Beklager...

Siden findes desværre ikke på dansk

Bliv på siden | Fortsæt til en relateret side på dansk

Nordean johdon osavuotinen selvitys – ensimmäinen neljännes 2015

Pörssitiedotteet | 29-04-2015 08:00

Konsernijohtaja Christian Clausenin kommentti:
”Taloudellinen toimeliaisuus piristyi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Nordea onnistui kasvattamaan liiketoimintaansa, ja tuotot nousivat vahvasti. Poikkeuksellisen matala korkotaso loi paineita talletusmarginaaleihin, mutta toisaalta se myös kasvatti pankin muiden tuotteiden ja palvelujen kysyntää. Volatiliteetti lisääntyi markkinoilla, ja pankin yritys- ja yhteisöasiakkaat tarvitsivat siksi entistä enemmän riskienhallintatuotteita. Lisäksi Nordean säästämisen ja sijoittamisen tuotteisiin kohdistuva kysyntä kasvoi edelleen kaikkialla Euroopassa. Konsernin hoidossa oleva varallisuus nousi ennätykselliseen 290 miljardiin euroon. Kulut vähenivät odotusten mukaisesti. Luottojen laatu on edelleen vahva.

Asiakkaat arvostavat tarjoamiamme digitaalisia palveluja, ja niiden suosio kasvaa. Yksi kymmenestä neuvontatapaamisesta järjestettiin maaliskuussa verkkotapaamisena. Verkkotapaamisten määrä on lähes kolminkertaistunut joulukuusta. Investoimme jatkuvasti uusiin digitaalisiin ratkaisuihin ja asiakkaat ovat mukana kehitystyössä. Vastaamme asiointitapojen muutokseen myös yksinkertaistamalla toimintaamme ja uusimalla peruspankkijärjestelmät muutaman tulevan vuoden aikana.”

Vertailu Q1/2015 vs. Q1/2014 (Q1/2015 vs. Q4/2014):

  • Liiketoiminnan tuotot kasvoivat 9 % (8 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna ne kasvoivat 11 %.
  • Liiketoiminnan kulut pienenivät 4 % (4%). Paikallisissa valuutoissa laskettuna ne pienenivät 2 %.
  • Liikevoitto kasvoi 27 % (22 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna se kasvoi 29 %.
  • Ydinvakavaraisuussuhde koheni 14,6 prosentista 15,6 prosenttiin (Q4: 15,7 %).
  • Kulu/tuotto-suhde parani 49,5 prosentista 43,6 prosenttiin (Q4: 48,8 %).
  • Nettomääräisten luottotappioiden osuus luotonannosta laski 0,18 prosentista 0,14 prosenttiin (Q4: 0,15 %).
  • Oman pääoman tuotto nousi 11,4 prosentista 14,3 prosenttiin (Q4: 11,8 %).
     
Keskeiset tunnusluvut, jatkuvat toiminnot[1], milj. euroa Q1
2015
Q4
2014
muutos,
%
Q1
2014
muutos,
%
paikall.
val.  
Rahoituskate 1 288 1 356 -5 1 362 -5 -3
Liiketoiminnan tuotot yhteensä 2 714 2 513 8 2 501 9 11
Tulos ennen luottotappioita 1 530 1 286 19 1 264 21 23
Luottotappiot, netto -122 -129 -5 -158 -23 -21
Liikevoitto 1 408 1 157 22 1 106 27 29
Osakekohtainen tulos, laimennusvaikutuksen jälkeen, euroa (toiminnot yht.) 0,27 0,22 23 0,21 29 31
Oman pääoman tuotto, % 14,3 11,8   11,4    

Tuloslaskelmassa vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä käytetyt valuuttakurssit: DKK 7,45, NOK 8,73 ja SEK 9,38.
[1] Jatkuvien toimintojen tunnusluvut (eivät sisällä Puolan myytyä pankki-, henkivakuutus- ja rahoitustoimintaa).

Lisätietoja:
Christian Clausen, konsernijohtaja, +46 8 614 7804        
Torsten Hagen Jørgensen, konsernin talousjohtaja, +45 5547 2200
Rodney Alfvén, sijoittajasuhteet, +46 72 235 05 15         
Kati Tommiska, konserniviestintä, 09 165 42320

Siirry Investor relations-sivuille

 
Nordean on julkistettava tässä tiedotteessa annetut tiedot Ruotsissa annetun rahoitusinstrumenteilla käytävää kauppaa koskevan lain (1991:980) ja/tai Ruotsissa annetun arvopaperimarkkinalain (2007:528) mukaisesti.

Documents