Beklager...

Denne siden findes ikke på norsk

Bli værende på denne siden | Fortsett til en lignende side på norsk

Ruotsin Finanssivalvonnan kokonaisarvion vaikutus Nordeaan

Pörssitiedotteet | 02-10-2015 08:00

Ruotsin Finanssivalvonnan valvojan kokonaisarvio (SREP) on saatu päätökseen. Sen tuloksena Nordean ydinvakavaraisuusvaatimuksen odotetaan nousevan 15,4 prosenttiin tämän vuoden kolmannen neljänneksen loppuun mennessä. Ruotsin Finanssivalvonta oli 2. syyskuuta ilmoittanut vaatimuksen olevan 14,9 prosenttia. Nordean ydinvakavaraisuussuhde oli 16,0 prosenttia 30. kesäkuuta 2015. Vaatimuksen tiukentaminen liittyy lähinnä riittämättömään toiseen puolustuslinjaan ja sen osallistumiseen sisäisten luottoluokitusten järjestelmän hallintaan ja valvontaan sekä riskien mallintamiseen. Lisäksi vaaditaan puskuri tietotekniikkaan ja keskeisiin prosesseihin liittyvää operatiivista riskiä varten.

Pankki myöntää puutteet ja on jo käynnistänyt toimet niiden korjaamiseksi. Tavoitteena on saada toimenpiteet suurimmalta osin valmiiksi vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä. Sen jälkeen valvojat päättävät, milloin ylimääräinen puskurivaatimus poistetaan. Nordean pääoman hallinnan periaatteiden mukaan pankilla on johdon määrittelemä pääomapuskuri, joka ylittää pääomavaatimukset 0,50–1,50 prosenttiyksiköllä. Tätä periaatetta noudatetaan myös jatkossa.

Lisätietoja:
Rodney Alfvén, sijoittajasuhteet, +46 72 235 05 15
Claus Christensen, konserniviestintä, +45 25248993

Nordean on julkistettava tässä tiedotteessa annetut tiedot Ruotsissa annetun rahoitusinstrumenteilla käytävää kauppaa koskevan lain (1991:980) ja/tai Ruotsissa annetun arvopaperimarkkinalain (2007:528) mukaisesti.

Documents