Ursäkta...

Den här sidan finns tyvärr inte på svenska.

Stanna kvar på sidan | Gå till en relaterad sida på svenska

Nordea ja 4H-yhdistys kouluttavat nuoria yrittäjyyteen – yrittäjyys kiinnostaa erityisen paljon tänä kesänä

Lehdistötiedote | 11-06-2020 14:28

Nordea ja pääkaupunkiseudun 4H-yhdistys tarjoavat nuorille yrittäjyyskoulutusta, jonka pohjalta on helppo käynnistää oma yritys. Noin 120 nuorta on osallistunut viime vuodesta lähtien näihin yrittäjyysvalmennuksiin, ja heistä valtaosa on päätynyt perustamaan oman ensimmäisen yrityksensä. Tänä kesänä nuorten kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on poikkeuksellisen vahvaa.

- Tänä kesänä yrittäjyys kiinnostaa tavallista enemmän: erityisesti lähikuukausina on tullut paljon puheluita, että pitäisi löytää järkevää tekemistä kesäksi ja keksiä jotain tienestiä. Kesätyö on monille se ykkösjuttu. Valtaosa keväällä kurssin käyneistä pyrkii kehittämään 4H-yrittäjyydestä itselleen kesätyön, kertoo pääkaupunkiseudun 4H-yhdistyksen yrityskoordinaattori Joni Nissilä.

4H-yritys on 4H-järjestön kehittämä konsepti ja turvallinen tapa kokeilla 13–28-vuotiaana yrityksen perustamista, yrittäjänä toimimista ja itsensä työllistämistä. Tällä hetkellä Suomessa toimii yli 1500 4H-yrittäjää.

4H Business Lab on uudenlainen huipputeknologialla varustettu oppimisen ja tiedonvälityksen keskittymä. Labissa nuoret tapaavat toisiaan, verkostoituvat sekä kehittävät osaamistaan ja yritystoimintaansa. Tällä hetkellä 4H Business Labeja on avattu Helsingissä, Seinäjoella ja Oulussa. Rovaniemen Business Lab avautuu syyskuussa 2020.

Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistys järjestää Business Labissa yrittäjyyttä tukevia kursseja ja tapahtumia sekä tuottaa yhteistyökumppaneiden kanssa verkosta katsottavia asiantuntijaluentoja. Nordea on 4H Business Lab Helsingin pääyhteistyökumppani pankkialalta.

- Nordealaiset tuovat nuorille paljon tietoa yrittäjyydestä ja taloustaidoista. Se, että alan ammattilainen tukee ja kannustaa, kasvattaa nuoren itseluottamusta ja luo uskoa omiin ideoihin, 4H-yhdistyksen Joni Nissilä kertoo.

Nuorten yrittäjyyskoulutus on osa Nordean yhteiskuntavastuuta

Nordean vapaaehtoiset ovat olleet valmentamassa 4H-yrittäjiä vuoden 2019 alusta lähtien. Nordealaiset ovat myös toimineet nuorille yritysohjaajina yrityksen alkutaipaleilla. 

Mukana olevat nordealaiset ovat omaehtoisesti vaihtaneet normaalit työtehtävänsä pankissa 4H-yrittäjyyskoulutukseen. Jokaisella nordealaisella on mahdollisuus osallistua yhteiskuntavastuuhankkeisiin kahtena työpäivänä vuodessa. Nordean yhteiskuntavastuuhankkeet painottuvat yrittäjyyskoulutukseen ja taloustaitoihin.

- Kaikille nuorille on varmasti kertynyt tärkeää oppia siitä, mistä yrittäjyydessä on kyse. Nuorten yrittäjyysvalmennus antaa paljon myös meille nordealaisille. Moni vapaaehtoinen on kertonut saavansa uutta perspektiiviä ja energiaa omaan työhön, kun yrittäjyyden lähtökohtia pääsee katsomaan innostuneen nuoren silmin, jolla ei ole mielessään turhia rajoitteita, kertoo Nordean yrittäjyyshankkeista vastaava yhteiskuntavastuujohtaja Anna Kosonen.

Yrittäjyyskoulutus sysäsi yrityksen perustamiseen – vaikuttajayhteistyö toi lisävoimaa näkyvyyteen

Varhaiskasvatusta opiskeleva Jeanette Forsström perusti oman 4H-yrityksensä viime syksynä Nordean ja 4H-yhdistyksen kurssin käytyään.

- Olen hehkuttanut kaikille, kuinka helppoa yrityksen perustaminen kurssin jälkeen oli. En miettinyt sen jälkeen enää hetkeäkään, vaan perustin yrityksen heti. En halunnut kokopäivätyötä opintojen oheen, ja tämä tuntui helpolta ratkaisulta. On ollut hienoa, kun saa rakkaasta harrastuksesta myös toimeentuloa. Jos olisin tiennyt tästä jo 15-vuotiaana, olisin valinnut tämän kesätyökseni silloin.

Jeanette Forsström myy tekemiään käsitöitä yritysnimellä Jeanetenjujuja. Yrityksen perustamisen jälkeen hän on lähes kymmenkertaistanut Instragram-seuraajansa vajaaseen tuhanteen, ja kauppa on käynyt tasaiseen tahtiin.- Uskon, että salaisuus on ollut some-yhteistyössä parin tunnetun bloggarin kanssa. Olen saanut myös muita yhteistyötarjouksia, mutta haluan tehdä yhteistyötä vain sellaisten tahojen kanssa, jotka toimivat samoilla arvoilla kuin minä. Minulle tärkeää on tukea suomalaista työtä ja toimia ekologisesti.

Lisätietoja:

Nordean viestintä, p. 09 4245 1006
Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistys, yrityskoordinaattori Joni Nissilä, p. 050 3737 006
Jeanetenjujuja, Jeanette Forsström, p. 044 3044393