Nordean tulos – kolmas neljännes 2019

Pörssitiedotteet | 24-10-2019 07:30

Nordea Bank Oyj – Sisäpiiritieto – Osavuosikatsaus (Q1 ja Q3)

Konsernijohtaja Frank Vang-Jensenin kommentti:

”Sekä rahoituskate että palkkiotuotot nousivat kolmannella neljänneksellä, kun liiketoiminnan volyymit kasvoivat. Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä pieneni. Tämä johtui korkotason suurista muutoksista kesän aikana. Tuotot supistuivat 2 prosenttia paikallisissa valuutoissa laskettuna. Kolmannen neljänneksen 421 miljoonan euron liiketappio sisältää useita kertaluonteisia eriä, joista kertyy kaiken kaikkiaan 1,3 miljardia euroa. Näitä eriä ovat 735 miljoonan euron arvonalentuminen tietotekniikkaan liittyvistä aineettomista eristä, 204 miljoonan euron uudelleenjärjestelyvaraus, Luminorin myyntiin liittyvä 75 miljoonan euron kulu ja 282 miljoonan euron lisävaraukset luottotappioiden varalta.

Konsernijohtajana olen ollut vastuussa pankin strategisesta tarkastelusta. Sen pohjalta olemme laatineet uuden liiketoimintasuunnitelman, joka tähtää konsernin taloudellisen tuloksen vahvistamiseen ja uusien taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseen. Uusi suunnitelma parantaa Nordean toiminnan tuloksia merkittävästi, kun lisäämme asiakaslähtöisyyttä ja tehostamme toimintaa sekä vähennämme kuluja ja kasvatamme tuottoja. Odotamme kulujen jäävän vuonna 2020 alle 4,7 miljardin euron ja vähenevän sen jälkeen edelleen.

Nordean uudet taloudelliset tavoitteet vuodelle 2022 ovat:

  • oman pääoman tuotto yli 10 prosenttia
  • kulu/tuotto-suhde 50 prosenttia.

Uusien pääomatavoitteidemme mukaan viranomaisten vähimmäisvaatimus ylittyy 1,50–2,00 prosenttiyksikön pääomapuskurilla ja osinkoa maksetaan 60–70 prosenttia tuloksesta vuodesta 2020 eteenpäin. Arvioimme jatkuvasti mahdollisuuksia käyttää osakkeiden takaisinostoja keinona jakaa ylimääräistä pääomaa osakkeenomistajille. Nordean tavoitteena on, että vuodelta 2019 maksettava osinko on 0,40 euroa osakkeelta.

Olen työskennellyt Nordeassa vuodesta 2017 lähtien. Konsernijohtajana olen päässyt tapaamaan aiempaa enemmän eri puolilla konsernia työskenteleviä nordealaisia. Heidän osaamisensa, halunsa palvella asiakkaitamme ja määrätietoinen työnsä liiketoiminnan tulosten parantamiseksi ovat tehneet minuun vaikutuksen. Olen vakuuttunut siitä, että vahva asiakaslähtöisyys yhdistettynä tehokkaaseen toimintaan auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme ja toteuttamaan uuden strategiamme sekä parantamaan Nordean taloudellista tulosta merkittävästi.”
 

Vertailu Q3/2019 vs. Q3/2018 (Q3/2019 vs. Q2/2019)

  • Rahoituskate pieneni 4 % ja oli 1 083 miljoonaa euroa (kasvoi 1 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna se pieneni 1 % (kasvoi 2 %).
  • Liiketoiminnan tuotot supistuivat 1 % ja niitä kertyi 2 085 miljoonaa euroa (3 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna ne kasvoivat 1 % (supistuivat 2 %).
  • Liiketoiminnan kulut kasvoivat 91 % ja niitä kertyi 2 175 miljoonaa euroa (84 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna ne kasvoivat 93 % (84 %).
  • Liiketoiminnan kulut1 kasvoivat 2 % ja niitä kertyi 1 161 miljoonaa euroa (pienenivät 2 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna ne kasvoivat 3 % (pienenivät 1 %).
  • Nettomääräiset luottotappiot kasvoivat 653 % 331 miljoonaan euroon (443 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna ne kasvoivat 642 % (439 %).
  • Nettomääräiset luottotappiot2 kasvoivat 20 % 49 miljoonaan euroon (pienenivät 11 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna ne kasvoivat 19 % (pienenivät 11 %).
  • Liikevoitto pieneni 146 % -421 miljoonaan euroon (147 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna se pieneni 146 % (146 %).
  • Liikevoitto1,3,4 pieneni 3 % 823 miljoonaan euroon (5 %). Paikallisissa valuutoissa laskettuna se pieneni 2 % (3 %).
  • Ydinvakavaraisuussuhde5,6 laski 20,3 prosentista 15,4 prosenttiin (nousi 14,8 prosentista 15,4 prosenttiin).
  • Kulu/tuotto-suhde heikkeni 55 prosentista 104 prosenttiin (54 prosentista 104 prosenttiin).
  • Kulu/tuotto-suhde2,3 heikkeni 55 prosentista 56 prosenttiin (54 prosentista 56 prosenttiin).
  • Nettomääräisten luottotappioiden osuus luotonannosta nousi 0,10 prosentista 0,55 prosenttiin (0,08 prosentista 0,55 prosenttiin).
  • Oman pääoman tuotto laski 9,1 prosentista -4,4 prosenttiin (9,2 prosentista -4,4 prosenttiin).
  • Oman pääoman tuotto1,3,7 laski 8,5 prosentista 8,4 prosenttiin (8,8 prosentista 8,4 prosenttiin).

Tuloslaskelmassa vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä käytetyt valuuttakurssit: DKK 7,4644, NOK 9,7720 ja SEK 10,5660.
1 Pois lukien vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät: Q1/2019: Käynnissä oleviin rahanpesun estämistä koskeviin asioihin liittyvä 95 milj. euron vähennyskelvoton kulu. Q3/2019: taseeseen sisältyvien IT-järjestelmien arvonalentumiseen liittyvä 735 milj. euron kulu (559 milj. euroa verojen jälkeen), uudelleenjärjestelyyn liittyvä 204 milj. euron kulu (155 milj. euroa verojen jälkeen), Luminorin myyntiin liittyvä 75 milj. euron vähennyskelvoton kulu.
2Pois lukien vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät: Q3/2019: Luottotappiovarauksiin liittyvä 282 milj. euron tappio (214 milj. euroa verojen jälkeen), joka johtui arvostusmallin päivityksistä ja EKP:n kanssa käydyistä keskusteluista, joihin vaikuttivat tiettyjen sektoreiden vaisut näkymät.
3 Pois lukien vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät: Q1/2018: Tanskan arvostusmallin päivityksestä saatu 135 milj. euroa (105 milj. euroa verojen jälkeen), Q2/2018: UC:n osakkeiden myyntiin liittyvä verovapaa 87 milj. euron voitto ja Nordea Life & Pension Denmarkin myyntiin liittyvä verovapaa 262 milj. euron voitto.
4 Oikaistu vakausmaksuilla ennen veroja: Q3/2019: -52 milj. euroa, Q2/2019: -52 milj. euroa, Q3/2018: -42 milj. euroa, 1–9/2019: 51 milj. euroa ja 1–9/2018: 42 milj. euroa (kirjataan tasapoistoina).
5 Mukaan lukien tilikauden tulos oikaistuna kertyneillä osingoilla.
6 Vuoden 2018 vakavaraisuuslukuja ei ole oikaistu vakausmaksujen kirjaamisen ja esitystavan muutosten mukaisesti (lisätietoja osavuosikatsauksen liitteessä 1).
7 Oikaistu vakausmaksuilla verojen jälkeen: Q3/2019: -40 milj. euroa, Q2/2019: -40 milj. euroa, Q3/2018: -32 milj. euroa, 1–9/2019: 39 milj. euroa ja 1–9/2018: 32 milj. euroa (kirjataan tasapoistoina).

​​​​​

​​​​

Tuloslaskelma
                       
  Q3 Q2 Muutos, Paik. Q3 Muutos, Paik. 19 1–9 Muutos, Paik.
  2019 2019 % val. % 2018 % val. % 2019 2018 % val. %
Milj. euroa                      
Rahoituskate 1 083 1 071 1 2 1 123 -4 -1 3 210 3 349 -4 -2
Palkkiotuotot ja -kulut, netto 756 743 2 2 703 8 9 2 236 2 273 -2 0
Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä 211 283 -25 -27 205 3 -4 758 906 -16 -18
                       
Osuus osakkuusyritysten tuloksesta 13 24 -46 -46 48 -73 -70 51 109 -53 -53
Muut liiketoiminnan tuotot 22 20 10 10 18 22 16 86 416 -79 -79
Liiketoiminnan tuotot yhteensä 2 085 2 141 -3 -2 2 097 -1 1 6 341 7 053 -10 -9
                       
Henkilöstökulut -924 -727 27 27 -726 27 28 -2 369 -2 254 5 6
Muut kulut -366 -304 20 20 -323 13 15 -1 264 -1 176 7 9
Poistot aineellisista ja aineettomista                      
hyödykkeistä -885 -149 494 493 -87 917 930 -1 174 -232 406 412
Liiketoiminnan kulut yhteensä -2 175 -1 180 84 84 -1 136 91 93 -4 807 -3 662 31 33
                       
Tulos ennen luottotappioita -90 961 -109 -109 961 -109 -109 1 534 3 391 -55 -54
                       
Luottotappiot, netto -331 -61 443 439 -44 652 642 -434 -143 203 204
Liikevoitto -421 900 -147 -146 917 -146 -146 1 100 3 248 -66 -66
                       
Tuloverot 89 -219 -141 -140 -193 -146 -146 -308 -672 -54 -53
Tilikauden tulos -332 681 -149 -148 724 -146 -146 792 2 576 -69 -69
                       
Liiketoiminnan volyymit, avaintiedot1        
                       
  30.9. 30.6. Muutos, Paik. 30.9. Muutos, Paik.        
  2019 2019 % val. % 2018 % val. %        
Mrd. euroa                      
Luotot yleisölle 328,3 323,8 1 2 316,5 4 6        
Luotot yleisölle, pl. takaisinostosopimukset 299,5 300,2 0 0 291,7 3 5        
Yleisön talletukset ja muut velat yleisölle 168,3 176,5 -5 -4 174,2 -3 -2        
Yleisön talletukset, pl. takaisinostosopimukset 161,9 167,0 -3 -2 160,5 1 2        
Taseen loppusumma 585,9 582,9 1   572,8 2          
Hoidossa oleva varallisuus 313,8 306,5 2   309,0 2          
Oma pääoma 30,5 31,1 -2   32,6 -6          
                       
Tunnusluvut2  
                       
  Q3 Q2 Muutos,   Q3 Muutos,   1–9 1–9 Muutos,  
  2019 2019 %   2018 %   2019 2018 %  
Osakekohtainen tulos, laimennusvaik. jälkeen, euroa -0,08 0,17 -147   0,18 -144   0,19 0,64 -70  
Osakekohtainen tulos, 12 edeltävää kk, euroa 0,32 0,58 -45   0,79 -59   0,32 0,79 -59  
Osakekurssi1, euroa 6,50 6,39 2   9,40 -31   6,50 9,40 -31  
Osakkeen kokonaistuotto, % 12,4 4,0     20,2     1,5 4,4    
Osakekohtainen oman pääoma1, euroa 7,55 7,69 -2   8,08 -7   7,55 8,08 -7  
Liikkeessä olevien osakkeiden enimmäismäärä1, milj. 4 050 4 050 0   4 050 0   4 050 4 050 0  
Osakkeiden lukumäärän painotettu keskiarvo                      
laimennusvaikutuksen jälkeen, milj. 4 035 4 032 0   4 037 0   4 033 4 037 0  
Oman pääoman tuotto, % -4,4 9,1     9,2     3,4 10,9    
Aineellisen pääoman tuotto, % -5,0 10,6     10,6     3,9 12,6    
Riskipainotettujen erien tuotto, % -0,9 1,7     2,4     0,7 2,8    
Oman pääoman tuotto ml. jaksotetut vakausmaksut, % -4,9 8,5     8,8     3,6 11,0    
Kulu/tuotto-suhde, % 104 55     54     76 52    
Kulu/tuotto-suhde ml. jaksotetut vakausmaksut, % 107 58     56     75 51    
Luottotappiotaso, pistettä3 55 10 450   8 588   24 8 200  
Ydinvakavaraisuussuhde1,4,5,6,7, % 15,4 14,8     20,3     15,4 20,3    
Vakavaraisuussuhde, ensisijainen pääoma1,4,5,7, % 17,4 17,3     22,3     17,4 22,3    
Vakavaraisuussuhde1,4,5,7, % 20,0 19,8     26,0     20,0 26,0    
Ensisijainen pääoma1,4,7, mrd. euroa 27,3 27,6 -1   27,0 1   27,3 27,0 1  
Riskipainotetut erät4, mrd. euroa 156 160 -2   121 29   156 121 29  
Henkilöstömäärä (henkilötyövuotta)1 29 469 29 550 0   29 056 1   29 469 29 056 1  
Taloudellinen pääoma1,7, mrd. euroa 26,5 27,8 -5   26,3 1   26,5 26,3 1  
1 Kauden lopussa.  
2 Lisätietoa tunnusluvuista ja vaihtoehtoisiksi määritellyistä tunnusluvuista, katso www.nordea.com/en/investor-relations/.
3 Mukaan lukien myytävänä olevina omaisuuserinä vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä raportoidut luotot yleisölle.    
4 Mukaan lukien tilikauden tulos.  
5 Muutokset sovellettavaan pääomavaatimuksia koskevaan sääntelyyn (lisätietoja osavuosikatsauksen kohdassa ”Other information”).  
6 Mukaan lukien tilikauden tulos oikaistuna kertyneillä osingoilla.  
7 Vuoden 2018 vakavaraisuuslukuja ei ole oikaistu vakausmaksujen kirjaamisen ja esitystavan muutosten mukaisesti (lisätietoja osavuosikatsauksen liitteessä 1).

​​​​​​​

Näkymät

Painopistealueet, joiden avulla menestymme liiketoiminnassamme ja saavutamme taloudelliset tavoitteemme

Nordean uusi liiketoimintasuunnitelma parantaa konsernin toiminnan tuloksia merkittävästi, kun lisäämme asiakaslähtöisyyttä ja tehostamme toimintaa sekä vähennämme kuluja ja kasvatamme tuottoja.

Taloudelliset tavoitteet vuodelle 2022

Nordean uudet taloudelliset tavoitteet vuodelle 2022 ovat:

  • oman pääoman tuotto yli 10 prosenttia
  • kulu/tuotto-suhde 50 prosenttia.

Kulut

Uusi: Nordea odottaa kulujen jäävän vuonna 2020 alle 4,7 miljardin euron ja vähenevän sen jälkeen edelleen.

Vuonna 2019 odotamme kulujen jäävän vuoden 2018 kuluja pienemmiksi valuuttakurssivaihteluista puhdistettuna ja vertailtavuuteen vaikuttavat erät vuosina 2018 ja 20192 sekä vakausmaksujen muutokset pois lukien. Samaan aikaan kassaperusteisten kokonaiskulujen odotetaan pienenevän valuuttakurssivaihteluista puhdistettuna.

Aiempi: Vuonna 2021 odotamme kulujen jäävän noin 3 prosenttia vuoden 2018 kokonaiskuluja pienemmiksi valuuttakurssivaihteluista puhdistettuna ja vertailtavuuteen vaikuttavat erät vuonna 20181 pois lukien. Samaan aikaan kassaperusteisten kokonaiskulujen odotetaan pienenevän jopa 10 prosenttia valuuttakurssivaihteluista puhdistettuna.

Vuonna 2019 odotamme kulujen jäävän vuoden 2018 kuluja pienemmiksi valuuttakurssivaihteluista puhdistettuna ja vertailtavuuteen vaikuttavat erät vuosina 2018 ja 20192 pois lukien. Samaan aikaan kassaperusteisten kokonaiskulujen odotetaan pienenevän valuuttakurssivaihteluista puhdistettuna.

1 141 miljoonan euron liikearvon alaskirjaus vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä.
2 Oikaistu 141 miljoonan euron liikearvon alaskirjauksella vuonna 2018, 90 miljoonan euron tapahtumakuluilla vuonna 2019, 95 miljoonan euron varauksella vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä sekä 735 miljoonan euron IT-järjestelmien arvonalennuksella ja 204 miljoonan euron uudelleenjärjestelyvarauksella.

Pääomatavoitteet

Uusi: Viranomaisten vähimmäisvaatimus ylittyy 1,50–2,00 prosenttiyksikön pääomapuskurilla 1. tammikuuta 2020 lähtien.

Aiempi: Viranomaisten vähimmäisvaatimus ylittyy 1,40–1,20 prosenttiyksikön pääomapuskurilla.

Osingonjakoa koskevat periaatteet

Uusi: Vuodesta 2020 eteenpäin tavoitteena on, että osinkoa maksetaan 60–70 prosenttia tuloksesta. Nordea arvioi jatkuvasti mahdollisuuksia käyttää osakkeiden takaisinostoja keinona jakaa ylimääräistä pääomaa osakkeenomistajille. Nordean tavoitteena on, että vuodelta 2019 maksettava osinko on 0,40 euroa osakkeelta.

Aiempi: Nordean tavoitteena on kasvattaa osakekohtaista osinkoa vuosittain ja samalla pitää pääomarakenne vahvana konsernin pääomatavoitteiden mukaisesti.

Luottojen laatu

Uusi: Nordea odottaa, että nettomääräiset luottotappiot pysyvät tulevina neljänneksinä vähäisinä ja vuoden 2018 keskiarvon paikkeilla. Makrotalouden näkymät ovat kuitenkin hieman aiempaa epävarmemmat.

Aiempi: Nordea odottaa, että nettomääräiset luottotappiot pysyvät tulevina neljänneksinä vähäisinä ja vuoden 2018 keskiarvon paikkeilla.

Pilari 2:n mukainen vaatimus (P2R)

Osana siirtymistä yhteiseen valvontamekanismiin (Single Supervisory Mechanism, SSM) Nordeaan sovelletaan 1. tammikuuta 2020 lähtien pilari 2:n mukaista pääomavaatimusta (P2R). Nordea sai valvontatarkastus- ja arviointiprosessin (Supervisory Review and Evaluation Process, SREP) päätösluonnoksen 26. syyskuuta 2019. Siinä ehdotettu pilari 2:n mukainen vaatimus on 1,75 %. Lopullista päätöstä odotetaan joulukuussa 2019.

Koko tulosraportti löytyy verkkosivuiltamme englanniksi:

Nordea Group Q3 2019 Report

Lisätietoja:

Frank Vang-Jensen, konsernijohtaja, +358 503 821 391        Christopher Rees, konsernin talousjohtaja, +45 5547 2377
Rodney Alfvén, sijoittajasuhteista vastaava johtaja, +46 72 235 05 15   Kati Tommiska, konserniviestintä, 09 4245 1006

Viimeisin neljännesvuositulos

Nordea Bank Oyj:n on julkistettava tässä pörssitiedotteessa annetut tiedot markkinoiden väärinkäytöstä annetun EU-asetuksen mukaisesti. Tiedot on annettu julkistettavaksi yllä mainittujen yhteyshenkilöiden välityksellä 24. lokakuuta 2019 kello 7.30 Suomen aikaa.

Nordea panostaa tiiviisiin asiakassuhteisiin. Haluamme olla olennainen osa yhteiskuntaa. Tarjoamme pankkipalveluja, joiden avulla ihmiset voivat saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa unelmiaan. Olemme Pohjoismaiden johtava pankki. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Documents