiottiin käyttää keskimäärin 555 euroa aikuista kohden, mikä oli 10 euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna.
”Voisi sanoa, että rajusti heikentynyt kuluttajaluottamus näkyy tavaroiden ja ruoan sijaan luultavasti selvimmin isoimmissa hankinnoissa, kuten autoissa ja asunnoissa", Vepsäläinen toteaa.
Korkeat polttoaineiden hinnat näkyvät edelleen autoilun vähentymisenä, mikä näkyi myös Joulubudjettiin vastanneiden matkasuunnitelmissa. Reaalisesti mitattuna polttoaineen kulutus oli koko viime vuoden vähäisempää edellisiin vuosiin verrattuna. Osa polttoaineiden kulutuksen vähentymisestä johtuu sähköautojen lisääntymisestä.
”Sähköautojen osuus autokannasta tuplaantui viime vuonna, ja vaikka 1,4 prosentin osuus koko kannasta on vielä pieni, alkaa se osaltaan vähentää polttoaineiden kulutusta. Uusilla autoilla myös ajetaan vanhoja enemmän, joten ajetuista kilometreistä sähköautojen osuus on suurempi kuin niiden osuus autokannasta."
Lisätietoja:
Lauri Vepsäläinen, Nordean analyytikko, 045 133 3533
Nordean viestintä, 09 4245 1006 tai media [at] nordea.fi