Beklager...

Denne siden findes ikke på norsk

Bli værende på denne siden | Fortsett til en lignende side på norsk

28-12-2022 10:00

Kasvumatka nollasta sataan miljoonaan euroa

Vuosituhannen alussa Minna Åman-Toivio ihmetteli Arabiemiraateissa asuessaan terveydenhuollon tuotevalikoiman jakelukanavien pirstaleisuutta maailmalla. Havainnosta syntyi liikeidea 2008, joka on kantanut tähän päivään saakka. Vahvan kasvun taustalla on jatkuvasti itseään ja maailmaa analysoiva rohkea yrittäjä.
A woman listening to a meeting on mobile
Kuvaaja Noora Slotte, PSV

Minna Åman-Toivio asui perheensä kanssa 2000-luvun alussa Arabiemiraateissa. Minna oli tuolloin perustamassa intialaisten ja arabisijoittajien kanssa sveitsiläislähtöistä kansainvälistä koulukonseptia, joka kattoi niin ala-, yläaste, kuin lukiotoiminnot. Aviopuoliso Tuukka Toivio työskenteli lääkärinä, jonka tehtävänä oli lennättää pienkoneella tehohoitopotilaita ympäri maailmaa. Minna ja Tuukka hämmästelivät, kuinka pirstaloitunut terveydenhuollon tuotevalikoima oli eri toimijoille. Ei ollut olemassa tukkuliiketoimintaa, joka kokoaisi tuotteet yhteen verkkokaupan muodossa. Tuotteita piti tilata eri toimijoilta maailman eri kolkista.

Vuonna 2008 Suomeen muuton jälkeen syntyi liikeidea paikkaamaan tunnistettua ongelmaa ensihoitotuotteiden saatavuuden ja jakelun suhteen. Samaisena vuonna koettiin finanssikriisi maailmalla ja tilanne monen yrittäjän kohdalla oli tukala. Minna koki, että juuri silloin oli oikea hetki hypätä yrittäjäksi ja perustaa MedKit Finland Oy, verkkokauppa terveydenhuollon tuotteille.

”Lähdimme nollasta liikkeelle yrityksen kanssa. Ei ollut logoa, nimeä tai euroja kassassa. Tämän lisäksi aloitusvuonna taantuma maailmalla oli syvä ja lähtökohta yritykselle oli hankala. Lähtötilanne kuvaa hyvin yrityksen toimintaympäristöä, me ei olla koskaan oltu ei-hankalissa tilanteissa. Alusta alkaen tavoitteena oli tehdä yrityksestä kansainvälinen toimija”, kertoo Minna.

Lähtötilanne kuvaa hyvin yrityksen toimintaympäristöä, me ei olla koskaan oltu ei-hankalissa tilanteissa.

Minna Åman-Toivio, Pamark Oy:n toimitusjohtaja

Koronavuosi oli voimakkaan kasvun vuosi

Yrityksen tuotteilla ja palveluilla on pystytty vaikuttamaan moneen kriisitilanteeseen turvaamalla terveydenhuollon tuotteiden saanti. Viimeisimpänä Minna mainitsee koko maailmaa ravistelleen koronapandemian, jonka alussa mm. kasvomaskien ja kertakäyttöhansikkaiden saatavuus oli kriittisellä tasolla.

”Tein töitä pandemia-aikana kellon ympäri. Onneksi elämäntilanteeni mahdollisti sen ja pystyin keskittymään täysin töihin. Teimme tärkeää työtä toimittamalla viruksen ehkäisyyn tarvittavia maskeja ja hansikkaita eri puolille maailmaa, mukaan lukien Suomeen. Elimme viruksen kanssa samaa rytmiä ja toimitimme tautitilanteen mukaisesti tarvittavia tuotteita asiakkaille”, Minna kertoo.

Kuvaaja Noora Slotte, PSV

Vuonna 2012 MedKit saavutti miljoonan euron liikevaihdon rajapyykin, vuonna 2018 liikevaihto oli jo 3,4 miljoonaa ja 2020 yli kuusi miljoonaa. Koronavuosi hypäytti yrityksen toiminnan aivan uudelle tasolle liikevaihdon moninkertaistuessa 32 miljoonaan euroon yhdeksässä kuukaudessa.

”Monelle yritykselle pandemia-aika oli vaikeaa aikaa ja siitä kirjoitettiin paljon mediassa. Me otimme tilanteen hallintaan, päätimme ottaa riskin ja katsoa, mihin se johtaa. Nopeat päätökset ja hyvä käsitys toimintaympäristöstä olivat onnistumisen takana. Täytyi olla valmis toimimaan kiireessä.”, Minna muistelee.

Ihmiset ja kumppaniverkosto elintärkeitä kasvun mahdollistajia

Yrityksen kasvumatkalle on mahtunut monta käännekohtaa. MedKit Finland Oy ja Pamark Oy fuusoituivat maaliskuussa 2021. Tänä päivänä tuotevalikoimasta löytyy noin 16 000 tuotetta elinkaaren kaikkiin vaiheisiin synnytyksestä aina kuolemaan saakka. Terveydenhuollon tuotteiden lisäksi tuotevalikoimasta löytyy myös horeca, puhtaudenhoidon sekä toimistotarviketuotteita. Yrityksen toiminta on alusta alkaen ollut nopeasti muuntautuvaa markkinatilanteen ja ympärillä tapahtuvien muutosten myötä. Minnan mukaan jatkuva itsensä ja yrityksen toiminnan analysointi sekä nopeat muutokset ovat olleet välttämättömiä kasvun mahdollistajia.

”Minulle ehdottomasti tärkein voimavara työssäni ovat ihmiset ja yhteistyökumppanit. Kun lähdetään nollasta ja tavoitellaan isoa kasvua, matkalle mahtuu monenlaisia ihmisiä eri osaamistaustoilla. Yrityksen kehittämiselle on kriittistä löytää oikeat ihmiset oikeisiin tehtäviin. Nordea on ollut meidän kumppanina alusta lähtien. Pandemia-ajan kasvu ei olisi ollut mahdollista ilman hyvää kumppania. Voitimme tuolloin monia tarjouskilpailuita ja toimitimme tavaraa maailmalle. Tarvitsimme nopeasti ratkaisuja tuotteiden hankintaan”, kertoo Minna ja jatkaa

”Vahva luottamus ja hyvä, nopea viestintä ovat luoneet tiiviin yhteistyön. Nordea on aina tiennyt, mitä tapahtuu ja mitä on tulossa. Tämän ansiosta reagointikyky on ollut tosi nopea, olemme yhdessä tehneet yrityksen kasvusuunnitelmaa ja meitä on haastettu matkan varrella juuri sopivasti”.

Kun lähdetään nollasta ja tavoitellaan isoa kasvua, matkalle mahtuu monenlaisia ihmisiä eri osaamistaustoilla. Yrityksen kehittämiselle on kriittistä löytää oikeat ihmiset oikeisiin tehtäviin.

Minna Åman-Toivio

Kasvun avaimet: hyvä ennakointi ja yrityskaupat

Nykyinen Pamark Oy on yrityskauppojen myötä entistä vahvempi toimija. Minna jatkaa Pamarkin toimitusjohtajana. Kasvun mahdollistamiseksi hyvä ennakointi ja yrityskaupat ovat olleet avainasemassa.

”Mitään ei ole tapahtunut sattumalta. Kaikki on ollut seuraavan kasvuvaiheen ja -tavoitteen suunnittelun tulosta. Pandemiaa ennen olin odotellut seuraavaa nytkähdystä jo vuosia ja kun korona tuli, niin tiesin heti, että tässä on meidän tilaisuus. Otimme siinä hetkessä riskin ja lähdimme täysillä tekemään”, Minna kuvaa ja jatkaa

”Yrityskaupat ovat olleet kasvun edistämisen vauhdittajia. Kahden vuoden sisällä meidät on myyty kaksi kertaa ja yhden kerran olemme ostaneet lisää kasvua (Systeema Oy). Yritysintegraatioiden tavoitteena on ollut entistä vahvempi kasvu ja parempi palvelu. Henkilöstön määrä on kasvanut voimakkaasti, toimitiloja meillä on Oulussa, Vantaalla, Joensuussa ja Kuopiossa. Tavoitteeni on ollut koko yrittäjänä toimimisen ajan kasvattaa liiketoiminta nollasta sataan miljoonaan euroon. Liikevaihtomme on tällä hetkellä noin 70 miljoonaa euroa. Vahvuuteni yhtiön johtajana on se, että olen itse lähtenyt nollasta ja kulkenut koko tien itseoppien. Ymmärrän ja tunnen bisneksen läpikotaisin, se auttaa johtamistyössä. Olen kulkenut jo vaiherikkaan matkan kasvun tiellä ja kokenut paljon kasvuyrittäjänä. Pamarkin kanssa otamme seuraavan askeleen. Haastan itseäni jatkuvasti enkä päästä itseäni helpolla. Henkilökohtainen tavoitteeni on, että jonakin päivänä riitän itselleni”.

Pamark tukee taistelua ilmastonmuutosta vastaan

Pamark Oy:n Greenline-projekti tarjoaa työkalut hiilijalanjäljen seurantaan ja johtamiseen. Sen tarkoituksena on valaista haastavaa logistiikan ja hankinnan ympäristövaikutusta.

Greenline-projekti tarjoaa yrityksille ratkaisuja hiilipäästöjen keräämiseen ja toimitusketjun hallintaan. Pamark laskee tämän avulla tuotteiden hiilijalanjälkeä, jonka myötä asiakkaat voivat päättää tilausta tehdessään, miten haluavat kompensoida tuotteen hiilijalanjälkeä.

Lue lisää Pamark Greenlinesta

 

 

Tutustu, miten Nordea voi auttaa yritystäsi kasvamaan

Tarjoamme kattavat ja monipuoliset palvelut yrityksellesi, olitpa sitten juuri perustanut yrityksesi tai olet jo toiminut yrittäjänä jonkin aikaa. Autamme sinua löytämään yrityksesi tarpeeseen sopivimmat ratkaisut.

Tutustu monipuoliseen tarjontaamme.

Yrittäjyys