30-06-2022 09:52

Ilmastotekoja Taimiteolla uutta metsää istuttaen

Kesäkuun alussa Virroilla Tuuranevan metsäalueella kävi vilske. Kyseessä oli 4H-järjestön Taimiteko, jossa kymmenet nuoret istuttivat taimia. 4H-yrittäjä Ronja Saarinen oli yksi nuorista, joka osallistui taimien istuttamiseen jo toista vuotta peräkkäin.
Ronja Saarinen
Kuvassa 4H-yrittäjä Ronja Saarinen. Kuvaaja: Tiina Rinne.

Virroilla asuva, juuri peruskoulunsa päättänyt 16-vuotias Ronja, on ollut 4H-järjestön toiminnassa mukana viime vuodesta lähtien. Ronjalla on oma 4H-yritys, jonka kautta hän haki Taimitekoon. Ronjan mielestä Taimiteko on tärkeä hanke, koska sen avulla kuka tahansa nuori saa töitä riippumatta aiemmasta kokemuksesta tai vaikkapa koulutaustasta. Työnteon kautta nuori oppii, että rahan eteen pitää oikeasti tehdä töitä. Taimiteon avulla nuoret myös ymmärtävät, kuinka jokainen voi tehdä jotain luonnon hyvinvoinnin eteen.

- Lähdin mukaan Taimitekoon, koska se on mielestäni tärkeä teko. Löysin kuvia ja tietoa Taimiteosta viime vuonna Instagramista ja homma näytti kivalta, joten päätin hakea mukaan. Työ oli sen verran kivaa, että hain myös tänä vuonna mukaan, vaikka minulla on myös muita kesätöitä, kertoo Ronja.

Ronja tykkää olla luonnossa ja Taimiteon myötä hän pääsi itse rakentamaan uutta metsää. Perheen mökki sijaitsee metsän keskellä, jonne Ronja mielellään menee kuuntelemaan hiljaisuutta ja rauhoittumaan pois arjen hälinästä.

- Taimiteolla pystyin vaikuttamaan Suomen luontoon. Sain olla kolme päivää luonnossa, omassa rauhassa ja samalla istuttaa uutta metsää. Istuttamistyö on hyvin itsenäistä hommaa, mutta ympärillä on kuitenkin paljon kavereita, joiden kanssa voi jutella tai kysyä neuvoja. Jos Taimiteko kiinnostaa, niin kannattaa rohkeasti olla yhteydessä 4H-yhdistykseen ja laittaa ensi vuonna hakemus sisään, Ronja kannustaa.

 

Taimiteolla pystyin vaikuttamaan Suomen luontoon. Sain olla kolme päivää luonnossa, omassa rauhassa ja samalla istuttaa uutta metsää.

Ronja Saarinen, 4H-yrittäjä

Taimiteon tarkoituksena on lisätä hiilinieluja Suomeen, joiden avulla kompensoidaan niin yritystoiminnasta kuin yksityishenkilöiden arjesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä. Nordea-metsä sijaitsee Virroilla Tuuranevalla turvetuotannosta poistuneella maa-alueella.

- Haluamme Nordeassa tukea tätä tärkeää hanketta. Meillä on oma Nordea-metsä, johon istutetaan tänä kesänä 10 000 taimea eli noin viisi hehtaaria uutta metsää. Metsäalueen omistaa Suomen 4H-liitto, jolla on metsästä hoitovastuu. Taimet istutti viisi Virtain 4H-yrittäjää, kertoo Nordean yhteiskuntavastuuhankkeista vastaava Anni Ylismäki ja jatkaa:

- Olemme toista vuotta Taimiteossa mukana. Pienilläkin valinnoilla ja teoilla on merkitystä kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen. Haluamme sen yhdessä nuorten ja 4H-järjestön kanssa osoittaa. Yhteiskuntavastuutoimintamme ytimenä on yrittäjyys ja strategiamme yksi tärkein painopiste on vastuullisuus. Taimiteko vastaa juuri näiden asioiden edistämiseen.

Sen lisäksi, että huomioimme vastuullisuusasiat liiketoiminnassa, olemme jo pitkään tehneet Nordeassa laajempaa vastuullisuustyötä.

Anni Ylismäki, Yhteiskuntavastuuhankkeista vastaava, Nordea

 

Nordean pitkän aikavälin tavoitteena on olla nollapäästöinen pankki vuoteen 2050 mennessä. Sen eteen teemme töitä joka päivä asiakaskohtaamisissa varmistamalla, että asiakkaamme ovat tietoisia esimerkiksi vastuullisista säästämisen ja rahoittamisen ratkaisuista.

- Sen lisäksi, että huomioimme vastuullisuusasiat liiketoiminnassa, olemme jo pitkään tehneet Nordeassa laajempaa vastuullisuustyötä. Taloustaitojen opettaminen ja yrittäjyyden tukeminen ohjaavat toimintaamme ja olemme mukana hankkeissa, jotka tukevat näitä aiheita. Kohtaamme vuosittain omissa ja yhteistyökumppaneittemme hankkeissa yli 100 000 lasta ja nuorta, Anni kertoo.

 

Taimiteko tarkoittaa konkreettista tekoa, jonka tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta. Se voi olla esimerkiksi muutaman taimen istuttamista tai yrityksen koko vuoden hiilidioksidipäästöjen kompensoimista. Kesäkuussa 4H-nuoret istuttavat yhteensä 210 000 tainta mikä tekee yli 105 hehtaaria uutta metsää.

(Tietolähde: taimiteko.fi)

Yrittäjyys
Vastuullisuus