Kåskan bisnesidean ytimessä sosiaalinen vastuu
Kåska Drinksin perustajat Fred Karlsson ja Eetu Topo tutkailivat juoma-alaa muutama vuosi sitten ja pohtivat, miten voisivat vastata juomakulttuurissa tapahtuvaan muutokseen tuoda markkinoille uudenlaisia matala-alkoholisia tuotteita. Molemmilla oli kokemusta juoma-alalta entuudestaan.
"Olemme molemmat tehneet töitä juomien parissa. Tapasimme Fiskarssissa Ägräs Distillery-nimisessä tislaamossa. Siellä pyöriteltiin monenlaisia ideoita. Sen lisäksi, että työskentelen juoma-alalla, olen aina tykännyt kovasti hyvistä juomista, vaikkakin minulla on surkea viinapää", Eetu kertoo.
Idea tulevaisuuden alkoholituotteista lähti jalostumaan vuonna 2018 ja ensimmäinen tuote Kåska Casual Spirit näki päivänvalon myöhemmin 2020. Tällä ginityyppisellä matala-alkoholisella tuotteella oli tarkoitus tuoda markkinoille ajatus siitä, miltä tulevaisuuden alkoholi näyttää.
"Tiesimme, että markkina kasvaa tosi nopeasti, mutta on silti äärimmäisen niche. Varsinkin matala-alkoholiset kirkkaat tisleet, kuten meidän ensimmäinen tuote. Meillä on koko ajan ollut selkeä näkemys, mihin olemme menossa, mutta samalla tiedostettu se tosiasia, että läpilyönnissä voi kestää hetken aikaa", Eetu toteaa.
Meillä on koko ajan ollut selkeä näkemys, mihin olemme menossa, mutta samalla tiedostettu se tosiasia, että läpilyönnissä voi kestää hetken aikaa.
Kimpassa alan toimijoiden kanssa
Koska markkina Suomessa on pieni ja alalla monta taitavaa peluria, ajatus yhdessä tekemisestä kilpailemisen sijaan tuntui oikealta ratkaisulta.
"Ollaan tehty kaikki meidän tuotteet yhdessä suomalaisten toimijoiden kanssa. Välillä myös niin, että on ollut useampi pientoimija mukana. Meillä on tällä hetkellä seitsemän tuotetta markkinoilla, suurin osa Suomessa, mutta myös ulkomailla. Teemme jatkuvasti analyysia markkinasta ja testaamme eri vaihtoehtoja, esimerkiksi verkkokaupan avulla. Tuotteet on kehitetty alusta alkaen toimimaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin", Eetu kertoo.
Nordea Startup & Growth -yksikön Laura Kaunisto on seurannut Kåskan kehittymistä koko matkan.
"Alusta saakka olen aistinut, että Kåskassa on hyvä tekemisen meininki päällä. Meillä on ollut avoin ja luottamuksellinen suhde, ja olemme pohtineet yhdessä tulevaisuuden näkymiä ja miten pankkina voimme tukea kasvussa", Laura kertoo.
Matkalla juomabrändistä elämysyritykseksi
Kansainvälistyminen odottaa vielä omaa hetkeään. Yritys lanseerasi ensimmäisen tuotteensa koronavuonna ja viime vuodet olivat toiminnan laajentumiselle haastavaa aikaa.
"Meidän ajatus on koko ajan ollut perustaa elämysyritys juomien ympärille, luoda kokemuksia ja omistaa ne. Mutta yleisesti haluna on, että sosiaaliset kohtaamiset olisivat mahdollisimman inhimillisiä, mukavia ja rentoja, ja tähän ajatteluun perinteisiä miedommat ja alkoholittomat juomat sopivat mainiosti. Tavoitteenamme on myös jonain päivänä olla juoma-alan suurin impaktiyritys. Seuraavina steppeinä on laajentaa yritys- ja tapahtumamyyntiä sekä perustaa oma tuotantolaitos ja elämyskeskus", Eetu visioi.
Elämyksellisyys näkyy jo nyt Kåskan toiminnassa, sillä yritys tekee puolet liikevaihdostaan elämysmyynnistä.
"Kun pahimmasta korona-ajasta selvittiin, huomasimme nopeasti, miten kysyttyjä laadukkaat ja kotimaiset matala-alkoholiset ja alkoholittomat tuotteet ovat, etenkin yritysjuhlien ja -tilaisuuksien yhteydessä. Hyvät drinkit pitävät tapahtumavieraat tyytyväisinä, ja kun alkoholia kuluu vähemmän niin tunnelma pysyy rauhallisempana ja vastuullisempana. Olemme toteuttaneet valtavasti erilaisia tapahtumatarjoiluja aina kymmenen hengen drinkkikoulutuksista tuhannen vieraan asiakastilaisuuksiin, ja satsaamme nyt tämän toiminnan laajentamiseen", Eetu kertoo.
Me haluttiin perustaa yritys, joka saa aikaan positiivista vaikutusta. Impaktitekeminen muodostui heti kiinteäksi osaksi yrityksen olemassaolon tarkoitusta.
Vastuullisuus istuu Kåskan ytimessä
Kåskan olemassaolo perustuu vastuulliseen liiketoimintaan. Eetu ja Fred tähtäsivät jo yritystä perustaessaan tulevaisuuden markkinaan.
"Me haluttiin perustaa yritys, joka saa aikaan positiivista vaikutusta. Impaktitekeminen muodostui heti kiinteäksi osaksi yrityksen olemassaolon tarkoitusta. Esimerkiksi ensimmäisen tuotteemme, Kåska Casual Spiritin myyntikatteesta lahjoitetaan 15% yksinäisyys- ja ystävyystyötä tekevien järjestöjen tukemiseen. Huomioimme tuotantoketjuissa osatyökykyisten työllistymismahdollisuuksia ja yhteisötoiminnan tukemista. Toimimme sosiaalisten tuotteiden parissa, haluamme saada ihmisiä kohtaamaan toisiaan hyvien juomien äärellä, ja samalla mahdollistaa uusia positiivisia kohtaamisia impaktitoiminnan kautta. Teemme tiivistä yhteistyötä sellaisten organisaatioiden kanssa, jotka toimivat yksinäisyyden vähentämisen ja ystävyystyön ympärillä", Eetu kertoo.
Kåskan suhde ympäristöön tulee ajatuksesta toimia eco-smartisti.
"Tuotteiden ympäristövaikutusta halutaan minimoida aina kun se on mahdollista, pyrimme tekemään meidän kaikki valinnat niin, että ne jättävät mahdollisimman pienen vaikutuksen ympäristöön. Käytämme esimerkiksi mahdollisimman vähän lasia meidän pulloissa, kaikki pakkaukset on suunniteltu mahdollisimman tehokkaiksi logistiikassa jotta vältetään kuljetuspäästöjä ja pakkauksissa on hyödynnetty sivuvirtajätteestä tehtyjä biohajoavia elementtejä. Teemme myös esimerkiksi tiivistealkoholeja, joiden avulla saa tehtyä valtavan määrän matala-alkoholisia juomia pienestä nestemäärästä, näin vältetään kuljettamasta turhaan vettä ympäri maailmaa. Yksi keskeinen syy oman tuotantolaitoshankkeen taustalla on myös se, että saamme paremman kontrollin materiaalihankinnoista ja hävikistä sekä pystymme siten parantamaan tuotannon ekologisuutta", toteaa Eetu.
Haluaisitko tietää lisää Kåskan tapahtumakonseptista? Tutustu Kåska Drinksin sivuihin (englanniksi).
Miten pääset alkuun yrityksesi vastuullisuustyössä?
Aktiivinen vastuullisuustyö voi avata yrityksellesi uusia mahdollisuuksia erottautua kilpailijoista. Vastuullisuusasiat ovat yhä tärkeämpiä kaikille yrityksesi sidosryhmille, sillä kuluttajien ja sidosryhmien odotukset vastuullisuuden suhteen ovat kasvaneet. Olemme koostaneet viiden askeleen oppaan, joilla pääset alkuun yrityksesi vastuullisuustyössä.