Tilinpäätöstiedote 2020

Pörssitiedotteet | 04-02-2021 07:30

Nordea Bank Oyj

Tilinpäätöstiedote

4. helmikuuta 2021 klo 7.30 Suomen aikaa

 

Yhteenveto viimeisestä neljänneksestä:

  • Asiakasliiketoiminnan volyymien kasvu jatkui vahvana kaikissa maissa. Asuntoluotot kasvoivat ennätykselliset 6 prosenttia vuoden takaisesta. Myös markkinaosuuksien kasvu jatkui. Luotot pienille ja keskisuurille yrityksille lisääntyivät 8 prosenttia SG Finansin (nykyinen Nordea Finance Equipment, NFE) hankinnan tukemana. Lisäksi hoidossa oleva varallisuus kasvoi 9 prosenttia ja oli ennätykselliset 354 miljardia euroa. Kasvua siivittivät vähittäismarkkinoille suunnatut sijoitusrahastot, joihin virtasi nettomääräisesti uutta rahaa enemmän kuin koskaan aiemmin yhden vuosineljänneksen aikana.
  • Liikevoitto parani 11 prosenttia tuottokasvun ansiosta. Tuotot yhteensä kasvoivat 4 prosenttia. Korkokate parani 6 prosenttia. Nettomääräiset palkkiotuotot lisääntyivät 2 prosenttia, kun taas nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä pieneni 13 prosenttia. Liikevoitto parani 11 prosenttia edellisvuoden viimeisestä neljänneksestä. Oman pääoman tuotto oli vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä 8,4 prosenttia, mihin vaikutti heikentävästi Nordean erittäin runsas pääoman määrä. Nordean oman pääoman tuotto kehittyy hyvin kohti vuodelle 2022 asetettua yli 10 prosentin tavoitetta.
  • Vuoden 2020 kulut olivat ohjeistuksen mukaiset – uusi arvio vuodelle 2021. Liiketoiminnan kulut olivat Nordean ohjeistuksen mukaiset, eli koko vuoden kulut jäivät alle 4,7 miljardin euron. Liiketoiminnan kulut kasvoivat 3 prosenttia edellisvuoden viimeisestä neljänneksestä eräiden kertaluonteisten erien vuoksi. Tällaisia eriä olivat esimerkiksi NFE:n toimintojen yhdistämisen aiheuttamat kulut, ydinliiketoimintaan kuulumattomien IT-kulujen arvonalentumiset ja Tanskan uuteen lomapalkkalainsäädäntöön liittyvät varaukset. Kun näitä ei oteta huomioon, kulut pienenivät 3 prosenttia edellisvuodesta. Toiminnan tehostamisen eteen tehtävä työ jatkuu, ja vuonna 2021 odotamme kulujen olevan alle 4,6 miljardia euroa. Tehostamisella saavutettavia kulusäästöjä pienentävät palkkainflaatio, poistojen lisääntyminen ja NFE:n toimintojen yhdistämisestä johtuvien kulujen kasvu.
  • Luottosalkun laatu pysyi vahvana ja luottotappioita oli vähän. Nettomääräiset luottotappiot olivat viimeisellä neljänneksellä 28 miljoonaa euroa, mikä vastaa 3 pisteen luottotappiotasoa. Johdon harkintaan perustuva luottotappiovarauspuskuri pidettiin edelleen 650 miljoonassa eurossa, koska pandemian vaikutukset Nordean asiakkaisiin ovat yhä epävarmat.
  • Vakavaraisuus on Euroopan parhaita: ydinvakavaraisuussuhde oli 17,1 prosenttia. Kun pääomasta vähennetään täysimääräisinä tilikausien 2019 ja 2020 osinkoehdotukset, konsernin ydinvakavaraisuussuhde parani 0,7 prosenttiyksikköä edellisneljänneksestä ja oli 17,1 prosenttia. Tämä ylittää viranomaisten nykyisen vähimmäisvaatimuksen 6,9 prosenttiyksiköllä. Nordean pääomarakenne on Euroopan vahvimpia.
  • Osinkoehdotus tilikaudelta 2020 on 0,39 euroa osakkeelta, mikä on osingonmaksua koskevien periaatteiden mukainen. Nordean hallitus on ehdottanut, että tilikaudelta 2020 osinkoa maksetaan 0,39 euroa osakkeelta. Lisäksi hallitus päättää helmikuussa 0,07 euron osakekohtaisen osingon maksamisesta. Tämä on ensimmäinen erä tilikauden 2019 lykätystä 0,40 euron osakekohtaisesta osingosta. Hallitus ehdottaa myös, että varsinainen yhtiökokous valtuuttaa sen maksamaan jäljellä olevan osan tilikauden 2019 osingosta (0,33 euroa osakkeelta) ja tilikaudelta 2020 maksettavan osingon (0,39 euroa osakkeelta) – yhteensä 0,72 euroa osakkeelta – syyskuun 2021 jälkeen Euroopan keskuspankin suosituksen mukaisesti.
  • Vuodelle 2022 asetettujen taloudellisten tavoitteiden saavuttaminen etenee suunnitelmien mukaisesti. Nordea keskittyy jatkossakin luomaan erinomaisia asiakaskokemuksia, kasvattamaan tuottoja ja optimoimaan toiminnan tehokkuutta suunnitelmansa mukaisesti. Vuodelle 2022 asetettujen tavoitteiden saavuttaminen etenee hyvin.

 

Konsernin osavuositulos ja tunnusluvut, Q4/2020

pois lukien vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät1      
  Q4 Q4 Muutos, Q3 Muutos, 1-12 1-12 Muutos,
  2020 2019 % 2020 % 2020 2019 %
Milj. euroa                
Korkokate 1 169 1 108 6 1 146 2 4 515 4 318 5
Palkkiotuotot ja -kulut, netto 792 775 2 729 9 2 959 3 011 -2
Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä 217 250 -13 257 -16 900 1 012 -11
Muut tuotot 41 7   23 78 92 144 -36
Liiketoiminnan tuotot yhteensä 2 219 2 140 4 2 155 3 8 466 8 485 0
Liiketoiminnan kulut yhteensä -1 218 -1 179 3 -1 089 12 -4 643 -4 877 -5
Tulos ennen luottotappioita 1 001 961 4 1 066 -6 3 823 3 608 6
Luottotappiot ja muut vastaavat erät, netto -28 -86   19   -860 -242  
Liikevoitto 973 875 11 1 085 -10 2 963 3 366 -12
                 
Kulu/tuotto-suhde ml. jaksotetut vakausmaksut, % 57 58   53   55 57  
Oman pääoman tuotto ml. jaksotetut vakausmaksut, % 8,4 7,6   10,1   7,1 8,2  
Laimennettu osakekohtainen tulos, euroa 0,18 0,15   0,21   0,55 0,61  
                 

1) Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät: lisätietoja tulosraportin sivulla 6.

 

Konsernijohtajan kommentti

”Vuoden 2021 alussa odotukset COVID-19-pandemian voittamisesta ja sen jälkeisen elpymisen käynnistymisestä ovat korkealla. Kiristyvät rajoitustoimet muistuttavat meitä kuitenkin siitä, miten tärkeitä sitkeys ja kärsivällisyys ovat. Mikään ei ole varmaa, mutta monet merkit viittaavat kohti parempia aikoja. Olemme jo löytäneet uusia tapoja elää, tehdä työtä ja kuluttaa. Vielä tärkeämpää on, että rokotteille on saatu myyntilupia ja rokotukset on aloitettu. Tämä tukee näkemystämme siitä, että virus lopulta kukistuu.

Olen erittäin iloinen hyvästä kehityksestämme vuonna 2020. Tuloksemme paranivat, toteutimme liiketoimintasuunnitelmaamme ja keskityimme painopistealueisiimme. Liiketoimintamme volyymit kasvoivat, ja kasvatimme markkinaosuuksiamme kaikissa Pohjoismaissa. Loimme entistä parempia asiakaskokemuksia, asiakastyytyväisyys parani ja asiakasvalitusten määrä väheni yli 20 prosenttia. Samalla vähensimme kuluja ja tehostimme toimintaa. Työmme vahvan ja kustannustehokkaan toimintakulttuurin rakentamiseksi on päässyt hyvään alkuun, ja jatkamme sitä määrätietoisesti. Lisäksi liiketoimintamallimme osoitti kestävyytensä vaikeissa olosuhteissa. Henkilöstömme erinomainen työ ja kattavat digitaaliset palvelumme pitivät pankin toiminnan käynnissä, ja asiakastoiminta oli vilkasta.

Asiakasliiketoiminnan volyymien kasvu jatkui viimeisellä neljänneksellä vahvana kaikissa maissa. Asuntoluotot kasvoivat ennätykselliset 6 prosenttia edellisvuodesta, ja markkinaosuuksien kasvu oli edelleen vahvaa kaikissa Pohjoismaissa. Luotot pienille ja keskisuurille yrityksille lisääntyivät 8 prosenttia SG Finansin (nykyinen Nordea Finance Equipment, NFE) hankinnan tukemana. Hoidossa oleva varallisuus kasvoi 9 prosenttia ja nousi uuteen ennätykseen, kun vähittäismarkkinoille suunnattuihin sijoitusrahastoihin saatiin hoidettavaksi ennätysmäärä uutta rahaa.

Liikevoitto parani 11 prosenttia, ja tuotot kasvoivat 4 prosenttia edellisvuoden viimeisestä neljänneksestä. Korkokate parani 6 prosenttia, mikä oli suurin kasvu vuoden 2008 jälkeen. Säästämisen tuotot paranivat 8 prosenttia. Kortteihin liittyviä palkkiotuottoja heikensivät edelleen pandemian vuoksi vähentynyt matkustus ja supistunut taloudellinen toimeliaisuus.

Vuoden 2020 kulut olivat koko vuotta koskeneen ohjeistuksemme mukaiset eli alle 4,7 miljardia euroa. Viimeisellä neljänneksellä kulut olivat edellisneljännestä suuremmat eräiden kertaluonteisten erien vuoksi. Pyrimme edelleen parantamaan kustannustehokkuutta ja odotamme koko vuoden 2021 kulujen olevan alle 4,6 miljardia euroa.

Kulu/tuotto-suhteemme parani vuonna 2020 vakaasti 54,8 prosenttiin, kun se vuonna 2019 oli 57,5 prosenttia. Suuntamme kohti vuodelle 2022 asetettua 50 prosentin tavoitetta on hyvä. Oman pääoman tuotto oli viimeisellä neljänneksellä 8,4 prosenttia, ja lähestymme suunnitelmien mukaisesti vuodelle 2022 asetettua yli 10 prosentin tavoitetta.

Luottosalkun laatu pysyi vahvana vuonna 2020. Toisella neljänneksellä kerroimme, että odotamme koko vuoden luottotappioiden jäävän alle miljardiin euroon. Tämä toteutui selvästi, sillä vuonna 2020 luottotappioita kertyi 860 miljoonaa euroa. Toteutuneita luottotappioita oli erittäin vähän, ja viimeisellä neljänneksellä nettomääräisiä luottotappioita oli 28 miljoonaa euroa. Pidimme kuitenkin johdon harkintaan perustuvan luottotappiovarauspuskurin ennallaan 650 miljoonassa eurossa. Varovainen lähestymistapa on mielestämme tarkoituksenmukainen, koska pandemian täysimääräiset talousvaikutukset ovat edelleen epävarmat.

Kaikki liiketoiminta-alueemme kehittyivät suunnitelmien mukaan viimeisellä neljänneksellä. Personal Banking ‑liiketoiminta-alueella asuntoluottojen kasvu jatkui kaikissa maissa. Säästämisen tuotot kehittyivät hyvin etenkin Suomessa ja Tanskassa. 

Business Bankingin luottovolyymit kasvoivat erityisesti Ruotsissa ja Norjassa. Myös tuotot kasvoivat NFE:n toimintojen yhdistämisen vaikutus sekä mukaan että pois lukien. NFE sisältyy konsernin tulokseen 1. lokakuuta alkaen.

Large Corporates & Institutions -liiketoiminta-alueella jatkettiin strategista muutosta. Asiakasaktiviteetti oli edelleen korkealla tasolla. Taloudellisen pääoman tuotto parani 10,5 prosenttiin edellisvuoden viimeisen neljänneksen 6,1 prosentista.

Asset & Wealth Managementin hoidossa oleva varallisuus ja luottovolyymit jatkoivat kasvuaan vuonna 2020. Lisäksi vastuullisten tuotteidemme kysyntä oli vahvaa, ja niiden osuus uuden hoitoon saadun varallisuuden nettomäärästä oli viimeisellä neljänneksellä 70 prosenttia.

Neljänneksen lopussa konsernin ydinvakavaraisuussuhde oli 17,1 prosenttia, eli se ylitti viranomaisten nykyisen vähimmäisvaatimuksen 6,9 prosenttiyksiköllä ja on yksi Euroopan vahvimmista. Pääomamme kasvoi ja ydinvakavaraisuussuhteemme parani myös tilikausien 2019 ja 2020 osinkoehdotusten vähentämisen jälkeen.

Olemme pystyneet pandemian aikana tukemaan asiakkaitamme ja yhteiskuntia, joissa toimimme, säilyttämään taloudellisen tilanteemme vahvana ja pitämään pankin toiminnan käynnissä. Ymmärrämme syyt, joiden vuoksi Euroopan keskuspankki (EKP) suosittelee Euroopan pankkisektorille poikkeuksellisia rajoituksia pääoman jakamiseen, ja olemme noudattaneet EKP:n suosituksia, vaikka oma taloudellinen asemamme on erittäin vahva.

Pääomatavoitteet ja osingonmaksuperiaatteet säilyvät ennallaan. Osingot ovat tärkeitä osakkeenomistajillemme ja hyödyttävät sekä heitä että yhteiskuntaa yleisesti.

Osinkojen maksaminen on mielestämme puhtaasti ajoituskysymys. Nordean hallitus on ehdottanut, että tilikaudelta 2020 osinkoa maksetaan 0,39 euroa osakkeelta. Kun tähän lisätään lykätty 0,40 euron osakekohtainen osinko tilikaudelta 2019, osinkoa maksettaisiin siis vuoden 2021 aikana yhteensä 0,79 euroa osakkeelta. Ehdotamme, että osinko maksetaan osakkeenomistajille kahdessa erässä: ensimmäinen erä on 0,07 euroa osakkeelta, ja se maksetaan hallituksen helmikuussa tekemän päätöksen jälkeen, ja loput 0,72 euroa osakkeelta maksetaan syyskuun jälkeen.

Päätimme neljänneksen aikana uudesta vastuullisuusstrategiasta, jossa asetamme kunnianhimoiset tavoitteet vuodelle 2030 ja vahvistamme näin johtavaa asemaamme vastuullisessa pankkitoiminnassa. Uskomme vahvasti, että vastuullisten tuotteiden ja palvelujen kasvavasta kysynnästä hyötyvät sekä oma liiketoimintamme että yhteiskunta.

Etenemme kaiken kaikkiaan hyvää vauhtia kohti vuodelle 2022 asettamiamme tavoitteita. Tämä on suurelta osin sitoutuneen ja erittäin osaavan henkilöstömme ansiota. En voisi olla ylpeämpi heidän työpanoksestaan ja sitoutuneisuudestaan näinä poikkeuksellisina aikoina. Keskitymme edelleen kolmeen painopistealueeseen eli luomme erinomaisia asiakaskokemuksia, kasvatamme tuottoja ja optimoimme toiminnan tehokkuuden.

Pandemian jälkeisestä toipumisesta ei tule helppoa. Meidän on rakennettava yhteiskuntaa uudelleen, ja yritysten on päästävä takaisin jaloilleen. Olemme vahva ja henkilökohtainen kumppani raha-asioissa ja edistämme myös jatkossa vastuullista kasvua ja elpymistä yhdessä asiakkaittemme kanssa.”

Frank Vang-Jensen
Konsernijohtaja

 

Tuloslaskelma

     
                 
  Q4 Q4 Muutos, Q3 Muutos, 1-12 1-12 Muutos,
  2020 2019 % 2020 % 2020 2019 %
Milj. euroa                
Korkokate 1 169 1 108 6 1 146 2 4 515 4 318 5
Palkkiotuotot ja -kulut, netto 792 775 2 729 9 2 959 3 011 -2
Nettotulos käypään arvoon arvostettavista eristä 217 250 -13 257 -16 900 1 012 -11
Osuus osakkuusyritysten tuloksesta 5 -1   6 -17 -1 50  
Muut liiketoiminnan tuotot 36 146 -75 17   93 232 -60
Liiketoiminnan tuotot yhteensä 2 219 2 278 -3 2 155 3 8 466 8 623 -2
                 
Henkilöstökulut -722 -648 11 -686 5 -2 752 -3 017 -9
Muut kulut -319 -375 -15 -245 30 -1 286 -1 639 -22
Poistot aineell. ja aineett. hyödykkeistä -177 -156 13 -158 12 -605 -1 330 -55
Liiketoiminnan kulut yhteensä -1 218 -1 179 3 -1 089 12 -4 643 -5 986 -22
                 
Tulos ennen luottotappioita 1 001 1 099 -9 1 066 -6 3 823 2 637 45
                 
Luottotappiot ja muut vastaavat erät, netto -28 -86 -67 19   -860 -524 64
Liikevoitto 973 1 013 -4 1 085 -10 2 963 2 113 40
                 
Tuloverot -248 -263 -6 -248 0 -698 -571 22
Tilikauden tulos 725 750 -3 837 -13 2 265 1 542 47
                 

 

 

Liiketoiminnan volyymit, avaintiedot1      
                 
  31.12. 31.12. Muutos, 30.9. Muutos,      
  2020 2019 % 2020 %      
Mrd. euroa                
Luotot yleisölle 329,8 323,1 2 320,5 3      
Luotot yleisölle, pl. takaisinostosopimukset 317,6 304,2 4 302,7 5      
Yleisön talletukset ja muut velat yleisölle 183,4 168,7 9 190,0 -3      
Yleisön talletukset, pl. takaisinostosopimukset 182,1 166,4 9 184,9 -2      
Taseen loppusumma 552,2 554,8 0 574,8 -4      
Hoidossa oleva varallisuus 353,8 324,7 9 326,2 8      
Oma pääoma 33,7 31,5 7 32,6 3      
                 

 

 

Tunnusluvut2      
                 
  Q4 Q4 Muutos, Q3 Muutos, 1-12 1-12 Muutos,
  2020 2019 % 2020 % 2020 2019 %
Laimennettu osakekohtainen tulos, euroa 0,18 0,19 -5 0,21 -14 0,55 0,38 45
Osakekohtainen tulos, 12 edeltävää kk, euroa 0,55 0,38 45 0,56 -2 0,55 0,38 45
Osakkeen päätöskurssi1, euroa 6,67 7,24 -8 6,49 3 6,67 7,24 -8
Ehdotettu osinko, euroa osakkeelta           0,39 0,40 -3
Oma pääoma / osake1, euroa 8,35 7,80 7 8,06 4 8,35 7,80 7
Osakkeiden enimmäismäärä1, milj. 4 050 4 050 0 4 050 0 4 050 4 050 0
Laimennetun osakemäärän painotettu ka., milj. 4 039 4 039 0 4 040 0 4 039 4 035 0
Oman pääoman tuotto, % 8,9 10,0   10,6   7,1 5,0  
Aineellisen pääoman tuotto, % 10,0 11,4   12,0   8,1 5,7  
Riskipainotettujen erien tuotto, % 1,9 2,0   2,2   1,4 1,0  
Oman pääoman tuotto ml. jaksotetut vakausmaksut, % 8,4 9,4   10,1   7,1 5,0  
Kulu/tuotto-suhde, % 55 52   51   55 69  
Kulu/tuotto-suhde ml. jaksotetut vakausmaksut, % 57 54   53   55 69  
Luottotappiotaso, jaksotettuun hankinta-menoon arvostetusta luotonannosta, pistettä 9 17   0   35 22  
Ydinvakavaraisuussuhde1,3, % 17,1 16,3   16,4   17,1 16,3  
Vakavaraisuussuhde, ensisijainen pääoma1,3, % 18,7 18,3   18,2   18,7 18,3  
Vakavaraisuussuhde1,3, % 20,5 20,8   19,9   20,5 20,8  
Ensisijainen pääoma1,3, mrd. euroa 29,1 27,5 6 27,4 6 29,1 27,5 6
Riskipainotetut erät1, mrd. euroa 155 150 3 151 3 155 150 3
Henkilöstömäärä (henkilötyövuotta)1 28 051 29 000 -3 27 880 1 28 051 29 000 -3
Taloudellinen pääoma1, mrd. euroa 23,5 25,7 -9 23,7 -1 23,5 25,7 -9

1 Kauden lopussa.
2 Lisätietoa tunnusluvuista ja vaihtoehtoisiksi määritellyistä tunnusluvuista,
katso https://www.nordea.com/en/investor-relations/reports-and-presentations/group-interim-reports.
3 Mukaan lukien tilikauden tulos.
 

Näkymät

Painopistealueet, joiden avulla saavutamme vuodelle 2022 asetetut taloudelliset tavoitteet

Jotta vuodelle 2022 asetetut taloudelliset tavoitteet voidaan saavuttaa, Nordean liiketoimintasuunnitelmassa keskitytään kolmeen painopistealueeseen: 1) toiminnan tehokkuuden optimointiin, 2) tuottojen kasvattamiseen ja 3) erinomaisten asiakaskokemusten luomiseen.

Taloudelliset tavoitteet vuodelle 2022

Nordean taloudelliset tavoitteet vuodelle 2022 ovat:

  • oman pääoman tuotto yli 10 prosenttia
  • kulu/tuotto-suhde 50 prosenttia.

Kulut (liiketoiminnan kulut)

Uusi: Koko vuoden 2021 kulujen odotetaan olevan alle 4,6 miljardia euroa.

Aiempi: Nordea odottaa kulujen jäävän vuonna 2020 alle 4,7 miljardin euron ja vähenevän sen jälkeen edelleen.

Pääomatavoitteet

Viranomaisten vähimmäisvaatimus ylittyy 1,50–2,00 prosenttiyksikön pääomapuskurilla 1. tammikuuta 2021 lähtien.

Osingonmaksuperiaatteet

Periaatteena on, että osinkoa maksetaan 60–70 prosenttia tuloksesta. Tämä koskee 1. tammikuuta 2021 lähtien kertyviä tuloksia. Nordea arvioi jatkuvasti mahdollisuuksia käyttää osakkeiden takaisinostoja keinona jakaa ylimääräistä pääomaa osakkeenomistajille.

Osingot tilikausilta 2019 ja 2020

EKP julkisti 15. joulukuuta 2020 päivitetyn suosituksensa pankkien osingonjaosta. EKP odottaa yleisesti osinkojen ja osakkeiden takaisinostojen olevan alle 15 prosenttia tilikausilta 2019 ja 2020 kertyneistä voitoista tai enintään 0,2 prosenttiyksikköä ydinvakavaraisuussuhteesta syyskuun 2021 loppuun saakka. Nordean hallitus päätti 16. joulukuuta 2020 noudattaa EKP:n päivitettyä suositusta.

Suosituksen perusteella ja EKP:n kanssa käydyn keskustelun pohjalta hallitus tekee 18. helmikuuta päätöksen 0,07 euron osakekohtaisen osingon maksamisesta vuoden 2020 varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen mukaisesti. Osingon täsmäytyspäivä on 22. helmikuuta ja aikaisin mahdollinen maksupäivä on 1. maaliskuuta. Hallitus päätti myös ehdottaa, että 24. maaliskuuta 2021 pidettävä varsinainen yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 0,72 euron osakekohtaisen osingon maksamisesta. Osinko maksettaisiin 31. joulukuuta 2020 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutus olisi voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkamiseen saakka.

Ehdotettu osinko, enintään 0,72 euroa osakkeelta, on Nordean osingonmaksuperiaatteitten mukainen, ja siihen sisältyy loppuosa vuoden 2020 varsinaisen yhtiökokouksen antamasta valtuutuksesta (0,33 euroa osakkeelta) ja 70 prosenttia tilikauden 2020 tuloksesta (0,39 euroa osakkeelta). Hallitus on päättänyt, ettei se tee päätöstä osingonmaksusta ehdotetun valtuutuksen perusteella ennen 1. lokakuuta 2021, ellei EKP päivitä tai kumoa nykyistä suositustaan.

Nordea julkistaa hallituksen tekemät osingonmaksuun liittyvät päätökset erikseen ja vahvistaa samalla osingon täsmäytys- ja maksupäivät.

Nordea Bank Oyj:n jakokelpoiset voittovarat 31. joulukuuta 2020, mukaan lukien tilikauden tulos, olivat 19 977 miljoonaa euroa ja muu vapaa oma pääoma oli 4 573 miljoonaa euroa.

Julkaisut vuodelta 2020

Nordean vuosikertomus vuodelta 2020, joka sisältää tilintarkastetun tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen sekä selvityksen hallinta- ja ohjausjärjestelmästä, julkaistaan viikolla 9 pörssitiedotteena ja osoitteessa www.nordea.com.

Koko tulosraportti löytyy verkkosivuiltamme englanniksi:

Nordea Group Q4 2020 Report

Lisätietoja:

Frank Vang-Jensen, konsernijohtaja, 050 382 1391 

Ian Smith, konsernin talousjohtaja, +45 5547 8372
Matti Ahokas, sijoittajasuhteet, 040 575 9178   Konserniviestintä, 010 416 8023 tai press [at] nordea.com

 

Tässä pörssitiedotteessa annetut tiedot on annettu julkistettavaksi yllä mainittujen yhteyshenkilöiden välityksellä 4. helmikuuta 2021 kello 7.30 Suomen aikaa.
 

Nordea on johtava pohjoismainen yleispankki. Olemme auttaneet asiakkaitamme toteuttamaan unelmiaan jo 200 vuoden ajan. Haluamme olla vahva ja henkilökohtainen kumppani raha-asioissa ja tarjota merkityksellisiä palveluita sekä asiakkaillemme että yhteiskunnille, joissa toimimme. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Documents