Ursäkta...

Den här sidan finns tyvärr inte på svenska.

Stanna kvar på sidan | Gå till en relaterad sida på svenska

Nordean Seniorilinjalle tuhansia puheluita viikossa

Lehdistötiedote | 04-02-2022 09:00

Nordean loppuvuonna 2021 pysyväksi toimintamalliksi vakiinnuttama erityisesti senioriasiakkaille suunnattu oma puhelinlinja on saanut erinomaisen vastaanoton ja paljon positiivista asiakaspalautetta. Linjalla on palveltu ikääntyneitä asiakkaita jo yli 150 000 kertaa ja puheluita tulee viikoittain noin 6 000. Tavoitteena on helpottaa ja madaltaa kynnystä asiointiin sellaisille henkilöille, joille puhelimitse asioiminen on ennen ollut vierasta.

Seniorilinjalle soittaminen on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi. Asiakkaan kohtaa myös aina neuvoja, joka on tietoinen senioriasiakkaiden erityistarpeista, ja osaa tarjota juuri heille sopivaa opastusta.

”Kokeilimme Seniorilinjaa viime kesästä lähtien, ja siitä tuli heti alusta asti hyvin suosittu, jolloin päädyimme vakiinnuttamaan toimintamallin. Puheluita tulee jatkuvasti enemmän, joka kertoo siitä että olemme onnistuneet viemään viestiä tälle tärkeälle kohderyhmälle eteenpäin ja palvelu on löytänyt yleisönsä. Suurin osa pankkiasioinnista hoituu kätevästi puhelimitse, ja asiakkaat ovat olleet erityisen iloisia varsinkin näin pandemian aikana mahdollisuudesta asioida juuri heidän tarpeensa tuntevan neuvojan kanssa ilman kotoa poistumista”, kertoo Nordean henkilöasiakasliiketoiminnan kehitysjohtaja Jonna Pesonen.

Apua arkisissa pankkiasioissa

Suosituimmat aiheet linjalla ovat digiasiointiin ja tunnistautumiseen liittyvä neuvonta, mutta puhelimitse hoidetaan kaikenlaisia pankkiasioita, vaikkapa maksetaan laskuja ja vastataan kortteihin liittyviin kysymyksiin.

”Yhä useampi kaipaa tukea asioinnissa digitaalisissa palveluissa – pankkitunnuksethan ovat avain moniin yhteiskunnan palveluihin. Digipalveluiden käytöllä ei kuitenkaan ole ikärajaa, moni seniori käyttää palveluita innokkaasti ja kokee niiden helpottavan arkeansa – me mielellämme rohkaisemme ja neuvomme tässä”, Pesonen kertoo.

Seniorit ovat tärkeä asiakasryhmä pankille, ja palveluita kehitetään jatkuvasti tarpeita vastaavaksi.

”Meillä on aito halu ja tahtotila tehdä palvelumme mahdollisimman helposti saavutettavaksi, ja samalla tunnistautumiseen liittyvällä neuvonnalla auttaa asiakkaita muissakin yhteiskunnan palveluissa asioimisessa. Viime vuonna lanseerasimme maksuttoman Konttori kotonasi -oppaan pankkiasioinnin tueksi, ja teemme jatkuvasti yhteistyötä muun muassa seniorijärjestöjen kanssa”, Pesonen päättää.

Seniorilinjalle asiakas pääsee soittamalla 0200 3000 ja valitsemalla numerovalikosta numeron nolla. Linjalle ei ole ikärajaa.

Lehdistötiedotteet