Beklager...

Siden findes desværre ikke på dansk

Bliv på siden | Fortsæt til en relateret side på dansk

21-11-2023 12:52

Taloustermit tutuksi: Mitä jokaisen yrittäjän on hyvä ymmärtää taloudesta

Tässä artikkelissa Nordean Suomi-ekonomisti Juho Kostiainen perehdyttää keskeisimpiin taloustermeihin yrittäjän näkökulmasta, sekä linkittää tilastolähteille ja analyyseihin.
People doing paperwork

Talousuutiset ja –ennusteet saattavat kuulostaa monesta yrittäjästä etäiseltä oman yrityksen kannalta. Yrityksen tilanteet usein vaihtelevatkin paljon, eikä yleinen talouskuva välttämättä kerro paljoa oman firman tilanteesta tai näkymistä. Esimerkiksi Nordean julkaisemasta tutkimusmateriaalista on kuitenkin hyvä osata poimia oman liiketoiminnan kannalta hyödylliset analyysit.

1. Talouden iso kuva

Talouden ison kuvan kehityksestä parhaan näkymän antaa Bruttokansantuotteen eli tuttavallisemmin BKT:n kasvu. BKT kertoo koko taloudessa tuotannosta ja tiivistää yhteen lukuun kaiken taloudellisen toiminnan.  BKT-lukuja julkaistaan kerran vuosineljänneksessä, mutta tuotannon suhdannekuvaaja antaa kuukausittaista tietoa kokonaistuotannon kehityksestä. Eri talouden sektoreiden kehitystä voi puolestaan lukea teollisuuden, rakentamisen, palveluiden ja kaupan volyymi-indekseistä. Näistä löytyy myös alaindeksejä eri toimialoille. Suurempien yritysten tulevaisuuden tuotantonäkymistä kertovat EK:n suhdannetiedustelut ja pk-yritysten osalta Suomen Yrittäjien Pk-yritysbarometri.

Miksi talouden isolla kuvalla on merkitystä pk-yritykselle?

BKT:n tai yrityksesi sektorin volyymi-indeksin kehitys ei välttämättä kerro oman yrityksesi tuotteiden tai palveluiden kysyntätilanteesta. Suhdannetilanne voi kuitenkin antaa suuntaviivoja tulevia myyntiennusteita tehtäessä tai investointipäätöksiä harkittaessa. Oman yrityksen menestyksen vertaaminen yleiseen talouskehitykseen antaa myös informaatiota siitä, onko yrityksessä tehty asioita oikein, niin hyvässä kuin pahassa.

Mistä löydän ajankohtaista tietoa asiasta?

2. Korot ja valuuttakurssit

Korkomarkkinat heijastelevat talouden tulevia kasvu- ja inflaationäkymiä. Yhteisvaluutan aikana Suomen korkotaso määräytyy pitkälti euroalueen tasolla, joten tämän takia Euroopan keskuspankin (EKP) näkemyksillä talouden, inflaation ja siten korkojen kehityksestä on keskeinen merkitystä myös Suomessa. Talouskasvun ja inflaation kiihtyessä pyrkii keskuspankki hillitsemään hintapaineita vähentämällä velkaparien ostoa ja nostamalla ohjauskorkoa. Talous- ja inflaationäkymien parantuessa tyypillisesti ensin alkavat nousta pitkät korot, ennakoiden tulevia keskuspankin koronnostoja.

Valuuttakurssit heijastelevat pitkällä aikavälillä eroja eri maiden inflaatiossa, korkotasossa ja kilpailukyvyssä. Inflaation ollessa korkealla verrattuna kauppakumppaneihin valuuttakurssi tyypillisesti heikkenee tasapainottaen hintatason ulkomaan valuutassa. Lyhyellä aikavälillä valuuttakurssit voivat kuitenkin heilua voimakkaasti taloudellisten tai poliittisten tapahtumien takia ilman suoraa yhteyttä edellä mainittuihin perustekijöihin.

Miksi koroilla tai valuuttakursseilla on merkitystä pk-yrittäjälle?

Korkojen kehityksellä on luonnollisesti vaikutusta yritykselle joilla on lainaa tai tarvetta sille tulevaisuudessa. Koron nousu tarkoittaa usein kustannusten nousua, mutta toisaalta heijastelee samalla taloustilanteen yleistä paranemista. Korkojen nousua vastaan on mahdollista suojautua kiinteällä lainalla tai koronvaihtosopimuksella.

Valuuttakurssimuutokset voivat vaikuttaa merkittävästi yrityksen tulokseen lyhyellä aikavälillä, jos yrityksellä on runsaasti ostoja tai -myyntiä vieraassa valuutassa. Myös valuuttakurssien muutoksia vastaan on mahdollista suojautua erilaisilla ratkaisuilla.

Mistä löydän ajankohtaista tietoa?

3. Kotitalouksien kulutus

Kotitalouksien kulutus on yleensä vakaata ja heiluu suhdanteissa vähemmän verrattuna muihin talouden kysyntäeriin kuten vientiin tai investointeihin. Koronakriisi kuitenkin osoitti, että muutokset kulutuksessa voivat myös olla rajuja ja kulutuksen rakenne voi muuttua nopeasti. Korona-aikana rahaa on suunnattu enemmän tavaroiden kulutukseen, kun palveluiden kuluttaminen ei ole ollut mahdollista. Kulutuksen muutokset näkyvät nopeasti korttimaksuissa. Korttidata antaa ajantasaista tietoa kulutuksen kehityksestä eri toimialoilla.

Palkkasumman kehitys on keskeinen kotitalouksien ostovoiman ajuri. Palkkasumma muodostuu työllisyyden kehityksestä sekä ansiotason noususta. Myös säästämisaste vaikuttaa keskeisesti kulutukseen.  Taloustaantumissa epävarmuuden kasvaessa kotitaloudet säästävät yleensä suuremman osan tuloistaan pahan päivän varalle. Koronakriisin aikana epävarmuuden kasvun lisäksi myös kulutusmahdollisuuksien rajoittuminen on nostanut säästämisasteen ennätyksellisen korkeaksi. Talouden elpyessä ja epävarmuuden poistuessa säästäminen alenee ja siten kulutus kasvaakin jonkin aikaa tuloja nopeammin.

Mitä tämä merkitsee pk-yrittäjälle?

Yksityinen kulutus on monen kotimarkkinoilla toimivan yrityksen kivijalka, vaikka myynti onkin siirtynyt entistä enemmän verkkoon. Kuluttajien ostovoimassa sekä käyttäytymisessä tapahtuvien trendien seuraaminen voi antaa tietoa kysyntänäkymistä sekä vinkkejä liiketoiminnan kehittämiseen.

Mistä löydän ajankohtaista tietoa asiasta?

4. Maailmantalous ja ulkomaankauppa

Suomen tavaraviennin ja -tuonnin kehityksestä tavaraluokittain ja maittain saa yksityiskohtaista tietoa kuukausittain Tullin vientitilastoista. Tavaraviennin ohella palveluviennistä on tullut merkittävät vientitulojen lähde, sen ollen jo liki kolmasosan koko viennin arvosta. Palveluvientiä voi seurata maksutasetilastoista.

Suomen vientikysyntään vaikuttaa keskeisten vientimaiden talouskehitys sekä maailmankaupan kasvu. Nordean talousennuste antaa kattavan katsauksen kaikkien Pohjoismaiden talouskehitykseen sekä Euroopan että koko maailmantalouden näkymiin yleisemmällä tasolla. Euroopan Komissio ja IMF tekevät ennusteita kaikille EU-maille sekä muille suurille talouksille. Näitä ennusteita kannattaa seurata, jos kiinnostuksen kohteet olevat maat ovat Pohjoismaiden ulkopuolella. Venäjän ja Kiinan taloudellisesta kehityksestä löytyy kattavaa analyysiä Suomen Pankin siirtymätalousien tutkimuksesta BOFIT:sta.

Miksi pk-yrittäjän tulisi olla kiinnostunut asiasta?

Maailmantalouden kehitys välittyy nopeasti Suomeen talouteen vientisektorin välityksellä. Vaikka yritys ei harjoita suoraa ulkomaankauppaa, on kansanvälisellä kehityksellä kerrannaisvaikutuksia myös kotimarkkinoilla toimiviin yrityksin alihankintaketjujen sekä tulonmuodostuksen kautta.

Mistä löydän ajankohtaista tietoa asiasta?

5. Investoinnit

Investoinnit heiluvat selvästi enemmän kuin esimerkiksi yksityinen kulutus. Yritykset voivat laittaa uudet investoinnit jäihin, jos talouden näkymät ovat erittäin huonot ja uudelle kapasiteetille ei ole lähitulevaisuudessa tarvetta. Toisaalta näkymien parantuessa etenkin kone- ja laiteinvestoinneissa kasvu voi olla ripeää. Investointihalukkuuteen vaikuttaakin voimakkaasti talouden suhdannenäkymät, toimialan kysyntätilanne sekä vapaan kapasiteetin määrä. Yritysten investointinäkymistä kertoo EK:n investointitiedustelu.

Rakennusinvestoinnit voidaan jakaa karkeasti asuinrakentamiseen, muuhun talonrakentamiseen kuten toimitiloihin sekä muuhun rakentamiseen, joka sisältää esimerkiksi maanrakennustyöt. Asuntojen rakentamisen kysynnän kehityksestä voi tarkastella asuntojen hintakehityksen ja asuntokauppojen määrän perusteella. Rakennusluvat sekä aloitukset  puolestaan kertovat käynnistyvien hankkeiden tilanteesta. Myynti- ja vuokrailmoitusten määrä kertoo puolestaan omistus- ja vuokramarkkinan tasapainosta. EK:n suhdannetiedustelun myymättömien uusien asuntojen kanta kertoo uusien asuntojen kysynnän ja tarjonnan tasapainosta.  Kysynnän ollessa vahvaa sekä myynti-ilmoitusten määrä että uusien asuntojen kanta tyypillisesti supistuu.

Miten asia vaikuttaa pk-yritykseen?

Investointitavaroiden tuottamiseen tai rakentamiseen keskittyvien yritysten tai niiden alihankkijoiden kysyntä vaihtelee voimakkaasti suhdanteiden mukaan, jolloin talouden yleisen suhdannekehityksen ja investointien seuranta korostuu tuotannon suunnittelussa.

Mistä löydän ajankohtaista tietoa asiasta?

6. Yrityksen kustannukset

Yritysten kustannusten kannalta keskeisimpiä muuttujia ovat palkat, vuokrat sekä raaka-aineet ja välituotteet. Palkkojen nousun taustalla on yleensä inflaatiokehitys sekä työmarkkinoiden kysyntä- ja tarjontatilanne. Mitä matalammalle työttömyys laskee, sitä todennäköisimpiä ovat korkeammat palkankorotukset. Sama pätee myös päinvastoin. Toisaalta palkansaajat haluavat säilyttää ostovoimansa, joten inflaation nousu johtaa usein korkeampiin palkankorotusvaateisiin.

Hintojen nousu voi olla hyvin eri tahtista eri tuotteissa. Viime vuosina on nähty esimerkiksi metallien ja puun hinnan heiluntaa kymmeniä prosentteja. Raaka-aineiden ja muiden materiaalien hinnat reagoivat nopeasti kysynnässä ja tarjonnassa tapahtuviin muutoksiin, mutta usein hakeutuvat takaisin uuteen tasapainoon 1-2 vuoden aikana.

Miksi tämä on tärkeä asia pk-yrittäjälle?

Kustannusten sekä myyntihintojen kehitys vaikuttaa keskeisesti yritysten katteisiin. Etenkin kiinteähintaisia sopimuksia tehtäessä on hyvä olla tarkkana tuotantokustannusten muutosten vaikutuksesta katteisiin.

Mistä löydän ajankohtaista tietoa asiasta?

Pysy ajan tasalla podcastiemme avulla

Nordea Marketsin podcastit tarjoavat uusia näkemyksiä, katsauksia markkinatalouteen ja pinnalla oleviin trendeihin, sekä finanssimaailman oppeja ja oivalluksia. Podcasteja juontavat Nordea Marketsin asiantuntijat yhdessä mielenkiintoisten vieraiden kanssa.

Kuuntele tästä
Yrittäjyys