Ursäkta...

Den här sidan finns tyvärr inte på svenska.

Stanna kvar på sidan | Gå till en relaterad sida på svenska

Nordea edistää sosiaalista osallisuutta Pohjoismaissa

Lehdistötiedote | 26-09-2018 17:30

Nordea aloittaa yhteistyön maailman suurimman sosiaalisten yritysten verkoston, Ashokan, kanssa. Yhteistyön tavoitteena on saada aikaan yhteiskunnallisia muutoksia.

Tänään käynnistyvän Hello Nordics -hankkeen avulla tuetaan innovatiivisia sosiaalisia yrittäjiä, jotka kehittävät tehokkaita ratkaisuja sosiaalisen osallisuuden lisäämiseksi Pohjoismaissa. Hankkeen tarkoituksena on ehkäistä etenkin yhteiskunnallista ja taloudellista syrjäytymistä.

- Niin Nordean asiakkaat ja henkilöstö kuin muutkin yhteisöt peräänkuuluttavat pohjoismaisten yritysten vastuuta suunnannäyttäjinä. Niiden halutaan toimivan yhteiskunnan hyväksi ja hyödyntävän suurta kokoaan yhteisen hyvän edistämiseksi. Pohjoismaiden suurimpana pankkina haluamme olla aktiivisesti mukana tukemassa koko yhteiskunnan hyvinvointia, Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull sanoo.

Hankkeeseen on valittu kymmenen sosiaalista yritystä: kaksi jokaisesta Pohjoismaasta ja kaksi kansainvälistä yritystä. Jokaisella yrityksellä on erilainen lähestymistapa sosiaalisen osallisuuden lisäämiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Yritykset pääsevät seuraavan puolen vuoden aikana mukaan yrityskiihdyttämöön, jonka tavoitteena on auttaa niitä laajentamaan yritystoimintaansa yhteen tai useampaan Pohjoismaahan oman kotimaansa lisäksi.

Hankkeen pääyhteistyökumppanina Nordea tarjoaa yrittäjien avuksi henkilöstönsä asiantuntemusta, osallistuu hankkeen eri osioiden järjestämiseen ja isännöi päätöstapahtumaa.

- Hello Nordics -hanke on ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa. Sen tarkoituksena on tarjota sekä asiakkaillemme että henkilöstöllemme ainutkertainen mahdollisuus vaikuttaa positiivisesti koko yhteiskuntaan, sanoo Erik Feldt, joka johtaa Nordean yhteiskuntavastuutoimintaa.

Kiihdyttämössä etsitään yhteistyössä poliittisten päättäjien, lainsäätäjien, yhteisöjen ja muiden kohderyhmien kanssa uraauurtavia ratkaisuja, joiden avulla yhteiskunnallisten ongelmien perimmäisiin syihin voidaan puuttua järjestelmällisesti. Ashokan verkostoon kuuluvat muun muassa Wikipedian perustaja Jimmy Wales ja Nobelin rauhanpalkinnon voittanut Kailash Satyarthi, jonka järjestö kampanjoi lapsityövoiman käyttöä vastaan.

- Ashoka haluaa saada aikaan positiivisia systeemisiä muutoksia yhteiskunnassa. Kumppanuushankkeen ansiosta voimme hyödyntää sekä Nordean osaamista, verkostoja ja asiantuntijoita että Ashokan kokemusta, sosiaalisten yrittäjien verkostoa ja innovatiivista tapaa auttaa hyväksi havaittuja ja vaikuttavia yrityksiä laajentamaan toimintaansa Pohjoismaissa, sanoo Ashokan Ruotsin maajohtaja Emma Lindgren, joka on myös osa Ashokan pohjoismaista tiimiä.

Hello Nordics -hanke jatkuu helmikuun 2019 loppuun saakka ja hankkeen muita yhteistyökumppaneita ovat Acando, Oliver Wyman ja Vinge. Lue lisää Hello Nordics -hankkeesta ja siihen valituista yrityksistä alla olevasta linkistä:

http://www.hello-europe.eu/nordics/

Lisätietoja:
Erik Feldt, yhteiskuntavastuutoiminta, +46 733-57 71 10
Satu Malkamäki, konserniviestintä, +358 50 448 1182 

Documents