Beklager...

Denne siden findes ikke på norsk

Bli værende på denne siden | Fortsett til en lignende side på norsk

Nordean johtoryhmään kaksi uutta jäsentä

Pörssitiedotteet | 02-11-2015 09:00

Erik Ekman on nimitetty suurasiakkaista ja pääomamarkkinoista vastaavan liiketoiminta-alueen johtajaksi ja Snorre Storset varallisuudenhoidosta vastaavan liiketoiminta-alueen varajohtajaksi. Heidät on nimitetty myös konsernin johtoryhmän jäseniksi.

Erik Ekman, 46, on toiminut useissa tehtävissä Nordean Markets-organisaatiossa. Hän aloitti työnsä Nordean palveluksessa vuonna 2008. Viimeksi hän on toiminut Marketsin korko-, valuutta- ja hyödykekaupan toisena vetäjänä.

Snorre Storset, 43, on toiminut Nordea Life & Pensionsin vetäjänä vuodesta 2012 lähtien. Hän vastaa jatkossa uudesta private banking -yksiköstä. Yksikköön kuuluu Nordean private banking ‑toiminta Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä kansainvälisissä yksiköissä.

- Erik Ekmanin ja Snorre Storsetin mukaantulo tekee Nordean johtotiimistä entistäkin vahvemman. He ovat aikaisemmissa tehtävissään osoittaneet vahvaa johtajuutta. Molemmilla on vankkaa kokemusta ja osaamista, joita tarvitaan matkaamme kohti tulevaisuuden pankkia, konsernijohtaja Casper von Koskull sanoo.

Muutokset tulivat voimaan 1. marraskuuta 2015.

Lisätietoja:
Kati Tommiska, konserniviestintä, 09 165 42320

Nordean on julkistettava tässä tiedotteessa annetut tiedot Ruotsissa annetun rahoitusinstrumenteilla käytävää kauppaa koskevan lain (1991:980) ja/tai Ruotsissa annetun arvopaperimarkkinalain (2007:528) mukaisesti.

Documents