Beklager...

Siden findes desværre ikke på dansk

Bliv på siden | Fortsæt til en relateret side på dansk

Nordean hallitus päätti luovuttaa yhtiön omia osakkeita muuttuvia palkkioita koskevien ohjelmien perusteella

Pörssitiedotteet | 23-03-2023 11:30

Nordea Bank Oyj
Pörssitiedote – Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
23. maaliskuuta 2023 klo 11.30 Suomen aikaa

Nordea Bank Oyj:n (Nordea) hallitus on tänään päättänyt luovuttaa yhtiön omia osakkeita osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla Nordean muuttuvia palkkioita koskevien sääntöjen perusteella. Päätös pohjautuu valtuutukseen, jonka hallitus sai vuoden 2022 varsinaisessa yhtiökokouksessa.

Osakeannissa luovutetaan maksutta enintään 1 500 000 Nordean hallussa olevaa omaa osaketta muuttuvia palkkioita koskevien ohjelmien piiriin kuuluville ohjelmien ehtojen ja sääntelyn edellyttämien vaatimusten mukaisesti. Näin täytetään Nordean sitoumukset maksaa osa muuttuvista palkkioista osakkeina. Luovutettaviin osakkeisiin sovelletaan odotusaikaa soveltuvan sääntelyn mukaisesti.

Osakkeet luovutetaan arviolta aikaisintaan 4. huhtikuuta 2023 yhdessä tai useammassa erässä.

Lisätietoja:

Matti Ahokas, sijoittajasuhteet, 09 5300 8011
Konserniviestintä, 010 416 8023 tai press [at] nordea.com

Tässä pörssitiedotteessa annetut tiedot on annettu julkistettavaksi yllä mainittujen tahojen välityksellä 23. maaliskuuta 2023 kello 11.30 Suomen aikaa.




Nordea on yleispankki, joka on koko 200-vuotisen historiansa ajan tukenut Pohjoismaiden talouksia ja niiden kasvua. Autamme toteuttamaan unelmia ja arjen toiveita sekä edistämme yhteistä hyvää. Autamme joka päivä asiakkaitamme suunnittelemaan talouttaan, tarjoamme alan parhaan monikanavaisen asiakaskokemuksen ja edistämme kestävää muutosta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää meistä osoitteessa nordea.com.