Nordean asuntomarkkinakatsaus: Mitä käy asuntomarkkinoille kun väki vähenee?

Lehdistötiedote | 21-11-2019 08:00

Asuntomarkkinoilla on ollut tänä vuonna yllättävänkin vilkasta. Synkkien talousnäkymien takia asuntomarkkinoiden piristyminen voi jäädä väliaikaiseksi iloksi. Lähes puolet nykyisistä asunnoista sijaitsee kunnissa, joiden väkiluvun ennustetaan laskevan vuoteen 2040 mennessä.

Asuntomarkkinat ovat olleet tämän vuoden valonpilkku. Vaikka talousennusteita on korjattu synkempään suuntaan ja kuluttajaluottamus heikkenee, on asuntomarkkinoilla ollut vilkasta viime keväästä lähtien. Suomen Pankin tilastojen mukaan uusia asuntolainoja myönnettiin huhti-syyskuussa 7 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Asuntomarkkinoiden vilkkaus näkyy myös asuntojen kauppamäärissä. Kiinteistövälittäjien keskusliiton tilastojen mukaan huhti-syyskuussa vanhoja asuntoja myytiin 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

”Asuntomarkkinoiden vahva vire tuli osittain yllätyksenä. Se osui aikaan, jolloin työllisyys ei juurikaan kasvanut ja kuluttajaluottamus meni yhä synkempää suuntaan. Positiivisia asuntomarkkinalukuja on saatu nyt pääkaupunkiseudun lisäksi myös muista kasvukeskuksista”, Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen kertoo.

Asuntomarkkinoiden vilkkaudessa on todennäköisesti ollut kyse osittain patoutuneesta kysynnästä. 

”Viime vuosina kun talous- ja työllisyyskasvu oli vahvaa, ei asuntomarkkinoilla kuitenkaan kasvua nähty. Jos talousnäkymät jatkavat synkkenemistään, voi asuntomarkkinoiden piristyminen jäädä väliaikaiseksi iloksi”, Kärkkäinen jatkaa.

Suomessa on 1,2 miljoonaa asuntoa kunnissa, joiden väestö vähenee 2019-2030

Väestön ikärakenteen muutoksilla ja muuttoliikkeellä on merkittäviä vaikutuksia myös asuntomarkkinoilla. Suomessa on noin 1,2 miljoonaa vakituisesti asuttua asuntoa kunnissa, joiden väkiluvun ennustetaan laskevan vuoteen 2030 mennessä. Noin 1,3 miljoonaa asuntoa sijaitsee kunnissa, jonka väkiluvun ennustetaan laskevan vuoteen 2040 mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että lähes puolet nykyisistä asunnoista sijaitsee kunnissa, joiden väkiluvun ennustetaan laskevan.

”Muuttotappiokunnissa asuntojen kysyntä vähenee, mikä painaa asuntojen hintoja. Samaan aikaan kasvukeskuksissa asuntojen kasvava kysyntä vaatii tuekseen rakentamista, jotta asuntojen hintojen nousupaineet saadaan pidettyä kurissa. Asuntomarkkinoiden eriytyminen ei näytä hidastumisen merkkejä. Tämä polarisaatio vaatii reagointia myös poliittisilta päättäjiltä. On tärkeää että kaupungistumisen asettamiin muutospaineisiin vastataan mm. riittävällä kaavoituksella, jotta asuntomarkkinoiden eriytyminen ei olisi esteenä perheiden ja työvoiman liikkuvuudelle”, Kärkkäinen muistuttaa.

Lisätietoja:

Olli Kärkkäinen, yksityistalouden ekonomisti, p. 040 735 6030
Nordean viestintä, p. 09 4245 1006

Documents