Beklager...

Siden findes desværre ikke på dansk

Bliv på siden | Fortsæt til en relateret side på dansk

Nordea mukana Oman talouden eväät -päivässä vahvistamassa nuorten taloustaitoja

Lehdistötiedote | 28-09-2018 12:00

Vantaan Jokiniemen koululla järjestetään 700 oppilaalle ja heidän vanhemmilleen lauantaina 6.10.2018 Oman talouden eväät -koulupäivä. Päivän tarkoituksena on antaa koululaisille inspiraatiota ja oppeja oman talouden hallintaan, jotta kaikilla olisi mahdollisuus pärjätä omista lähtökohdista riippumatta. Nordea Marketsin työntekijät osallistuvat tapahtumaan vapaaehtoisina, ohjaamaan taloustaitoja edistäviä työpajoja.

”Nordea Marketsin työntekijät ovat aiemmin olleet antamassa muun muassa digineuvontaa pääkaupunkiseudun kirjastoissa ikäihmisille. Halusimme entisestään laajentaa tätä työtä. Mietimme porukalla, mitä me Marketsissa erityisesti osaamme ja sitä kautta tuli idea käyttää koulupäivää hyväksi nuorten taloustaitojen kasvattamiseen”, kertoo Nordea Marketsin maajohtaja Tuomo Lehtovaara.

Nordea on viime vuosina panostanut merkittävästi lasten ja nuorten talouslukutaidon vahvistamiseen. Yhteiskuntavastuuhankkeita toteutetaan sekä vapaaehtoistoiminnan ja yhteistyökumppaneidemme kautta. Vuonna 2017 lahjoitimme Suomi100-teemavuoden hengessä yhteistyökumppaneittemme kanssa yli miljoona taloustaidon oppituntia suomalaisille lapsille ja nuorille. Oman talouden eväät -päivässä Nordea tekee hankkeessa yhteistyötä Vantaan Jokiniemen koulun ja Taloudellinen tiedotustoimisto TATin kanssa.

”Me Nordeassa näemme nuorten taloustaitojen edistämisen tärkeänä osana yhteiskuntavastuutamme. Näitä taitoja edistämällä haluamme olla mukana rakentamassa parempaa tulevaisuutta Suomelle ja varmistaa, että yhteiskunta voi taloudellisesti hyvin”, toteaa yhteiskuntavastuujohtaja Pirjo K Kuusela.

Oman talouden eväät -päivä 6.10.2018

Oman talouden eväät –päivän aikana Nordean ja TAT:n asiantuntijat ohjaavat neljää eri työpajaa, joihin sekä ala- että yläkoulun oppilaat osallistuvat aktiivisina toimijoina. Nordea Markets -yksiköstä osallistujia on lähes sata ja yhteensä paikalla on päivän aikana noin tuhat henkilöä, mukaan lukien lapset, heidän vanhempansa ja kaikki tapahtuman yhteistyökumppanit. Työpajoja pyörii yhtäaikaisesti 70 kpl. Osallistujat jaetaan pienryhmiin, joissa pohditaan oman talouden perusteita esimerkiksi simulaation ja pelien kautta.

”Oman talouden hallinta tuo turvaa tulevaisuuteen ja taloustaidot ovat siksi keskeisessä asemassa muiden yhteiskuntataitojen opettelemisen ohella. Meillä kouluissa on vahva halu ja myös vastuu antaa nuorille eväät näiden taitojen kehittämiseen. Olemme erittäin iloisia, että voimme toteuttaa Oman talouden eväät -päivän yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ja edistää tällä tavoin tärkeiden taitojen oppimista. On hienoa, että Nordea on lähtenyt aktiivisena osana mukaan päivän toteuttamiseen, sillä myös pankeilla on merkittävä rooli yhteiskunnassa talousosaamisen kasvattajana.”, sanoo Vantaan Jokiniemen koulun rehtori Leena Kolho-Venäläinen.

”Toivottavasti voimme lisätä nuorten omaa kiinnostusta taloutta kohtaan ja luoda pohjaa tuleville koulutuksille aiheen tiimoilta. Odotan päivältä hyviä keskusteluja, näkökulmia ja mahdollisuutta nuorille tuoda esille kysymyksiään. Itse saamme varmasti uusia näkökulmia työhömme, mielenkiintoisia yhteisiä kokemuksia jaettavaksi ja hyvää mieltä siitä, että olemme voineet auttaa tärkeässä asiassa”, sanoo Tuomo Lehtovaara.

Aika: lauantai 6.10.2018 klo 9.00–12.00
Paikka: Vantaan Jokiniemen koulu
Osoite: Valkoisenlähteentie 51, Vantaa

Vapaaehtoistyö Nordeassa:

Nordea tekee pitkäjänteistä työtä talousosaamisen talouslukutaidon ja yrittäjyyden tukemiseksi. Jokaisella pankkilaisella on mahdollisuus käyttää vuodessa kaksi työpäivää vapaaehtoistyöhön. Vuonna 2018 nordealaiset tekevät yli tuhat päivää vapaaehtoistyötä:

- Vuoden 2017 - 2018 aikana 1000 nordelaista on osallistunut koululaisryhmien ohjaamiseen Yrityskylässä.
- Viimeisen 6 vuoden aikana useita satoja nordealaista on mentoroinut nuoria Vamoksen Taloustaitohankkeessa.
- Nordealaiset ovat yli 500 koulukäynnillään kohdanneet lähes 10 000 oppilasta ja opiskelijaa, eri kouluasteilta, eskareista korkeakouluopiskelijoihin vuosien 2017 – 2018 aikana.

Lisätietoja:
Pirjo K Kuusela, yhteiskuntavastuujohtaja, Nordea, 040 826 2032
Tuomo Lehtovaara, maajohtaja, Nordea Markets, 040 779 8028
Satu Malkamäki, lehdistöpäällikkö, Nordea, 050 448 1182

Documents