Ursäkta...

Den här sidan finns tyvärr inte på svenska.

Stanna kvar på sidan | Gå till en relaterad sida på svenska

Nordean Investor Speed Dating mahdollisti 170 pikatapaamista scaleup-yrittäjille ja kansainvälisille sijoittajille

Lehdistötiedote | 18-05-2021 12:58

Nordean Investor Speed Dating -tapahtuma järjestettiin pohjoismaisille scaleup-yrityksille ja kansainvälisille pääomasijoittajille toukokuun alussa. Scaleup-yritykset ovat skaalautuvia kasvuyrityksiä, jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa markkinoilla. Aamupäivän mittainen tapahtuma houkutteli paikalle 56 rahastoa ja 47 kasvuyritystä kaikista pohjoismaista. Myös aiemmat vastaavat Nordean järjestämät tapahtumat ovat olleet suosittuja.

Teija Nousiainen Nordean kasvuyrityspankista kertoo, että Investor Speed Datingistä on muodostunut yksi tärkeimpiä keinoja saattaa sijoittajat ja yritykset yhteen. Hänen mukaansa ”pikatreffit” tapahtumamuotona on tullut jäädäkseen.

”Tapahtumakonsepti päivitettiin viime vuonna virtuaaliseen muotoon, minkä ansiosta pohjoismaiset yritykset ja kansainväliset sijoittajat löysivät toisensa entistä sujuvammin. Tapahtumia on tarkoitus järjestää jatkossa joka syksy ja kevät”, Nousiainen sanoo.

Tapahtumasta hyötyvät molemmat osapuolet.

”Tapaamisia kansainvälisten sijoittajien kanssa on tavallisesti vaikea saada järjestettyä, mutta Nordean tapahtumasta saimme luotua kontakteja itsellemme olennaisiin toimijoihin. Lisäksi tapahtumasta sai neuvoja oman sijoittajaesityksen ja yrityksemme kehittämiseen”, kertoo toukokuun tapahtumaan osallistunut kasvuyritys Fideran toimitusjohtaja Mikko Jalonen. Fidera on suomalainen teknologiayhtiö, jonka analytiikkapalvelu on käytössä useilla eri toimialoilla.

Pääomasijoitusyhtiö Maki.vc:n perustajaosakas Pirkka Palomäki pitää Speed Dating -konseptia hyvänä tilaisuutena päästä tutustumaan laajaan kirjoon yrityksiä ja sijoittajia ympäri maailmaa.

”Tapahtuma on toimiva, ja 20 minuutin tapaamiset ovat tehokkaita tapoja nähdä molempien puolien intressit”.

Kasvuyrityspankin johtaja Vesa Riihimäki sanoo, että tapahtumat ovat kehittyneet yli kahdessa vuodessa niin, että niistä syntyvä lisäarvo on poikkeuksellisen suuri koko ekosysteemille, niin yrityksille kuin sijoittajillekin.

”Nordea on ainoa pankki, jolla on yli 4500 startupia asiakkaana Pohjoismaissa. Meillä on läheinen asiakassuhde yrityksiin ja henkilökohtainen suhde yrittäjiin. Pystymme tehokkaasti tuomaan yhteen pohjoismaiset yritykset ja maailman suurimmat venture-sijoittajat.”

Investor Speed Dating -tapahtumakonsepti sai alkunsa vuonna 2018 osana Nordean aktiviteetteja Slushin yhteydessä. Syksyllä 2021 järjestetään kolme Investor Speed Dating tapahtumaa startup- ja scaleup-yrityksille.

Lisätietoja:

Teija Nousiainen, Deal Flow Manager, p. 050 449 1145

Vesa Riihimäki, Head of Startup & Growth, p. 040 826 2009

Nordean viestintä, p. 09 4245 1006

Lehdistötiedotteet