Ursäkta...

Den här sidan finns tyvärr inte på svenska.

Stanna kvar på sidan | Gå till en relaterad sida på svenska

Nordean talousennuste: väsynyt odottamaan

Lehdistötiedote | 02-12-2014 10:00

Lama on kääntänyt koko kansantalouden säästämisasteen negatiiviseksi. Rahaa ei jää lainojen takaisinmaksuun eikä investointeihin. Tuottavuuden paranemiseen johtavat kone- ja laite- sekä tutkimus- ja kehittämisinvestoinnit ovat Suomessa niin pienet, että ne eivät riitä kattamaan poistoja. Tuottava nettokanta näissä pääomalajeissa on pienentynyt, mikä olennaisesti heikentää Suomen tuotantokapasiteettia sekä tulevaa talouskasvua ja kykyä rahoittaa julkisia palveluja.

On toimittava nopeasti
- Suomi tarvitsee lisää yksityisen sektorin työllisyyttä kasvattamaan verotuloja. Tarvitsemme työvoimakustannusten leikkauksen parantamaan vientisektorin kilpailukykyä ja veronalennuksia tukemaan kotimaista ostovoimaa, Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju sanoo.

Julkisia menoja täytyy voida pienentää. Kuntien kaikki yli 500 tehtävää pystytään nimeämään ja niiden syntyhetki löytyy lainsäädännössä. Niinpä tehtävien poistaminenkaan ei voi olla mahdotonta, vaikka poliittisesti asia siltä näyttääkin.

- Pidemmän aikavälin kasvun tukemiseksi hallituksen täytyy saattaa rakennepaketti ripeästi loppuun. Sekään ei riitä. Lisäksi tarvitaan tutkimus- ja kehittämistoiminnan tukea rakentamaan uutta teollista pohjaa, alhaisempaa yhteisöveroa sekä työmarkkinoilla osa-aikatyön tekemisen helpottamista ja kokoaikatyössä olevien vuosityöajan pidentämistä, Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen jatkaa.

Halpenevasta öljystä apua globaaliin talouteen
Öljyn hinnan yllätyksellinen aleneminen on tuonut uuden toivonkipinän globaaliin talouteen. Hinta on laskenut dollareissa mitattuna jo kolmanneksen viime kesästä, mikä säilyessään nostaa globaalia talouskasvua ensi vuonna 0,5 - 1,0 prosenttiyksikköä. Öljyn hinnan laskusta huolimatta globaali talouskasvu piristyy hädin tuskin syksyllä ennakoimaamme tahtia Japanin ja Euroopan vaikeuksien sekä geopoliittisen tilanteen vuoksi.

Euroopan keskuspankilta tulossa lisää elvytystä
Samalla kun halvempi öljy tukee Euroopan talouskasvua, se myös lisää deflaation vaaraa.

- Koska inflaatio-odotuksetkin ovat olleet laskussa, Euroopan keskuspankki lisää rahapoliittista elvytystä lähikuukausien aikana. Elvytys yhdessä halvemman öljyn kanssa piristää Euroopan taloutta 2016, Kangasharju toteaa.

Lisätietoja:
Aki Kangasharju, pääekonomisti, (09) 165 59952
Pasi Sorjonen, ekonomisti, (09) 165 59942

Lue koko raportti

Documents