Sorry...

This page does not exist in your language. You will be taken to a related page.

Stay on this page | Continue

Nordean digineuvonnat ovat olleet menestys – yli 10 000 senioria kohdataan vuoden loppuun mennessä

Lehdistötiedote | 05-10-2018 13:45

Nordea on panostanut voimakkaasti koko vuoden 2018 ajan digineuvontaan. Tavoitteena on vuoden aikana kohdata yli 10 000 ikäihmistä. Opastustilaisuuksia on järjestetty Nordean omien tilojen lisäksi yhteistyössä seniorijärjestöjen kanssa muun muassa kirjastoissa, vanhustentaloissa ja kauppakeskuksissa.

Erillisiä tilaisuuksia järjestetään vuoden aikana yli 500, joiden lisäksi digineuvonta kuuluu Nordean konttoreiden ja asiakaspalvelun arkeen. Lisäksi on pyritty liikkumaan siellä, missä ihmiset kulloinkin liikkuvat. Liikkuviin digikärryihin on voinut törmätä vaikkapa päivätansseissa. 12 eri paikkakunnalla on koulutettu yli 300 vertaisopastajaa.

Opastuksissa tutustutaan mieltä askarruttaviin asioihin, kuten opetellaan käyttämään verkkopankkia ja mobiilipankkia sekä harjoitellaan sähköistä tunnistautumista. Samalla voidaan varmistaa, että asiointi sujuu turvallisesti ja huolettomasti.

"Henkilökohtaista digiopastusta todella tarvitaan. Seniorit tarvitsevat eniten tukea laitteiden peruskäytön kanssa, mutta myös verkkopankit nousevat usein opastusaiheissa. On hienoa, että opastuksia voidaan toteuttaa monien eri toimijoiden yhteistyönä ja ikäihmisillä on koko ajan parempi mahdollisuus saada apua digiasiointiin", kertoo ikäihmisten tietotekniikkayhdistys Enter ry:n toiminnanjohtaja Tiina Etelämäki.

Vanhustenviikolla opastuksia Vallilassa

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään tänä vuonna 7.10.–14.10.2018 teemalla Iloa toimeliaisuudesta.

Vanhustenviikon kunniaksi järjestämme kaksi suurta neuvontatilaisuutta myös Nordean päätoimipaikassa Helsingin Vallilassa tiistaina 9.10 ja torstaina 11.10. Ohjelmassa on tietoa verkko- ja mobiilipalvelusta, henkilökohtaista opastusta sekä kahvitarjoilu.

”Monet seniorit haluavat oppia käyttämään arkea helpottavia palveluita, ja olemme valmiita neuvomaan, tarvittaessa vaikka kädestä pitäen. Pankkipalveluiden ohella keskusteluihin nousee monesti vaikkapa sosiaalinen media ja turvallinen liikkuminen verkossa. Kun koko yhteiskunta digitalisoituu, tarvitaan meitä kaikkia yhdessä varmistamaan, ettei kukaan jää ulkopuolelle. Omalta osaltamme haluamme tehdä tätä työtä muun muassa yhteistyössä seniorijärjestöjen kanssa”, kertoo Nordean yhteiskuntavastuujohtaja Pirjo K. Kuusela.

Lisätietoja:

Pirjo K. Kuusela, yhteiskuntavastuujohtaja, Nordea, p. 040 8262 032

Satu Malkamäki, lehdistöpäällikkö, p. 050 448 1182

Documents