Beklager...

Denne siden findes ikke på norsk

Bli værende på denne siden | Fortsett til en lignende side på norsk

Nordean osavuosikatsaus – 3. neljännes 2013

Pörssitiedotteet | 23-10-2013 08:00

Konsernijohtaja Christian Clausenin kommentti:

”Nordean tuotot kasvoivat 3 % vuoden 2012 kolmannesta neljänneksestä paikallisissa valuutoissa laskettuna (euroina 1 %), vaikka kasvu oli hidasta ja korot olivat matalat. Kasvu oli pääosin säästämisen tuotteisiin liittyvien palkkiotuottojen ansiota. Kulut laskivat paikallisissa valuutoissa laskettuna hieman (euroina 3 %) ja luottotappiot supistuivat 26 % (28 %). Näin ollen liikevoitto kasvoi 15 % (12 %). Olemme saaneet tärkeimpiin asiakasohjelmiin 87 000 uutta asiakasta 12 viime kuukauden aikana. Lisäksi World Finance ‑lehti nimesi Nordean Pohjoismaiden parhaaksi pankkikonserniksi.

Ydinvakavaraisuussuhde nousi 2,2 prosenttiyksikköä 14,4 prosenttiin, kun pääomaa kasvatettiin ja luotonanto oli kurinalaista. Kustannustehokkuuteen kiinnitetään edelleen paljon huomiota. Käynnissä olevat tehostamistoimemme tuottavat odotettuakin paremmat tulokset.

Luottojen laatu parani jälleen etenkin shipping-toiminnassa. Luottotappioiden osuus konsernin luotonannosta supistui 0,20 prosenttiin. Ongelmaluottojen määrä pysyi pitkälti aiemmalla tasollaan.”

(Lisää konsernijohtajan kommentteja s. 2)

Vertailu 1–9/2013 vs. 1–9/2012 (Q3/2013 vs. Q2/2013)¹:

  • Tuotot pysyivät aiemmalla tasollaan (laskivat 3 %).
  • Liikevoitto kasvoi 3 % (pieneni 3 %).
  • Ydinvakavaraisuussuhde nousi 12,2 prosentista 14,4 prosenttiin (Q2: 14,0 %).
  • Kulu/tuotto-suhde pysyi ennallaan 51 prosentissa (Q3: 51 %, Q2: 50 %).
  • Nettomääräisten luottotappioiden osuus luotonannosta laski 0,26 prosentista 0,22 prosenttiin (Q3: 0,20 %).
  • Oman pääoman tuotto laski 11,4 prosentista 11,2 prosenttiin (Q3: 10,8 %, Q2: 11,5 %).

Keskeiset tunnusluvut,jatkuvat toiminnot¹, milj. euroa Q3
2013
Q2
2013
Muutos,
%
Q3
2012
Muutos,
%
1-9
2013
1-9
2012
Muutos,
%
Rahoituskate 1 386 1 391 0 1 393 -1 4 135 4 181 -1
Liiketoiminnan tuotot yhteensä 2 426 2 490 -3 2 412 1 7 422 7 428 0
Tulos ennen luottotappioita 1 192 1 234 -3 1 146 4 3 665 3 659 0
Luottotappiot, netto -171 -186 -8 -236 -28 -555 -654 -15
Luottotappiotaso (vuositasolla), pistettä 20 22   27   22 26  
Liikevoitto 1 021 1 048 -3 910 12 3 110 3 005 3
Riskisopeutettu tulos 823 853 -4 768 7 2 530 2 446 3
Osakekohtainen tulos, laimennusvaikutuksen jälkeen, euroa (jatkuvat toiminnot) 0,19 0,20   0,17   0,58 0,56  
Osakekohtainen tulos, laimennusvaikutuksen jälkeen, euroa (toiminnot yht.) 0,19 0,19   0,17   0,58 0,57  
Oman pääoman tuotto, % 10,8 11,5   10,3   11,2 11,4  

¹) Jatkuvien toimintojen tunnusluvut (eivät sisällä Puolan myytävää pankki-, henkivakuutus- ja rahoitustoimintaa).

           

Lisätietoja:
Christian Clausen, konsernijohtaja, +46 8 614 7804
Torsten Hagen Jørgensen, konsernin talousjohtaja, +46 8 614 7814
Rodney Alfvén, sijoittajasuhteet, +46 8 614 7880 (tai +46 72 235 05 15)
Kati Tommiska, konserniviestintä, 09 165 42320

Siirry Investor relations-sivuille

Documents