Beklager...

Siden findes desværre ikke på dansk

Bliv på siden | Fortsæt til en relateret side på dansk
Economic Outlook 2 2023

Nordean talousennuste: Suomen talous on haavoittuva korkojen nousulle

Lehdistötiedote | 09-05-2023 10:00

Nordea pitää Suomen kasvuennusteensa ennallaan ja odottaa BKT:n kasvavan tänä vuonna 0,0 prosenttia ja ensi vuonna 1,0 prosenttia. Korkojen nousu heikentää Suomen talousnäkymiä, eikä nopeaa helpotusta ole näköpiirissä, sillä EKP joutuu jatkamaan rahapolitiikan kiristämistä. Samalla taantumariskit väistämättä kasvavat. 

Kasvunäkymät ovat edelleen heikot monessa länsimaassa, sillä inflaatiopaineet ovat pysyneet kovina ja keskuspankit jatkavat rahapolitiikan kiristämistä. Erityisesti euroalueen tilanne on haastava, sillä samaan aikaan kun talouskasvu on jo hyvin heikkoa, palkankorotukset ovat kiihtyneet monessa maassa ennätystasolle. Näin ollen kustannuspaineet varsinkin palvelusektorilla jatkuvat ja inflaatiotavoitteen saavuttamiseen on yhä reippaasti matkaa. 

”Yksi suurimmista riskiskenaarioista on edelleen se, että keskuspankit ylimitoittavat epävarmassa tilanteessa rahapolitiikan kiristystarpeet ja taloudet ajautuvat taantumaan”, Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu kertoo.

Maailmantaloudessa on kuitenkin myös valopilkkuja.

”Kiinan talous on hyötynyt koronapolitiikan täyskäännöksestä ja maan kotimainen palvelusektori on juuri nyt vahvassa vedossa. Tämä säteilee kuitenkin heikosti maailmankauppaan ja maailman teollisuusketjuihin, joiden näkymät pysyvät tiukentuvien rahoitusolosuhteiden seurauksena laimeina”, Koivu ennakoi.

Korkojen nousu syö Suomen talouskasvun

Suomen talouden näkymät ovat tälle vuodelle edelleen haastavat, vaikka alkuvuonna talousluvut yllättivätkin positiivisesti. Kotitalouksien ostovoiman merkittävä heikentyminen korkean inflaation ja nousseiden korkojen ajamana on vähentänyt yksityistä kulutusta. Suomessa korkojen nousu välittyykin kotitalouksille erityisen nopeasti lyhyisiin viitekorkoihin sidottujen asuntolainojen kautta.

Kotitaloudet ovat kuitenkin kompensoineet heikentynyttä ostovoimaa purkamalla koronavuosina kertyneitä säästöjä.

”Kuluttajien ostovoima alkaa parantua loppuvuonna, kun energiahintojen lasku ja aiempaa korkeammat palkankorotukset taittavat inflaatiota. Korkeat korot pitävät yksityisen kulutuksen kuitenkin heikkona koko tämän vuoden”, Nordean ekonomisti Juho Kostiainen sanoo.

Länsimaiden korkojen nousu heijastuu myös Suomen vientiin. Teollisuuden tilauskanta on alkanut supistua vaisun globaalin investointikysynnän takia. Suomen viennin odotetaankin supistuvan tänä vuonna. Olkiluodon uuden ydinvoimalaitoksen valmistuminen ja mittava tuulivoimarakentaminen kasvattavat kotimaista sähköntuotantoa, jolloin tuontisähkön tarve vähenee ja Suomen vaihtotase paranee.

Puhtaan energian tuomat uudet investointimahdollisuudet piristävät talouden pidemmän aikavälin näkymiä, mutta eivät käännä kokonaisinvestointeja kasvuun vielä tämän vuoden aikana.

Heikko asuntokysyntä hyydyttää rakentamisen

Asuntokauppa on pysytellyt vaisuna viime vuoden lopulta lähtien. Nousseet korot, asuntohintojen lasku sekä muiden asumiskulujen nousu ovat saaneet ihmiset harkitsemaan asunnon ostoa aiempaa pidempään. Asuntosijoittajien kiinnostuksen vähentyminen näkyy erityisesti pienten asuntojen kohdalla heikkona kysyntänä ja suurempia asuntoja voimakkaampana hintojen laskuna.

”Asuntomarkkinan hyytyminen hidastaa asuinrakentamista selvästi. Tänä vuonna valmistuu vielä paljon asuntoja, mutta uudet aloitukset ovat jäissä, mikä näkyy vähäisenä asuinrakentamisena pitkälle ensi vuoteen. Asuntohinnoissa suurin lasku on kuitenkin jo takanapäin”, arvioi Kostiainen.

Lue koko talousennuste täältä

Lisätietoja:

Tuuli Koivu, pääekonomisti p. 0400 655 967
Juho Kostiainen, ekonomisti p. 040 7098 531
Nordean viestintä, media [at] nordea.fi, p. 09 4245 1006



Nordea on yleispankki, joka on koko 200-vuotisen historiansa ajan tukenut Pohjoismaiden talouksia ja niiden kasvua. Autamme toteuttamaan unelmia ja arjen toiveita sekä edistämme yhteistä hyvää. Autamme joka päivä asiakkaitamme suunnittelemaan talouttaan, tarjoamme alan parhaan monikanavaisen asiakaskokemuksen ja edistämme kestävää muutosta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää meistä osoitteessa nordea.com.

Economic Outlook
Lehdistötiedotteet