Nordean kyselytutkimus: Veronpalautus on monelle säästämisväline - mitä tapahtuu jos veronpalautukset poistuvat?

Lehdistötiedote | 02-12-2017 08:00

Ensi tiistaina, 5.12., kaksi kolmasosaa suomalaisista saa veronpalautusta, yhteensä 2,6 miljardia euroa. Keskimääräinen veronpalautus on 712 euroa, mikä on yli 50 euroa enemmän kuin viime vuonna. Nordean teettämän kyselytutkimuksen mukaan veronpalautukset käytetään tavallisimmin yleiseen kulutukseen, joululahjoihin ja säästämiseen.

- Joka kolmas veronpalautusta saava käyttää ainakin osan veronpalautuksista joululahjoihin. Säästötilille veronpalautuksia siirtää puolestaan joka viides. Säästäminen on yleisempää suuria veronpalautuksia saaneilla. Vähintään tuhannen euron veronpalautuksen saavista kolmasosa laittaa ainakin osan veronpalautuksesta säästöön ja joka kahdeksas suunnittelee hankkivansa veronpalautuksilla osakkeita tai rahasto-osuuksia, Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen kommentoi.

Veronpalautuksia voidaan käyttää myös säästämiskeinona asettamalla ennakonpidätysprosentti tarkoituksella liian korkeaksi. Nordean kyselytutkimuksen mukaan yli kolmasosa suomalaisista asettaakin ennakonpidätysprosenttinsa ainakin silloin tällöin tarkoituksella korkeammaksi veronpalautuksia saadakseen. Työntekijöistä kolmasosa tekee näin säännöllisesti.

- Tämän vuoden talousnobelisti, käyttäytymistaloustieteilijä Richard Thaler on tutkinut, miksi säästäminen on vaikeaa ja miten ihmiset käyttävät sitoutumismekanismeja apuna säästämisessä. Veronpalautuksia käytetään apuna säästämisessä käyttäytymistaloustieteen oppien mukaisesti. Jos tuntuu, että on vaikea saada rahaa säästöön, voi veronpalautuksia hyödyntämällä sitouttaa itsensä säästämään koko vuoden ajan. Logiikka on sama kuin säännöllisessä säästämisessä, jonka avulla tulee säästäneeksi vähän kuin huomaamattaan, Olli Kärkkäinen kertoo.

Vuonna 2019 Suomessa käyttöön otettava tulorekisteri tekee verotuksesta reaaliaikaista ja mahdollistaa sen, että veroprosentti voi sopeutua vuoden aikana tulojen muutoksiin jopa automaattisesti. Tämä voi vähentää huomattavasti veronpalautusten ja jäännösverojen määriä.

- Tulorekisteri helpottaa suomalaisten byrokratiaa verotuksessa ja sosiaaliturvassa. Jos sen myötä veronpalautukset suurelta osin poistuvat, täytyy kuitenkin myös miettiä mitä tapahtuu veronpalautusten avulla tapahtuvalle säästämiselle. Se voi korvautua muulla säästämisellä, jolloin keskimääräisen veronpalautuksen summan saavuttaakseen tarvitsisi säästöön laittaa noin 60 €/kk. Nykyiset veronpalautusrahat voivat kuitenkin mennä myös vuoden aikana tavanomaiseen kulutukseen, jolloin esimerkiksi joulukauppa saattaa kärsiä veronpalautusten poistumisesta, Olli Kärkkäinen ennakoi.

Lisätietoja:

Olli Kärkkäinen, yksityistalouden ekonomisti, p. 040 735 6030

Satu Malkamäki, lehdistöpäällikkö, p. 050 448 1182

Tutkimuksen Nordealle toteutti internetpaneelina YouGov 31.10.-7.11.2017 välisenä aikana. Vastaukset on painotettu haastateltavan ikä, sukupuoli ja asuinpaikka huomioiden. Kyselyyn vastasi 1010 yli 18-vuotiasta suomalaista.

Liite: Nordean veronpalautuskyselyn tuloksia

Documents