janvongerich

Blogi: Karmivat koronnostot

Jan von Gerich

21-01-2022 11:55

Fed on aloittamassa rahapolitiikan kiristämisen huomattavien inflaatiohuolten keskellä. Historian valossa osakemarkkinatkin kestävät kyllä korkeampia korkoja, eikä korkonäkymän uudelleenhinnoittelu ole vielä suuremmin romuttanut tunnelmia.

Kaikki tietävät, että keskuspankkien poikkeukselliset rahapoliittiset toimet ovat auttaneet puskemaan osakekurssit uusiin huippuihin ja nostaneet arvostukset pilviin monessa tapauksessa. Olisikin houkuttelevaa todeta, että rahapolitiikan nyt alkaessa kiristyä myös osakekursseista pitäisi ottaa ilma pois. Näkymä ei kuitenkaan lainkaan ole näin suoraviivainen.

Historiassa rahapolitiikan kiristämisen aloittaminen ei ole suinkaan yleensä syössyt osakekursseja mihinkään huimaan laskukierteeseen. Toki rahapolitiikan kiristämisen aloittaminen nostaa aina pintaan huolia, mikä näkyy usein myös kasvaneena epävarmuutena osakemarkkinoilla. Viimeisen 30 vuoden aikana osakekursseissa on kuitenkin tyypillisesti nähty vain pieni notkahdus Fedin koronnostosyklin alkamisen tienoilla, ja nousu on jatkunut myöhemmin. Haasteet ovat usein kasvaneet vasta koronnostosyklin edettyä ja rahapolitiikan jo muututtua huomattavasti kireämmäksi.

Tässäkin suhdanteessa on hyvä huomata, että korkomarkkinat ovat jo hinnoitelleet keskuspankkinäkymät uusiksi. Kun vuoden 2020 puolivälin tienoilla markkinoilla odotettiin lyhyiden Yhdysvaltojen korkojen pysyvän nollan tuntumassa vuosikausia, nyt Fedin hinnoitellaan jo käytännössä nostavan ohjauskorkoaan neljä kertaa tänä vuonna (yhteensä prosenttiyksikön) ja lisää sen jälkeen.

USA:n inflaatiotilanteen huomioiden Fed joutunee kiristämään rahapolitiikkaansa vielä nykyhinnoittelua enemmän lähivuosina, mutta jo nyt nähty uudelleenhinnoittelu on ollut huomattava, eikä se ole onnistunut romuttamaan osakemarkkinoiden tunnelmia merkittävästi. Toki osakemarkkinat ovat laskeneet huipuistaan ja esimerkiksi koroille herkemmät osakkeet, kuten teknologiasektori, ovat olleet suuremmassa paineessa. Laajempi Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden tunnelmia kuvaava S&P 500 -indeksi on kuitenkin tullut alas ennätyslukemistaan vain n. 7% ja on edelleen yli 15% vuotta aiempaa tasoa korkeammalla.

Historia ei tietenkään ole tae tulevasta, ja korkonäkymiinkin liittyy edelleen huomattavaa epävarmuutta. USA:n talouden inflaatiopaineet huomioiden markkinoiden nykynäkemys siitä, että Fed onnistuu painamaan inflaation takaisin maltillisemmille tasoille suhteellisin rajallisin koronnostoin osoittautunee liian ruusuiseksi. Pidemmät reaalikorot (eli nimelliskorko miinus inflaatio-odotus) ovat edelleen tukevasti pakkasella, eivätkä laajemmat rahoitusolosuhteet ole kiristyneet vielä merkittävästi. Lisäksi historiaan nähden korkeat arvostustasot etenkin Yhdysvalloissa jättävät osamarkkinat haavoittuvaisiksi tunnelmien muutoksille.

Yleensä kuva rahapolitiikan kiristämistarpeesta tarkentuu koronnostosyklin edetessä, niin todennäköisesti tälläkin kertaa. Osakemarkkinoidenkin huolet todennäköisesti kasvavat toden teolla vasta rahapolitiikan kiristyessä ja noususuhdanteen vanhetessa. Fed ei näytä tällä hetkellä halukkaalta painamaan ainakaan jarrua nopeasti pohjaan, ja historiaan verrattuna tälle vuodelle hinnoitellut koronnostot näyttävät vielä maltillisilta.

Rahapolitiikan suunnanmuutos on toki jo lisännyt epävarmuutta myös osakemarkkinanäkymiin, ja suurempi heilahtelu hinnoissa myös jatkossa on todennäköistä. Rahapolitiikan kiristämisen ensiaskeleet tuskin kuitenkaan masentavat markkinatunnelmia pysyvämmin. Suuremmat haasteet ovatkin vasta hieman pidemmällä tulevaisuudessa.  

Fedin koronnostojen alkaminen harvoin romuttanut osakemarkkinoita

 

Korkomarkkinanäkymät uudelleenhinnoiteltu jo huomattavasti ilman sen suurempaa vaikutusta osakemarkkinoille

 

Talouden ilmiöiden takana

Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.

Blogi
Markkinat ja sijoittaminen
Analyysit

Lue lisää