Nordea otetaan mukaan EURO STOXX 50 -indeksiin STOXX-indeksien koostumuksen vuotuisen tarkistuksen perusteella. EURO STOXX 50 on euroalueen keskeisten toimialasektorien johtavista yhtiöistä muodostuva indeksi, johon kuuluu vapaasti vaihdettavien osakkeiden markkina-arvolla mitattuna 50 suurinta pörssiyhtiötä euroalueella. Nordea on indeksissä kolmanneksi suurin pankki. Indeksiin pääsy osoittaa, että Nordea on toteuttanut vuonna 2019 julkistamaansa strategiaa onnistuneesti ja taloudellinen tulos on parantunut merkittävästi. Nämä tekijät ovat tukeneet osakekurssin vahvaa nousua.
Vuodesta 2019 lähtien Nordea on luonut huomattavaa arvoa osakkeenomistajille toteuttamalla uudistettua Pohjoismaisiin markkinoihin keskittyvää strategiaa. Taloudellinen tulos ja kannattavuus ovat parantuneet merkittävästi ja pankin riskejä on vähennetty. Olemme asettaneet selkeät tavoitteet ja keskittyneet erinomaisten asiakaskokemusten luomiseen, tuottojen kasvattamiseen ja toiminnan tehokkuuden optimointiin. Vuonna 2019 asetettujen tavoitteiden ja painopistealueiden saavuttamista ovat tukeneet entistä yksinkertaisempi organisaatiorakenne ja selkeämmät roolit, velvollisuudet ja vastuut. Parantuneet tulokset ovat näkyneet myös Nordean osakekurssissa, joka on kolmen viime vuoden aikana kehittynyt noin 65 prosenttia paremmin kuin STOXX Europe 600 Banks -indeksi. Osakkeen kokonaistuotto on ollut noin 90 prosenttia.
Helmikuun 2022 pääomamarkkinapäivässä Nordea esitteli päivitetyn liiketoimintasuunnitelman ja uuden taloudellisen tavoitteen vuodelle 2025. Vuoteen 2025 ulottuvien painopistealueidemme mukaisesti pyrimme tarjoamaan alan parhaan monikanavaisen asiakaskokemuksen, keskittymään kannattavaan kasvuun sekä tehostamaan toimintaa ja pääoman käyttöä. Nordea täyttää edelleen lupauksensa ja luo arvoa osakkeenomistajille sekä tavoittelee markkinoiden parasta tulosta ja jakaa huomattavasti pääomaa osakkeenomistajille.
”Olen iloinen nähdessäni, että Nordea on päässyt euroalueen lippulaivaindeksiin yhdessä monien muiden johtavien brändien kanssa. Tämä on merkittävä askel ja kiitos kovasta työstä, jota olemme tehneet viime vuosien aikana. Jatkossa tavoittelemme yhä parempaa taloudellista tulosta, tarjoamme alan parhaan monikanavaisen asiakaskokemuksen – ja jatkamme arvon luomista asiakkaillemme, osakkeenomistajillemme ja koko yhteiskunnalle”, konsernijohtaja Frank Vang-Jensen sanoo.
EURO STOXX 50:tä käytetään myös monenlaisten sijoitustuotteiden vertailuindeksinä. Näitä tuotteita ovat esimerkiksi ETF-rahastot, futuurit, optiot ja muut sijoitustuotteet ympäri maailmaa. Indeksiin pääsy saattaa siten parantaa Nordean osakkeen likviditeettiä.
Lisätietoja:
Matti Ahokas, sijoittajasuhteet, 09 5300 8011
Konserniviestintä, 010 416 8023 tai press [at] nordea.com
Nordea on yleispankki, joka on koko 200-vuotisen historiansa ajan tukenut Pohjoismaiden talouksia ja niiden kasvua. Autamme toteuttamaan unelmia ja arjen toiveita sekä edistämme yhteistä hyvää. Autamme joka päivä asiakkaitamme suunnittelemaan talouttaan, tarjoamme alan parhaan monikanavaisen asiakaskokemuksen ja edistämme kestävää muutosta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää meistä osoitteessa nordea.com.