Ursäkta...

Den här sidan finns tyvärr inte på svenska.

Stanna kvar på sidan | Gå till en relaterad sida på svenska

Kesätyöpaikat vähentyneet yli neljänneksen –kevytyrittäjyys on uudenlainen keino työllistyä kesäksi

Lehdistötiedote | 29-05-2020 09:12

Suomessa on tänä kesänä tarjolla yli 3000 kesätyöpaikkaa vähemmän* kuin viime vuonna tähän aikaan. Kesätyötä vaille jääneelle nuorelle yrittäjyys voi olla varteenotettava vaihtoehto ansaita lisätuloja ja kerryttää työkokemusta. Yrittäjäksi voi ryhtyä helposti ilman suurta byrokratiaa esimerkiksi kevytyrittäjänä tai perustamalla toiminimen.

Kesätyö on nuorille tärkeä mahdollisuus hankkia paitsi omia tuloja, myös työkokemusta. Tänä vuonna koronakriisi on iskenyt erityisesti palvelualalle, jolla perinteisesti suuri osa nuorten kesätyöpaikoista on. Uusia työntekijöitä ei voida palkata, jos vakituisistakin osa on lomautettuina tai lomautusuhan alla. Työvoimaviranomaisten mukaan kesätyöläisiksikin haetaan tänä vuonna ensisijaisesti ammattilaisia.

- Kesätyö ja sen tuomien tulojen hallinta on nuoren talousosaamiselle tärkeää kokemusta. Haluamme olla auttamassa suomalaisia nuoria löytämään tapoja työllistyä. Tarjoamme tänä kesänä töitä 240 nuorelle. Mutta haluamme myös muistuttaa siitä, että yrityksen palkkalistalle pääsyn lisäksi löytyy muitakin vaihtoehtoja työllistyä kesäksi, kertoo kehitysjohtaja Teemu Inha Nordeasta.

Kevytyrittäjyys on helppo tapa testata, millaista yrittäjyys on - ilman byrokratiaa

Yrittäjänä nuori voi tehdä esimerkiksi omasta harrastuksestaan keinon tienata rahaa. Kevytyrittäjyys on oman yrityksen perustamiseen verrattuna yksinkertaisempi vaihtoehto itsensä työllistämiseen, sillä se ei vaadi y-tunnuksen hankintaa ja siihen liittyviä velvollisuuksia, kuten kirjanpitoa. 

Kevytyrittäjyys on oman työpanoksen ja osaamisen myymistä niin, että työn laskutus tapahtuu laskutuspalvelun kautta. Yrittäjä laskuttaa työstään yksityishenkilönä, jolloin palkasta pidätetään tulovero ja pieni palvelupalkkio. Käteen jää hieman vähemmän kuin oman yrityksen kautta, mutta yrittäjä säästyy monelta vaivalta. 

- Olemme halunneet auttaa asiakkaitamme pääsemään käsiksi yrittäjyyteen mahdollisimman matalalla kynnyksellä yhteistyössä UKKO.fi-kevytyrittäjäpalvelun kanssa. Laskutuspalvelu hoitaa muun muassa verot, vakuutusmaksut ja maksumuistutukset yrittäjän puolesta, Teemu Inha kertoo. 

Moni opiskelija hankkii oman alan työkokemusta opintojen ohella. Kevytyrittäjyys on hyvä vaihtoehto kokeilla, millaista yrittäjyys olisi ennen varsinaisen yrityksen perustamista. 

- Aloitin maaliskuussa kevytyrittäjänä, kun töitä ei enää ollut tarjolla aiemmassa työpaikassani, kertoo ICT-tradenomiksi opiskeleva Marianne Hokkanen

- Se oli jännittävää, koska en ollut aiemmin harkinnut yrittäjämäistä toimintaa lainkaan. Kevytyrittäjäksi ryhtyminen oli kuitenkin yksinkertaista. Portaalista löytyi vastaus kaikkeen, mikä mietitytti, ja laskutussopimuksen avaus sujui parissa minuutissa. Ukko.fi tarjosi sopimuspohjatkin valmiina. Uskon, että jatkan kevytyrittäjänä ainakin osa-aikaisesti, vaikka pääsisinkin taas palkkatöihin, sillä tämä on niin vapaa ja monipuolinen tapa tehdä töitä.

Nuori saa pankista apua yrittäjäksi ryhtymisen kysymyksiin

Luvanvaraisiin ammatteihin, kuten taksiyrittäjyyteen tai terveydenhuoltoalalle kevytyrittäjyys ei sovi, vaan ne vaativat oman yrityksen perustamista. Tällöin esimerkiksi toiminimen perustaminen voi olla hyvä ratkaisu. Yrityksen perustaminen on kannattavaa myös esimerkiksi silloin, jos työhön sisältyy paljon hankintoja, jotka halutaan vähentää verotuksessa.

- Meillä on pitkä kokemus aloittavien yrittäjien kanssa toimimisesta ja annamme apua esimerkiksi yrityksen pankkiasiointiin, taloushallintoon, tai yrityksen perustamisen prosessiin liittyen. Tuemme nuorten yrittäjyyttä ja taloustaitoja myös yhteiskuntavastuuhankkeina eri kumppaneiden kanssa pitkin vuotta, kertoo Nordean yrittäjänpankista vastaava johtaja Iiro Korander.

Kevytyrittäjyys vai toiminimi
Opas oman yrityksen perustamiseen
Yrittäjyyden tukeminen ja yhteiskuntavastuu

Lisätietoja:

Nordean viestintä, puh. 09 4245 1006