Beklager...

Denne siden findes ikke på norsk

Bli værende på denne siden | Fortsett til en lignende side på norsk

Valoa kesälomabudjeteissa: lomaan käytetään keskimäärin 1 400 euroa

Lehdistötiedote | 21-06-2017 11:00

Nordean teettämän tutkimuksen mukaan 18–65 -vuotiaat suomalaiset aikovat käyttää tänä vuonna kesälomaansa keskimäärin noin 1 400 euroa kotitaloutta kohden, joka on noin 20 euroa enemmän kuin viime vuonna. Tänä vuonna selvitettiin ensimmäistä kertaa myös yli 65-vuotiaiden kesälomasuunnitelmia. Heillä keskimääräinen lomabudjetti on hieman pienempi, 1 250 euroa.

- Kesälomabudjetit kääntyivät vihdoin nousuun muun talouden mukana. Tätä ennen kesälomabudjetit olivat laskeneet kolme vuotta peräkkäin. Vielä ollaan toki kaukana vuosien 2006 ja 2009 huippulukemista, jolloin keskimääräinen kesälomabudjetti oli 1 600 euroa, Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen kommentoi.

- Tänä vuonna kesälomabudjetteihin vaikuttavat kaksi vastakkaista voimaa. Ennätyslukemiin noussut kuluttajaluottamus todennäköisesti kasvattaa lomabudjetteja. Toisaalta tänä vuonna julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja leikataan 30 prosenttia. Tämä voi pienentää lomabudjetteja, kun joka neljäs palkansaaja suunnittelee rahoittavansa kesälomansa ainakin osittain lomarahoilla, Kärkkäinen jatkaa.

Kotimaan matkailu suosituinta lapsiperheillä

Kotimaan matkailu on suosituin tapa viettää kesälomaa. Kotimaan matkoja suunnittelee yli 40 prosenttia vastaajista kun taas ulkomaan matkoja suunnittelee tekevänsä joka kolmas. Lapsiperheistä kotimaan matkoja suunnitteli tekevänsä lähes 60 prosenttia vastaajista.

- Suomalaiset näyttäisivät olevan mökkikansaa. Joka kolmas vastaaja suunnittelee viettävänsä ainakin osan kesälomastaan mökillä. Mökkeily on suosittu kesänviettomuoto myös nuoremmilla ikäryhmillä, Olli Kärkkäinen kertoo.

Kesäloma rahoitetaan säästöillä, palkkatuloilla ja lomarahoilla

Palkkatulot ja säästöt ovat yleisimpiä tapoja kesäloman rahoittamiseen. Säästöjä suunnitteli käyttävänsä noin joka toinen vastaaja kun taas palkansaajista yli 60 prosenttia suunnitteli rahoittavansa lomansa ainakin osittain palkkatuloilla. Lapsiperheistä joka kolmas suunnitteli käyttävänsä lomarahoja kesäloman rahoittamiseen. Sen sijaan kulutusluottoa tai luottokorttia loman rahoittamiseen suunnittelee käyttävänsä vain alle joka kymmenes.

- Saattaa olla, että lopulta kesälomaa rahoitetaan luotolla enemmän kuin loman suunnitteluvaiheessa ajatellaan. Näin on etenkin jos suunniteltu kesälomabudjetti ylitetään. Tämän takia kannattaisi loman puolivälissä jonain sadepäivänä tarkistaa lomabudjetin tilanne, jottei loman jälkeinen luottokorttilasku pääse yllättämään, Olli Kärkkäinen muistuttaa.

Lisätietoja:

Olli Kärkkäinen, yksityistalouden ekonomisti, p. 040 735 6030

Satu Malkamäki, lehdistöpäällikkö, p. 050 448 1182

Tutkimuksen Nordealle toteutti internetpaneelina YouGov 9.-17.5.2017 välisenä aikana. Vastaukset on painotettu haastateltavan ikä, sukupuoli ja asuinpaikka huomioiden. Kyselyyn vastasi 1006 vähintään 18-vuotiasta suomalaista.

Documents