24-02-2025 12:07

Nordea pienentänyt luottosalkkunsa päästöjä nyt yli kolmanneksen

Nordea etenee suunnitelmien mukaisesti luottosalkkunsa päästöjen vähentämisessä. Päästöt ovat vähentyneet 36 prosenttia, minkä myötä lähestymme vuodelle 2030 asetettua tavoitettamme. Lisäksi tuemme edelleen siirtymää vähäpäästöiseen yhteiskuntaan. Nordea on vuodesta 2022 lähtien järjestänyt kestävää rahoitusta yli 185 miljardia euroa ja etenee suunnitelmien mukaisesti kohti vuoden 2025 tavoitetta, joka on yli 200 miljardia euroa.
Two cyclists out cycling on a country road

Nordea tukee aktiivisesti asiakkaidensa siirtymää luotonannolla ja muilla rahoituspalveluilla, sillä uskomme tämän olevan tehokas tapa nopeuttaa siirtymää vähäpäästöiseen talouteen

Tuemme tätä muutosta yhteiskunnassa ja olemme siksi asettaneet vuodelle 2030 keskipitkän aikavälin tavoitteen vähentää luottosalkkumme hiilidioksidipäästöjä 40–50 prosenttia vuoden 2019 tasosta. Viime vuosina olemme onnistuneet saavuttamaan merkittäviä vähennyksiä, ja tuoreimmat tiedot osoittavat, että etenemme suunnitelmiemme mukaisesti. Päästöt olivat vähentyneet vuoden 2024 loppuun mennessä 36 prosenttia. 

Suurin osa Nordean luottosalkun päästöistä liittyy yritysasiakkaisiin, jotka toimivat hiili-intensiivisillä aloilla, mukaan lukien merenkulku, maatalous ja energiantuotanto. Seuraamme edistymistämme ja olemme siksi asettaneet tieteeseen pohjautuvat hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteet kahdeksalle ilmastoherkälle toimialalle. Nämä tavoitteet kattavat suurimman osan luottosalkkumme päästöistä ja noin kaksi kolmasosaa luotonannostamme.

36 prosentin vähennys on saavutettu tekemällä muutoksia Nordean luottosalkun sektorijakaumaan. Olemme esimerkiksi vähentäneet luotonantoa öljy- ja maakaasusektorille ja luopuneet offshore-toimialasta. Vähennystä ovat kasvattaneet myös asiakkaidemme päästövähennykset. Suurin osa asiakkaisiin liittyvistä päästövähennyksistä on tapahtunut energiantuotannossa, sillä vähähiilisen sähköntuotannon lisääminen on edennyt Pohjoismaissa hyvin. 

Öljy- ja kaasuyhtiöiden päästöjä vähennetty merkittävästi

Nordea on vuodesta 2019 lähtien vähentänyt merkittävästi luotonantoaan öljy- ja maakaasusektorille, ja tämän sektorin osuus oli vuoden 2024 lopussa yksi pienimmistä, noin 0,1 prosenttia koko luotonannosta. Nordea arvioi ja päivittää säännöllisesti toimialakohtaisia ohjeitaan. Äskettäin on päivitetty fossiilisia polttoaineita koskevat toimialakohtaiset ohjeet. Tämän lisäksi Nordea on julkaissut aiempaa tarkemmat tiedot öljy- ja maakaasusektorin liiketoiminnasta, mikä lisää läpinäkyvyyttä toimialaan liittyvistä luotoista, tavoitteista ja sitoumuksista.

Otamme huomioon kriittisen geopoliittisen tilanteen ja yhteiskunnallisen vastuumme alueen suurimpana pankkina ja tiedostamme haasteet, jotka liittyvät fossiilisista polttoaineista irtautumiseen lyhyellä aikavälillä samalla kun varmistetaan vakaa energiahuolto Euroopassa. Arvioimme edelleen asiakkaisiimme liittyvät riskit erittäin huolellisesti ja tuemme vain muutamia alansa johtavia norjalaisia yhtiöitä, joilla on keskeinen rooli, kun halutaan edistää energiaturvallisuutta ja mahdollistaa hallittu energiasiirtymä Euroopassa. 

Ennen hyökkäystä Ukrainaan Venäjän osuus kaasun kokonaistuonnista oli Euroopassa yli 40 prosenttia. Tilanne on ollut haastava, sillä yli 30 prosenttia EU:n kotitalouksista käyttää kaasua lämmitykseen. Nykyään Norjan osuus EU:hun tuotavasta kaasumaisessa muodossa olevasta maakaasusta on lähes puolet (47 prosenttia vuonna 2024).

”Yhteiskunnan siirtyminen vähähiiliseen talouteen on Nordealle äärimmäisen tärkeä ja asiakkaidemme siirtymän tukeminen on yksi tärkeimmistä prioriteeteistamme. Olemme vähentäneet luottosalkkumme päästöjä öljy- ja maakaasusektorilla74 prosenttia vuodesta 2019 lähtien, ja vähennys on selvästi suurempi kuin Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) nettonollaskenaariossa. Meille on tärkeää tukea hallittua siirtymää ja vakautta Pohjoismaissa”, Nordean vastuullisuudesta vastaava johtaja Anja Hannerz sanoo.

Jatkamme viime vuosina tekemäämme työtä ja olemme sitoutuneet etenemään kohti strategista pitkän aikavälin tavoitettamme. Yhdessä asiakkaidemme kanssa edistämme ja tuemme hallittua siirtymää samalla kun varmistetaan vakaa ja edullinen energiahuolto EU:ssa. Toteutamme paikallisille yhteisöille antamaamme lupausta olla turvallinen ja luotettava rahoitusalan toimija. 

Vastuullinen pankkitoiminta
Vastuullisuus