Kohti parempia aikoja

29-12-2020 11:52

Vuoden vaihtuessa on hyvä aika katsoa kristallipalloon ja pohtia, mihin teemoihin sijoitusmarkkinoilla keskitytään vuonna 2021. Koronavirus pysynee otsikoissa vielä kuukausia, mutta tautitapausten rinnalla aletaan seuraamaan myös rokotettujen määrää. Talous- ja tuloslukujen osalta etumerkit vaihtuvat miinuksesta plussaan, kun talous elpyy koronavuoden kuopasta.

Uusi vuosi alkaa varovaisen toiveikkaissa tunnelmissa. Rokotukset koronavirusta vastaan ovat käynnistyneet, ja lähikuukausina nähdään, kuinka nopeasti riskiryhmien rokottaminen vähentää terveydenhuollon kuormitusta ja kuolemantapauksia. Pandemian aikana monelle on tullut tutuksi Worldometer-internetsivusto, jossa seurataan päivätasolla tartuntojen kehittymistä ympäri maailmaa. Ehkäpä seurantaan otetaan pian myös rokotettujen määrä. 

Epidemian hidastamiseksi asetetut talouden rajoitustoimet painoivat yritysten tuloksia erityisesti vuoden 2020 toisella neljänneksellä, jolloin tulokset laskivat Yhdysvalloissa 30 % ja Euroopassa jopa 50 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vuoden viimeisen neljänneksen tuloksia ei ole vielä julkistettu, mutta kokonaisuudessaan tulosten ennustetaan laskevan vuonna 2020 Yhdysvalloissa lähes 15 % ja Euroopassa peräti kolmanneksen. Optimisti toteaa, että tästä on helppo ponnistaa ylöspäin. Tulosten odotetaankin kasvavan vuonna 2021 Yhdysvalloissa yli 20 % ja Euroopassa lähes 40 %. Osakekurssit ovat luonnollisesti jo hinnoitelleet tuloskäännettä, mutta positiivisille yllätyksille on vielä tilaa. Aikaisemmissa suhdannekäänteissä tulokset ovat yleensä parantuneet selvästi odotettua enemmän noususuhdanteen käynnistyessä. Osakemarkkinoiden nousu taantuman aiheuttamasta kuopasta on puolestaan kestänyt keskimäärin noin 50 kuukautta. Historian valossa osakkeita kannattaa siis edelleen suosia. 

Poliittisella rintamalla uudesta vuodesta odotetaan viime vuotta rauhallisempaa. Yhdysvaltain presidentin vaalit ovat jo takanapäin, mutta Joe Bidenin vallankäytön sujuvuuteen vaikuttavat vielä tammikuun alussa pidettävät Georgian senaattorivaalit. Vaaleissa ratkeaa, pysyykö senaatin enemmistö odotetusti republikaanipuolueella vai siirtyykö se demokraattipuolueelle. Suurta markkinaheiluntaa senaattorivaalien tiimoilta ei silti odoteta, etenkin, kun talouden 900 miljardin dollarin elvytyspaketista päästiin jo sopuun. Bidenin politiikan odotetaan olevan edeltäjäänsä ennustettavampaa vähentäen ns. otsikkoriskejä. 

Myös brexit etenee suotuisimman saavutettavissa olevan skenaarion kautta, kun EU ja Iso-Britannia saivat joulun alla solmittua tavarakauppaa koskevan vapaakauppasopimuksen. Brittitaloudelle brexit tarkoittaa yhä monia haasteita, mutta sopimus on silti torjuntavoitto koko Euroopalle. Euroopan osakemarkkinat ovat kehittyneet viime vuosina selvästi Yhdysvaltoja heikommin monista syistä, mutta nyt ainakin yksi riski on torjuttu.

Markkinoiden heiluttajaksi voi sen sijaan nousta jo kuolleeksi luultu inflaatio. Rajoitusten purkaminen yhdistettynä voimakkaaseen elvytykseen voivat johtaa hintojen nousuun. Protektionismin lisääntyminen ja tuotantoketjujen uudelleen rakentaminen voivat osaltaan lisätä yritysten kustannuksia, mikä noususuhdanteessa on helppo siirtää hintoihin. Mahdollisesta inflaation kiihtymisestä huolimatta keskuspankkien ohjauskorot pysyvät todennäköisesti alhaalla vielä seuraavat pari vuotta. Keskuspankit pyrkivät pitämään myös pitkien lainojen korot alhaalla jatkamalla valtionlainojen ostoja, mutta nousupainetta voi silti olla etenkin Yhdysvalloissa. Tämä tuskin on merkittävä huolenaihe alkuvuonna mutta voi hermostuttaa markkinoita vuoden edetessä. 

Hertta Alava, sijoitusstrategi

Talouden ilmiöiden takana

Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.

Blogi
Markkinat ja sijoittaminen
Analyysit

Lue lisää