Sorry...

This page does not exist in your language. You will be taken to a related page.

Stay on this page | Continue

Nuoret sijoittajat ovat löytäneet osakesäästötilin – naiset edelleen vähemmistössä

Lehdistötiedote | 29-09-2022 08:00

Erityisesti nuoret ovat löytäneet osakesäästötilin, sillä suurin ikäryhmä Nordean osakesäästötiliasiakkaista ovat 25-34 -vuotiaat sijoittajat. Osakesäästötili on houkuttanut myös lisää naisia osakesijoittamisen pariin, mutta yhä edelleen valtaosa niihin sijoittavista on miehiä. Suosituimmat osakkeet ovat kaikille suomalaisille tuttuja yhtiöitä, mutta hajautusta ei ole otettu aina riittävästi huomioon.

Nordean asiakkaille osakesäästötili tuli ennakkotilaukseen jo lähes kolme vuotta sitten loppuvuonna 2019, ja ensimmäiset tilit avattiin käyttöön 1. tammikuuta 2020. Osakesäästötili sopii kaikille sijoittajille, jotka ovat kiinnostuneita sijoittamaan suoriin osakkeisiin. Monelle osakesäästötilisijoittajalle on tärkeää sijoittaa kotimaisiin osinko-osakkeisiin sekä uudelleen sijoittaa osingot ja myynneistä saadut varat.

”Osakesäästötilin lanseerauksen tärkeimpänä saavutuksena on ollut suomalaisten lisääntynyt kiinnostus säästämistä ja sijoittamista kohtaan. Tämä on näkynyt meillä Nordeassa hyvin konkreettisesti erityisesti nuorten sijoittajien ja naissijoittajien lisääntymisenä. Valtaosa sopimuksista avataan digitaalisissa kanavissa”, kertoo Nordean toimipaikanjohtaja Sami Hämäläinen.

Naisia osakesäästötilin hyödyntäjäksi toivottaisiin vielä lisää. Nordean osakesäästötiliasiakkaista 68 prosenttia on miehiä ja 32 prosenttia naisia. Tyypillinen salkku Nordeassa on suuruudeltaan 12 000 euroa. Maksimisijoitus on 50 000 euroa.

Erityisen hyvin osakesäästötili sopii heille, jotka haluavat sijoittaa pitkäjänteisesti, mutta myös käydä aktiivisesti kauppaa.

”Luonnehtisin osakesäästötilin olevan kuitenkin enemmänkin osa sijoittajan työkalupakkia eikä niinkään ainut pääasiallinen työkalu. Pitkäjänteinen osakesäästäminen nousee arvoonsa, kun korkoa korolle -ilmiön tehokkaasta hyödyntämisestä tulee mahdollista”, Hämäläinen sanoo.

Tutut yhtiöt mukana – hajautus tärkeää

Nordeassa on huomattu, että moni tili jää myös avaamisen jälkeen tyhjäksi tai vähälle käytölle.

”Tämä ehkä kielii siitä, että meillä Suomessa on paljon sijoittamisesta kiinnostuneita, mutta osaaminen ja tietämys sijoittamisesta suorilla osakkeilla voivat vielä arveluttaa”, Hämäläinen arvelee.

Tyypillisellä osakesäästötilillä on vain 1-4 eri osaketta, ja suurimmalla osalla asiakkaista on tilillä alle yhdeksän eri osaketta. Suosituimmat sijoituskohteet ovat suomalaisille hyvin tutut Sampo, Nordea, Fortum, Finnair, Nokia, Kone, Wärtsilä ja Neste.

”Toivottavasti jatkossa tulee mahdollisuus, että osakesäästötilille voisi kenties lisätä rahastoja tai pörssinoteerattuja rahastoja eli ETF:iä. Näin saisi myös helposti pienennettyä riskiä siitä, että yksittäisen yrityksen epäonnistumiset painavat sijoitusten arvoja suhteettoman paljon ja samalla parannettua todennäköisyyttä sijoitustoiminnan tavoitteiden saavuttamiselle”, Hämäläinen toivoo.

Lisätietoja:

Nordea, viestintä, media [at] nordea.fi (media[at]nordea[dot]fi), 09 4245 1006

Lehdistötiedotteet