Sorry...

This page does not exist in your language. You will be taken to a related page.

Stay on this page | Continue

Kahdeksasluokkalaisten taloussankarit kruunataan joulukuussa

Lehdistötiedote | 04-12-2019 09:00

Läpi syksyn käynnissä ollut kahdeksasluokkalaisille suunnattu taloustaitokilpailu huipentuu 12. joulukuuta Nordean pääkonttorilla Vallilassa järjestettävään Taloussankari-finaaliin. Kyseessä on Suomen ensimmäinen yläkoululaisille suunnattu taloustaitoihin keskittyvä joukkuekilpailu.

Loppukilpailuun on karsintojen kautta valikoitunut 10 viisihenkistä joukkuetta ympäri Suomen. Karsintavaiheessa joukkueet pelasivat läpi Taloussankari-pelin ja tuottivat aiheeseen liittyvän Instagram-videon. Taloussankari-loppukilpailu on suunniteltu yhdessä Nordeassa TET-harjoittelussa olleiden nuorten kanssa.

”Nuorten talous- ja yrittäjyystaitojen edistäminen on jo vuosia ollut Nordean yhteiskuntavastuutoiminnan ydintä. Taloussankarin ja oppilaitoksissa tekemämme yhteistyön avulla olemme tavoittaneet tuhansia nuoria. Tämän syksyn Taloussankari-kilpailussa on lisäksi korostettu yhteisöllisyyttä, kun ensimmäistä kertaa yläkoululaiset ovat voineet taloustaidoissa kilpailla joukkueena”, Nordean Suomen maajohtaja Ari Kaperi kertoo.

Nuorten talousosaamisen kehittämiseen on tullut toiveita myös nuorilta itseltään. Talous ja nuoret TATin tekemän tutkimuksen mukaan 76 prosenttia nuorista haluaisi parantaa omaa talousosaamistaan (Nuorten talousosaaminen 2018). 

”Taloussankari-pelissä nuoret ovat päässeet kehittämään taloustaitojaan heille luontaisella tavalla – pelaamalla. Kilpailussa he pääsevät testaamaan pelissä ja koulussa oppimiaan taloustaitoja. Kilpailu kehittää myös tärkeitä tulevaisuuden työelämätaitoja: aloitteellisuutta ja yhteistyötä”, TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen kommentoi.

Finaalissa taloustaidot ratkaisevat – palkintona tablettitietokoneita koululle

Loppukilpailussa joukkueet mittelevät aluksi toiminnallisessa semifinaalissa, jonka tehtävien perusteella kolme joukkuetta pääsee finaaliin. Finaalissa vastataan talousaiheisiin kysymyksiin tietovisan hengessä. Eniten oikeita vastauksia saanut joukkue voittaa. Myös nopeus on valttia.

Voittajajoukkue saa Taloussankari-tittelin ja voittopokaalin sekä 10 tablettitietokonetta edustamalleen koululle nuorten digitaitojen edistämiseksi. Lisäksi voittajajoukkueen jäsenet saavat henkilökohtaiset 50 euron stipendit.

Taloussankari on TATin, Pörssisäätiön ja Nordean yhteistyössä kehittämä mobiilipeli, joka lanseerattiin vuoden 2018 syksyllä. Tähän syksyyn mennessä peliä on pelannut jo 25 000 pelaajaa ja peliä on pelattu myös muissa Pohjoismaissa. Tänä syksynä Taloussankari on Nordean toimesta viety myös elokuvateattereihin, kun syyskuussa Finnkinon leffateattereissa pyöri Nordean rahataito-leffapeli, joka oli kehitetty suositun Taloussankari-mobiilipelin pohjalta.

Lisätietoja: Nordean viestintä, p. 09 4245 1006

Media on tervetullut seuraamaan Taloussankari-loppukilpailua 12.12.2019 Nordean pääkonttorille Vallilaan osoitteeseen Aleksis Kiven katu 7.

Tapahtuman aikataulu:

- Semifinaali, jossa joukkueet kiertävät 10 erilaista talousaiheista rastia, käynnistyy klo 12.
- Finalistit ovat tiedossa noin klo 13.45, jolloin käynnistyy 20 minuuttia kestävä taloustaitoaiheinen tietovisa.
- Palkintojenjako järjestetään heti finaalin päätyttyä.

Finaalin tuomareina toimivat Nordean ekonomistit Tuuli Koivu ja Olli Kärkkäinen sekä TATin talous- ja työelämäasiantuntija Riikka Lehtinen. . Palkintoja ovat jakamassa lisäksi Nordean liiketoimintajohtaja Sari Tempakka, Pörssisäätiön Sari Lounasmeri ja TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen. 

Palkintojenjaon jälkeen on aikaa haastatteluille ja niitä voidaan tarvittaessa järjestää myös muina aikoina. 

Ilmoittautumiset: media [at] nordea.fi, p. 09 4245 1006

Documents