Sorry...

This page does not exist in your language. You will be taken to a related page.

Stay on this page | Continue

Nordea valittiin yhdeksi maailman vastuullisimmista pankeista

Lehdistötiedote | 22-01-2019 10:00

Nordea on jo toisena vuotena peräkkäin sijoittunut maailman 100 vastuullisimman yhtiön joukkoon Corporate Knightsin listauksessa. Ainoana pohjoismaisena pankkina 100 parhaan yhtiön joukkoon päässeen Nordean sijoitus nousi sijalta 86 sijalle 47. Vuoden 2019 Global 100 -lista julkistettiin tänään Maailman talousfoorumissa Davosissa.

– Olen ylpeä, että ponnistelumme vastuullisuuden sisällyttämisestä entistä vahvemmaksi osaksi liiketoimintaamme on saanut tunnustusta. Olemme kahden viime vuoden aikana nostaneet vastuullisuuteen ja vastuulliseen talouteen liittyvän toimintamme rimaa. Uskomme, että voimme yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa mahdollistaa vastuullisen tulevaisuuden. Maailman 100 vastuullisimman yhtiön joukkoon pääseminen osoittaa, että olemme oikeilla jäljillä, konsernijohtaja Casper von Koskull sanoo. 

Nordea valittiin maailman viiden vastuullisimman pankin joukkoon vuoden 2019 Global 100 -listalla. Mediaan ja sijoitustutkimukseen erikoistunut Corporate Knights -yhtiö analysoi 21 tärkeimmän tunnusluvun perusteella 7 536 yritystä, joita se vertasi kansainvälisiin kilpailijoihin. Nordean vahva tulos johtui vertailuryhmän parhaasta kehityksestä tuotoissa, joita syntyi vastuullisesta rahoitustoiminnasta, kuten vihreistä joukkolainoista sekä vihreistä yrityslainoista ja lainoista, hallituksen sukupuolten välisestä tasapainosta ja rahoitusalan johtavasta hiili- ja energiatehokkuudesta.  

– Hyvä sijoituksemme vastuullisessa rahoitustoiminnassa johtuu todennäköisesti vihreän tuotevalikoimamme kasvusta vuonna 2018. Vihreiden joukkolainojen lisäksi otimme valikoimaamme vihreitä yrityslainoja ja henkilöasiakkaille vihreitä asuntolainoja, Sustainable Finance -yksikön johtaja Sasja Beslik sanoo. 

Nordea tarjosi ensimmäisten pankkien joukossa Euroopassa ja ensimmäisenä pankkina Pohjoismaissa vihreitä lainoja asiakkaille. Vihreitä lainoja käytetään vihreiden joukkolainojen tapaan ympäristöystävällisten hankkeiden rahoittamiseen. Näin asiakkaamme voivat vaikuttaa rahoituksellaan ilmastonmuutokseen.  

Vihreät lainat otettiin käyttöön Ruotsissa vuonna 2018, ja muissa Pohjoismaissa ne otetaan käyttöön vuonna 2019. Tämä on erittäin haluttu tuote asiakkaiden keskuudessa, ja erityisesti siitä ovat kiinnostuneet isommat toimijat tietyillä sektoreilla, kuten kiinteistöalalla ja uusiutuvan energian alalla. Lisäksi lanseerasimme vuonna 2018 Ruotsissa vihreitä asuntolainoja asiakkaille, jotka asuvat ilmastoystävällisissä kodeissa.  

Vastuullinen talous tarkoittaa Nordeassa sitä, että vastuullisuus sisällytetään entistä vahvemmin osaksi liiketoimintaamme. Se koskee kaikkea liiketoimintaa ja kaikkia tuotteita ydinalueillamme, joita ovat sijoittaminen, rahoitus ja neuvonta. On tärkeää, että rahoituspalvelualalla myönnetään lainaa yrityksille ja sijoitetaan yrityksiin, jotka edistävät yhteistä positiivista ja vastuullista tulevaisuutta. Nordea tekee työtä vastuullisen talouden parissa luodakseen pitkäaikaista arvoa asiakkaille, sijoittajille, sidosryhmille ja koko yhteiskunnalle.  

Lisätietoja:
Sasja Beslik, Sustainable Finance -yksikön johtaja, +46 7335 77310
Satu Malkamäki, konserniviestintä, 09 4245 1006

Lue lisää Corporate Knightsista.

 
Nordea luo kiinteitä suhteita asiakkaisiin ja yhteiskuntaan vahvan sitoutumisen kautta. Tarjoamme pankkipalveluja, joiden avulla ihmiset voivat saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa unelmiaan. Nordea on Pohjoismaiden suurin pankki ja markkina-arvolla mitattuna yksi Euroopan 10 suurimmasta finanssipalveluyrityksestä. Nordealla on noin 11 miljoonaa asiakasta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Documents