Sorry...

This page does not exist in your language. You will be taken to a related page.

Stay on this page | Continue

Nordean kyselytutkimus: Suomalaisten kesälomabudjetissa nousua -yli puolet lomailee vain kotimaassa

Lehdistötiedote | 12-06-2025 07:00

Nordean teettämän kyselyn mukaan suomalaiset käyttävät kesälomaansa tänä vuonna keskimäärin 1 178 euroa kotitaloutta kohden, mikä on lähes 15 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Yli puolet suomalaisista suunnittelee matkustavansa vain kotimaassa ja yhä suurempi osa kertoo välttelevänsä tiettyjä alueita ulkomailla turvallisuusuhkien vuoksi.

Enemmistö suomalaisista kotitalouksista (60 prosenttia) kertoo käyttävänsä kesälomaansa enintään 1 000 euroa, selviää Nordean perinteisestä Kesälomabudjetti-kyselytutkimuksesta. Yleisin budjettiarvio sijoittuu välille 501–1000 euroa, laskennallisen keskiarvon 1 178 euroa ollessa korkeampi kuin viime vuoden 1 032 euroa.

Lapsiperheet ja pääkaupunkiseudulla asuvat suunnittelevat keskimääräistä kalliimpia lomia. Lapsiperheistä 20 prosenttia arvioi käyttävänsä yli 2000 euroa kesälomaan.

”Kotitalouksien taloustilanne on jatkanut paranemistaan, kun epävarmuus pienenee inflaation hidastumisen ja korkotason laskun myötä. Uskon, että ostovoiman piristyminen tulee näkymään jatkossa entistä selvemmin lomasuunnitelmissa, samaan aikaan kun saamme koko maan taloudesta piristymisen merkkejä”, arvioi Nordean Suomen henkilöasiakkaista vastaava johtaja Jani Eloranta.

Ulkomaille suuntaavat painottavat valinnoissaan turvallisuutta ja vastuullisuutta  

Valtaosa suomalaisista (70 prosenttia) suunnittelee kotimaanmatkailua ja reilu puolet (52 prosenttia) aikoo matkustaa ainoastaan kotimaassa. Ulkomaille suuntaa kesällä 2025 hieman enemmän lomailijoita (27%) kuin vuotta aiemmin.

Sotilaalliset konfliktit ja turvallisuusuhat vaikuttavat enenemissä määrin ulkomaille suuntaavien matkasuunnitelmiin. Tänä vuonna 45 prosenttia kertoo välttelevänsä tiettyjä alueita, kun vastaava osuus viime vuonna oli 38 prosenttia.

Oma turvallisuus on keskeinen kriteeri ulkomaan lomakohteen valinnassa, tutkimuksesta selviää. Vastuullinen matkailu näkyy erityisesti ihmisoikeuksiin liittyvinä kohdevalintoina, ylikuormittuneiden alueiden välttelynä ja kestävänä liikkumisena.

”Suomalaisten vastuullisuus näkyy kulutusvalinnoissa ja olen iloinen, että ilmastoon ja ihmisoikeuksiin liittyvät harkinnat ovat myös entistä merkittävämpi pohdinta lomasuunnitelmissa”, Eloranta sanoo.

Kustannusten nousun vaikutus laskussa

Suomalaisista 76 prosenttia kokee, ettei kustannustason nousu ole vaikuttanut merkittävästi lomarahoitukseen. Enemmän kuin puolet (55 prosenttia) kuitenkin tunnistaa jonkinlaisen vaikutuksen mutta trendi on ollut laskusuuntainen nyt kolme peräkkäistä vuotta.

Suomalaiset rahoittavat lomansa pääosin palkkatuloilla ja säästöillä. Luottokortin käyttö on hienoisessa kasvussa, mutta kulutusluottojen käyttö on edelleen vähäistä. Säästöjen rooli on ollut lievässä, mutta trendinomaisessa laskussa huippuvuodesta 2022.

Kyselytutkimuksen Nordealle toteutti Kantar Finland internetpaneelissa 19.-26.5.2025 ja siihen vastasi 1 005 18–79-vuotiasta suomalaista. 95 %:n virhemarginaali 1000 hengen kyselyssä on vastauksesta riippuen ±1,4-3,1 %. 

Documents

Lehdistötiedotteet