10-06-2021 13:29

Rahataidot määrittävät nuorten tulevaisuuden suuntaa

Rahataidot määrittävät nuoren tulevaisuuden alkumetrejä. On helpompi keskittyä opiskeluun tai nuorena työntekijänä työpäivään, kun raha-asiat ovat kunnossa
vaparikollaasi

"Tuntuu tärkeältä, että pystyin auttamaan ikäistäni nuorta rahataidoissa - tilanteessa, jossa luottotietojen menetys oli lähellä ja taloudenhallinta oli hukassa. Nuorelle oli kertynyt maksamattomia vuokria ja pikavippejäkin oli otettu hätäratkaisuna. Kuukausien sparrausmatka onnistui ja maksuasiat saatiin järjestykseen. Nuorelle arvokkainta oli se, että päivittäin stressaavat asiat olivat kunnossa ja elämä alkoi näyttää valoisammalta kuin pitkään aikaan.”

Näin Annika Iso-Oja, 29-vuotias Nordean varainhoitaja kertoo kokemuksistaan vapaaehtoistyöstä. Kokemus on yksi tuhansista kohtaamisista, joissa Nordean vapaaehtoiset sparraavat nuorille rahataitoja.

Päivätyössämme opastamme rahataidoissa talousasioiden ammattilaisina. Raha-asiat kulkevat kuitenkin meidän jokaisen rinnalla koko elämän ajan ja siksi olemme tehneet päätöksen, että arkemme lisäksi panostamme myös vapaaehtoisvoimin taloustaitojen opettamiseen nuorille. Proaktiivisella, ennakoivalla työllä voimme parhaillamme vahvistaa lasten ja nuorten itsetuntoa ja ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä.

Raha-asioiden kohdalla on tärkeää ymmärtää perusasiat, kuten mistä tuloja tulee ja paljonko menoja on kuukausitasolla. Nordean taloustyöpajoissa opetamme pelillisin menetelmin näitä asioita ja käymme samalla keskustelua esimerkiksi siitä, paljonko on paljon ja kuinka pienistä puroista voi saada aikaan merkittäviä säästöjä. Kun säästöjä on kertynyt, voi alkaa sijoittamaan.

Syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana lähes 9 000 peruskoululaista osallistui taloustyöpajoihimme.

Antoisinta on ollut 9. luokkalaisten antama palaute taloustyöpajoista. Työpajat saivat nuoret ajattelemaan entistä enemmän omaa tulevaa itsenäistymistään. Pystyimme tarjoamaan nuorille konkreettisia vinkkejä ja apua jo ennen kuin taloustaidot pääsevät hyötykäyttöön.

Rahataidot määrittävät nuoren tulevaisuuden alkumetrejä. On helpompi keskittyä opiskeluun tai nuorena työntekijänä työpäivään, kun raha-asiat ovat kunnossa. Yksi luottohäiriömerkintä voi jo johtaa siihen, että haaveiltu vuokra-asunto tai puhelinliittymä jää saamatta. Pahimmillaan asiaa ryhdytään paikkaamaan ottamalla lainoja ilman ylimääräisiä tuloja, esimerkiksi pikavipin muodossa.

Pirjo Kuusela
Yhteiskuntavastuujohtaja

Hyvä taloustaidot auttavat menestymään ja navigoimaan eteenpäin niin elämässä kuin liike-elämässä. Henkilöstömme auttaa vuosittain omissa ja kumppaniverkostomme vapaaehtoistyöhankkeissa  yli 100 000 suomalaista talous- ja yrittäjyystaidoissa.

Nordean ”Älä mene rikki rahasta” ja ”We Grow Startups”-hankkeet on palkittu Suomen parhaina sponsorointi- ja vastuullisuustekoina. Lisätietoa hankkeista www.nordea.fi/vastuullisuus.

Vastuullinen pankkitoiminta
Oma talous