Suomalaiset ovat innostuneet sijoittamisesta toden teolla, mikä näkyy ennätysvilkkaana kaupankäynnillä pörssiosakkeilla. Nordeassa kaupankäynti esimerkiksi helmikuussa 2021 oli 64 prosenttia vilkkaampaa kauppamäärissä verrattuna vuotta aiempaan, ja peräti 190 prosenttia vilkkaampaa kuin vuonna 2018 vastaavana ajankohtana. Prosentuaalisesti Suomessa useampi omistaa pörssiosakkeita väkilukuun nähden kuin Ruotsissa.
Suomalaiset ovat ennennäkemättömän innostuneita säästämisestä ja sijoittamisesta, ja kaiken kaikkiaan jo yli 900 000 suomalaista omistaa pörssiosakkeita ja reilu miljoona rahastoja. Näin ollen suomalaiset ovat menneet prosentuaalisesti väkilukuun nähden ohi muun muassa länsinaapuri Ruotsista, sillä tilastojen mukaan 16 prosenttia suomalaisista omistaa pörssiosakkeita, kun vastaava osuus Ruotsissa on 12 prosenttia *. Myös kauppaa ollaan innostuttu käymään, ja kolmessa vuodessa kaupankäynnin volyymit ovatkin kolminkertaistuneet.
”Innostusta on ollut havaittavissa jo parin vuoden ajan, ja tuntuu että koronapandemia on sitä entisestään kiihdyttänyt. Vuonna 2020 meillä Nordeassa osakesäästämisen aloitti 20 000 täysin uutta sijoittaja-asiakasta ja rahastosijoittamisen 30 000 uutta asiakasta. Tällä hetkellä meille tulee kuukausittain toistatuhatta asiakasta, jotka eivät ole aiemmin sijoittaneet Nordeassa. Erityisesti nuoret, alle 30-vuotiaat ovat aktivoituneet aloittamaan”, kuvailee Nordean sijoituspalveluista vastaava johtaja Tanja Eronen.
Sijoittaminen tehdään nykyään tyypillisesti digitaalisissa kanavissa, pörssiosakkeiden osalta jopa lähes sataprosenttisesti.
”Kaupankäynnin mutkattomuus on varmasti yksi syy kasvun taustalla. Mobiilipankissa on vaivatonta hoitaa omia sijoituksiaan samalla, kun käy hoitamassa muita pankkiasioita. Jos vertaamme pörssiosakkeilla käytyä kauppaa viime vuonna vaikkapa vuoteen 2018, oli kasvua kauppamäärissä sata prosenttia. Kova tahti on jatkunut myös tänä keväänä kaikissa sijoitustuotteissa, Suomessa ensimmäisellä kvartaalilla uusia nettosijoituksia Nordean hallinnoimaksi tuli selvästi yli miljardin – määrä oli harvinaisen korkea niin rahastoissa kuin vakuutussijoittamisessakin”, Eronen analysoi.
USA on jo lähes toinen kotimarkkina – teknologiayhtiöt kiinnostavat
Kaupankäynti ulkomaille on kasvanut erityisen voimakkaasti. Kun esimerkiksi vuonna 2018 ulkomaisten pörssien osuus kaupankäynnistä Nordeassa oli noin 15 prosenttia, puhutaan nyt noin 35 prosentista. 2010-luvun alussa osuus oli vain muutamia prosentteja.
Suomalaisia kiinnostaa erityisesti USA-markkina. Sen osuus kaikesta ulkomaan kaupankäynnistä oli maaliskuussa 2021 noin 60 prosenttia. Kovin mielenkiinto kohdistuu maailman suurimpiin teknologiayhtiöihin, joista valtaosa on listattu Yhdysvaltoihin. Muun muassa Gamestopin ja Teslan osakkeet kiinnostavat.
”Voidaan puhua jo melkein toisesta kotimarkkinasta. Hajautuksen näkökulmasta on hyvä, että rahaa virtaa myös USA:n markkinoille, jotka vastaavat yli puolta kansainvälisistä osakemarkkinoista. Tästä syystä mahdollisuuksia sijoittamisessa toki on myös paljon USA:ssa. Sijoittajan kannattaa kuitenkin varoa keskittämästä sijoituksiaan liiaksi yhdelle toimialalle, jotta salkun riskitaso pysyisi paremmin kurissa”, vinkkaa Nordean päästrategi Antti Saari.
* Euroclearin ja Ruotsin SCB:n tilastojen mukaan
Lisätietoja:
Nordea, viestintä, p. 09 4245 1006
Tanja Eronen, sijoituspalveluista vastaava johtaja, Nordea, p. 040 744 7482
Antti Saari, päästrategi, Nordea, p. 040 732 6339