Beklager...

Denne siden findes ikke på norsk

Bli værende på denne siden | Fortsett til en lignende side på norsk

Kommentti Ruotsin Finanssivalvonnan päätökseen 18.5.2015

Pörssitiedotteet | 19-05-2015 11:15

Ruotsin Finanssivalvonta (Finansinspektionen) on päättänyt antaa Nordea Bank AB:lle (publ) Ruotsissa varoituksen ja sakon, jonka määrä on 50 miljoonaa Ruotsin kruunua (5,4 miljoonaa euroa). Varoituksen syynä ovat rahanpesun estämistä koskevien vaatimusten täyttämisessä havaitut puutteet.

Ruotsin Finanssivalvonta on arvioinut helmikuusta 2013 lähtien sitä, miten Nordea noudattaa Ruotsissa rahanpesun estämistä koskevia vaatimuksia. Finanssivalvonnan arvion mukaan Nordealla on ollut merkittäviä puutteita tällä osa-alueella.

Nordea kunnioittaa Ruotsin Finanssivalvonnan päätöstä ja myöntää, että pankilla on ollut puutteita rahanpesun estämistä koskevien vaatimusten täyttämisessä. Nordea on toiminut kahden vuoden ajan määrätietoisesti ja laatinut kunnianhimoisen toimintasuunnitelman, jolla varmistetaan hallinnon, riskienhallinnan ja valvonnan tyydyttävä taso.

- Suhtaudumme päätökseen erittäin vakavasti. Myönnämme, että aliarvioimme aluksi tämän osa-alueen monimutkaisuuden ja sitä koskevien vaatimusten täyttämiseen vaadittavien resurssien määrän. Olemme kuitenkin toteuttaneet merkittäviä toimenpiteitä vuoden 2013 jälkeen. Viimeisimpänä olemme korostaneet asian strategista merkitystä liittämällä Group Compliance Officerin tehtävään konsernin johtoryhmän jäsenyyden. Jatkamme resurssien lisäämistä ja varmistamme, että noudatamme näitä erittäin tärkeitä vaatimuksia, konsernijohtaja Christian Clausen sanoo.

Rahanpesun estämistä koskevien vaatimusten noudattamisen varmistavaa toimintasuunnitelmaa on toteutettu vuodesta 2013 lähtien, ja siihen sisältyy yli 500 toimenpidettä. Esimerkkejä ovat muun muassa henkilöstön tehostettu koulutus, riskiarviointien kehittäminen ja investoinnit uusiin entistä parempiin seurantajärjestelmiin.

Lisäksi Nordeassa on tehty parannuksia keskeisiin compliance-toimintoihin, jotka tukevat ja valvovat liiketoimintayksiköiden tekemää rahanpesun vastaista työtä.

Lisätietoja:

Emma Rheborg, konserniviestintä, Ruotsi, +46 (0)733 80 22 63

 
Nordean on julkistettava tässä tiedotteessa annetut tiedot Ruotsissa annetun rahoitusinstrumenteilla käytävää kauppaa koskevan lain (1991:980) ja/tai Ruotsissa annetun arvopaperimarkkinalain (2007:528) mukaisesti.

Documents