Ursäkta...

Den här sidan finns tyvärr inte på svenska.

Stanna kvar på sidan | Gå till en relaterad sida på svenska

Nordean kasvuyrityspankin asiakkaat kasvoivat keskimäärin 24 prosenttia vuodessa

Lehdistötiedote | 29-11-2018 12:26

Nordean viisi vuotta sitten alkuun laittama startupien ja kasvuyritysten liiketoiminnan rahoittamiseen ja kehittämiseen keskittynyt yksikkö laajeni kaksi vuotta sitten valtakunnalliseksi. Tänä päivänä yksiköllä on Suomessa jo 2500 asiakasyritystä ja noin 75 prosentin markkinaosuus. Yksikön toiminta laajeni alkuvuonna myös muihin Pohjoismaihin.

- Startupeilla ja kasvuyrityksillä on loistavat mahdollisuudet luoda uusia työpaikkoja ja hyvinvointia Suomeen. Perustimme juuri näiden yritysten erityistarpeisiin keskittyvän valtakunnallisen yksikön osana Suomen 100-vuotisjuhlavuoden lupaustamme. Yritykset ottivat uuden toimintamallin heti vastaan hienosti ja kysyntää tällaiselle palvelulle on riittänyt naapurimaita myöten, toteaa Nordean kasvuyrityspankin johtaja Vesa Riihimäki.

Kasvuyrityspankin 2500 asiakasyritystä ovat kasvaneet viimeisen vuoden aikana liikevaihdoltaan keskimäärin 24 prosenttia ja henkilöstömäärältään 29 prosenttia. 60 prosenttia yrityksistä on ottanut kasvulainaa kasvun mahdollistamiseksi ja niillä liikevaihto onkin noussut 59 %.

- Kovassa kasvussa olevat uudet yritykset tarvitsevat kasvua tukevan lainan lisäksi sparrausta yrityksen kasvuun liittyviin haasteisiin. Autamme yrityksiä myös verkostoitumaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti erilaisten pankin ulkopuolisten rahoittajien, pääomasijoittajien ja mahdollisten yrityskumppanien kanssa, Vesa Riihimäki kertoo.

Kasvuyrityspankin toimintamalli viedään Suomesta muihin Pohjoismaihin

Nordean Suomessa kehittämä kasvuyrityspankin toimintamalli on jo laajentunut muihin Pohjoismaihin, joissa paikalliset yksiköt palvelevat kovaa vauhtia kasvavaa asiakaskuntaa.

- Vastaavanlaista startupeihin ja kasvuyrityksiin keskittynyttä pankkitoimintaa ei ole ollut aiemmin tarjolla juuri missään päin maailmaa, paitsi Piilaaksossa. Erikoistuneelle palvelulle ja osaamiselle on kuitenkin selvästi tarve, ja noin 75 prosentin markkinaosuutemme asiakaskunnasta Suomessa kertoo tästä, Nordean liiketoimintajohtaja Iiro Korander kuvailee.

- Slush Helsingissä 4.-5. joulukuuta on oiva tilaisuus tulla tapaamaan meitä ja tutustumaan lisää kasvuyrityspankin toimintaan. Nordean piste toimii koko tapahtuman ajan hyvänä kohtaamispaikkana myös sijoittajien ja muiden startupien kanssa, Iiro Korander sanoo.

Lisätietoja

Iiro Korander, liiketoimintajohtaja, Nordea, p. 040 826 2149

Vesa Riihimäki, johtaja, Nordean kasvuyrityspankki, p. 040 826 2009

Nordean viestintä, p. 09 4245 1006

Documents