Sorry...

This page does not exist in your language. You will be taken to a related page.

Stay on this page | Continue

Kommentti Tanskan Finanssivalvonnan Nordea Bank Danmarkissa vuonna 2015 tekemästä tarkastuksesta

Lehdistötiedote | 17-06-2016 12:15

Tanskan Finanssivalvonta tarkasti kesäkuussa 2015, miten Nordea Bank Danmark A/S oli noudattanut rahanpesun estämistä koskevia säännöksiä. Tarkastuksessa havaittiin puutteita ja asia siirtyy Tanskan hallintokäytännön mukaisesti poliisille lisätutkimuksia ja mahdollisia seuraamuksia varten.

Tanskan Finanssivalvonnan tekemän tarkastuksen tulokset liittyvät puutteisiin, jotka on raportoitu jo aiemmin. Kerroimme käynnissä olleista tarkastuksista ja niiden mahdollisista tuloksista vuoden 2016 ensimmäisen neljänneksen tulosraportoinnin yhteydessä.

- Emme missään tapauksessa hyväksy sitä, että toiminnassamme olisi puutteita millään osa-alueella. Asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme on voitava luottaa siihen, että noudatamme säännöksiä. Nordealle on ensiarvoisen tärkeää, että toimimme lakien ja määräysten mukaisesti. Aliarvioimme aluksi tämän osa-alueen monimutkaisuuden ja ajan, jonka prosessien muuttaminen vie. Rahanpesun estämisessä todetut puutteet ovat kuitenkin tiedossamme, ja olemme puuttuneet niihin viime keväänä tehdyn toimintasuunnitelman mukaisesti. Teemme tässä tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa. Olemme vahvasti sitoutuneet kaikkien mahdollisien puutteiden korjaamiseen, konsernijohtaja Casper von Koskull sanoo.

Ruotsin Finanssivalvonta huomautti viime vuoden keväällä puutteista Nordean toiminnassa ja Tanskan Finanssivalvonnan havainnot ovat samankaltaisia. Näiden puutteiden korjaamiseksi käynnistimme kesäkuussa 2015 Financial Crime Change -hankkeen, jonka tarkoituksena on varmistaa vahvat konserninlaajuiset standardit ja prosessit. Osana hanketta olemme perustaneet yksikön, johon on keskitetty lähes kaikki ensimmäisen puolustuslinjan rahanpesun estämiseen liittyvät toiminnot. Nämä liittyvät tunne asiakkaasi -menettelyyn, pakotteiden noudattamiseen, seulontamenettelyihin ja tapahtumien tarkkailuun. Keskitetyssä yksikössä työskentelee nyt 850 henkilöä, ja tavoitteena on henkilöstömäärän kasvattaminen 1 150:aan vuoden loppuun mennessä. Odotamme säännösten noudattamiseen keskittyvän henkilöstön määrän kasvavan jatkossa lisää.
  
  
Lisätietoja:

Anni Hiekkanen, konserniviestintä, 09 4245 1006

Documents

Lehdistötiedotteet