Beklager...

Denne siden findes ikke på norsk

Bli værende på denne siden | Fortsett til en lignende side på norsk

Miltä näyttää sijoitusvuosi 2023?

Hertta Alava

21-12-2022 08:29

Sijoitusvuosi 2023 on alkamassa epävarmoissa tunnelmissa. Keskuspankit uhkaavat jatkaa koronnostoja, inflaatio nakertaa kuluttajien ostovoimaa, energiapula jatkuu ja talouskasvu hidastuu. Toisaalta valonpilkahduksiakin näkyy. Inflaatiohuippu on jo takanapäin, työllisyys on yhä korkealla ja koronarajoituksia kevennetään vihdoin Kiinassakin. Lisäksi osake- ja korkosijoitusten tuottonäkymät ovat parantuneet kautta linjan arvostuskertoimien laskun ja korkotason nousun myötä.

Maailmantalouden kasvun ennustetaan hidastuvan tuntuvasti vuonna 2023. Tämän hetken ennusteiden valossa varsinaista mahalaskua ei kuitenkaan ole luvassa. Yhdysvaltojen odotetaan välttävän taantuman, ja talouskasvun pysyvän niukasti plussan puolella. Euroopassa taantumariskit ovat suuremmat, mutta pahimmat pelot eivät näytä toteutuvan täälläkään. Maailman toiseksi suurimman talouden eli Kiinan kasvu voi yllättää positiivisesti, mikäli Kiina palaa pandemia-ajasta normaaliin jo alkuvuonna. Mikäli talouskasvun hidastuminen jää ennustetun maltilliseksi, kiinnittyy markkinoiden huomio viimeistään kesällä jo vuoteen 2024, jolloin talouskasvun odotetaan jälleen kiihtyvän.

Hidastuva inflaatio tukisi korkotuottoja

Alkuvuonna markkinoiden katse pysynee tiukasti inflaatioluvuissa. Jatkuuko orastava käänne alaspäin ja kuinka nopeasti? Ukrainan sodan alkaminen helmikuussa 2022 kiihdytti koronakriisin käynnistämää inflaatiota voimakkaasti, kun raaka-aineiden hinnat pomppasivat. Viime kuukausina raaka-aineiden hinnat ovat kuitenkin olleet laskusuunnassa, joten inflaatiolukujen laskennassa niiden vaikutus muuttuu ensin neutraaliksi ja myöhemmin negatiiviseksi - ellei uusia hintasokkeja tapahdu. Maltillisesti heikentyvä työmarkkinatilanne pitänee palkkakustannusten nousun kurissa estäen inflaatiokierteen syntymisen. Inflaatio voi siis laskea huimista lukemista melko nopeastikin.

Tämä olisi mieluista korkosijoittajalle, sillä hidastuva inflaatio laskisi koronnosto-odotuksia ja pitkiä markkinakorkoja. Yhdysvalloissa inflaatio on ollut lievässä laskussa jo muutaman kuukauden, ja korkomarkkinoilla arvioidaankin keskuspankki Fedin olevan jo loppusuoralla koronnostojen suhteen. Euroopan keskuspankki on hieman takamatkalla Fediin nähden, mutta suurin osa koronnostoista on jo euroalueellakin hinnoiteltu markkinakorkoihin.

Korkojen voimakas nousu painoi vuonna 2022 joukkolainojen tuottoja voimakkaasti. Katse kannattaa kuitenkin suunnata eteenpäin. Korkeamman korkotason ansiosta pitkien joukkolainojen 12 kuukauden tuotto-odotukset ovat jo positiivisia sekä valtionlainojen että riskipitoisempien lainojen kohdalla. Lisätuottoja kertyy, jos pitkät korot laskevat tai riskimarginaalit kaventuvat.

Tuloskasvu jäänee vaatimattomaksi

Länsimaiden nollaa hipova talouskasvu ei lupaa hyvää yritysten tuloskasvulle. Tulosten odotetaankin kasvavan vain 0-5 prosenttia, mikä on keskivertovuotta vähemmän. Osinkotuotto mukaan lukien osakkeiden voi siten perusskenaariossa odottaa tuottavan 0-10 prosenttia vuonna 2023.

Osakkeiden kurssilaskun myötä arvostuskertoimet ovat kuitenkin pudonneet houkuttelevalle tasolle. Mikäli inflaatio ja korot kääntyvät odotettua nopeammin laskuun, hyödyttää se myös osakesijoittajaa. Arvostuskertoimet kääntyisivät nousuun ja tulosennusteita nostettaisiin, kun markkinoilla valmistuttaisiin seuraavaan noususuhdanteeseen. Tässä skenaariossa osaketuotot voisivat olla selvästi kaksinumeroisia. Suurin riski osakesijoittajan kannalta olisi odotettua syvempi talouden kuoppa, jolloin tulosennusteita jouduttaisiin laskemaan vielä tuntuvasti ja osakkeiden alamäki jatkuisi. Näin voisi käydä, jos maailmantaloutta kohtaisi uusi inflaatiosokki ja rahapolitiikan kiristäminen jatkuisi koko vuoden.

Energiakriisi nopeuttaa vihreitä investointeja

Sähköä tulee töpselistä vai tuleeko? Sähkön hinta on pysynyt korkealla Euroopassa, mutta sähköä on kuitenkin ollut tarjolla riittävästi. Venäjän kaasutoimitusten tyrehtymisen lisäksi haasteena ovat olleet ydinvoimaloiden pitkittyneet huollot, vähäiset sateet ja heikot tuulet. Lyhytaikaisiin sähkökatkoksiin voidaan vielä joutua turvautumaan talven aikana, mutta pelätyt laajamittaiset tuotantolaitosten sulkemiset pystyttäneen välttämään. Investoinnit tuuli- ja aurinkovoimaan, vihreään vetyyn ja energian varastointiin jatkuvat voimakkaana suhdannekuvasta ja koroista riippumatta. Vihreän siirtymän nopeuttamisesta onkin tullut myös turvallisuuspoliittinen ja huoltovarmuutta tukeva tavoite.

   

Talouden ilmiöiden takana

Finanssimaailma-blogi käsittelee ajankohtaisia talouden ja markkinoiden tietoja, ilmiöitä ja uutisia. Tältä sivulta löydät tuoreimmat Nordean ekonomistien, analyytikoiden ja muiden asiantuntijoiden kirjoitukset.
 

Blogi
Markkinat ja sijoittaminen
Analyysit

Lue lisää