Ursäkta...

Den här sidan finns tyvärr inte på svenska.

Stanna kvar på sidan | Gå till en relaterad sida på svenska

Vapaaehtoistyöllä on vaikutusta – tänä vuonna 4 000 nordealaista tuki nuoria, senioreita ja yrittäjiä

Lehdistötiedote | 19-12-2019 09:59

Nuorten taloustaitojen vahvistaminen, senioreiden digiosaamisen kehittäminen sekä yrittäjyyden edistäminen ovat jo vuosia olleet Nordean yhteiskuntavastuun ytimessä. Jokaisella nordealaisella on mahdollisuus tehdä kaksi vapaaehtoistyöpäivää vuodessa yhteiskuntavastuuhankkeiden parissa.

”Tavoitteenamme tänä vuonna oli, että joka toinen nordealainen osallistuu vapaaehtoistyöpäivään. Ylpeänä voin kertoa, että tämä tavoite saavutettiin ja ylitettiin”, Nordean Suomen maajohtaja Ari Kaperi kertoo.

Tänä vuonna 4000 nordealaista eli lähes 60 prosenttia henkilöstöstä Suomessa on osallistunut vapaaehtoistyöhön. Lokakuussa järjestettyjen vapaaehtoistyön superviikkojen aikaan yli 1000 nordealaista osallistui eri tapahtumiin kahden viikon sisällä. Vuoden aikana olemme tukeneet yli 100 000 lapsen ja nuoren taloustaitoja omien ja kumppanihankkeiden kautta.

Nuorten taloustaidot keskiössä – kenelläkään ei ole varaa olla taloustaidoton

Nordea tukee nuorten taloustaitojen opetusta esimerkiksi järjestämällä työpajoja, joissa taloustaitoja ja yrittäjyyttä opetellaan pelien, simulaatioiden ja tietovisojen kautta. Sisältöjä suunnitellaan yhdessä kumppaniorganisaatioiden ja nuorten kanssa ja Nordea tuo tapahtumaan vapaaehtoiset, jotka mentoroivat nuoria. Tänä syksynä aiheen tiimoilta järjestettiin myös yhteistyössä TATin ja Pörssisäätiön kanssa ensimmäinen yläkoululaisille suunnattu taloustaitoihin keskittyvä Taloussankari -joukkuekilpailu, joka houkutteli osallistujia kaikkialta Suomesta.

Syksyn 2019 isoimpia ponnistuksia ovat olleet Otaniemessä järjestetty 250 yläkoululaisen taloustyöpaja sekä 170 alakoululaisen oman talouden eväät -päivä Vallilassa Nordean pääkonttorilla.

Erityisryhminä hankkeissa ovat mm. syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja maahanmuuttajanuoret, joita on kohdattu eri hankkeiden myötä tänä vuonna yli 1000. 

Opastamme tukea tarvitsevia kun pankkiasiointi digitalisoituu

Pankkiasioinnin digitalisoituminen on vaatinut runsaasti digineuvontaa ja suuri osa nordealaisista onkin tehnyt vapaaehtoistyöpäivänsä sen parissa. Nordealaiset ovat vuoden aikana kohdanneet yli 10 000 senioria kaikkialla Suomessa. Nordean järjestämissä digineuvontatilaisuuksissa opastetaan kaikkien pankkien asiakkaita. 

”Digitalisaatio ei saa jättää ketään ulkopuolelle. Teemme oman osuutemme siinä, että autamme kaikkia halukkaita ottamaan käyttöön digitaalisia pankkipalveluja ja tarjoamme myös vaihtoehtoja niille, jotka eivät sitä halua tehdä”, Kaperi korostaa.

Nordealaiset sparranneet satoja yrittäjiä

Yhteiskuntavastuuhankkeisiin kuuluu myös yritystoiminnan valmentamista. Nordealaisten sparrattavina on ollut niin nuoria 4H-yrittäjiä kuin nopean kasvuvaiheen yrityksiäkin. 

Kasvu Open -ohjelman kautta nordealaiset mentoroivat noin 150 kasvuyritystä vuonna 2019. Vuosi 2020 tulee olemaan Nordean 10. yhteistyövuosi ohjelman parissa.

Nordea Growth -ohjelmaan on vastikään valittu 10 lupaavaa kasvuyritystä Kasvu Open -ohjelmasta. Nordealaiset työskentelevät näiden yritysten kanssa yhteensä vuoden ajan eri alojen asiantuntijoista koostuvissa valmennustiimeissä.

Lisäksi nordealaisia vapaaehtoistyöntekijöitä on osallistunut tänä vuonna esimerkiksi kasvuyritystapahtuma Slushin järjestelyihin ja Taloudellisen tiedotustoimiston TATin koordinoimaan Yrityskylätoimintaan.

Lisätietoja:

Nordean viestintä, p. 09 4245 1006
www.nordea.fi/rahataito